tuumis

Elokuu

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja pappa » 06.08.2017 20:04

Eilen käytiin paikallisessa kesäteatterissa katsomassa viimeinen näytös Eero Schroderuksen "Otsasi hiessä" näytelmästä. Joku aiemmin varoitti, ettei sovi rivoa kieltä kammoksuville ja toinen taas kehui hyväksi. Näin me olemme allergisia eri asioissa. Kovasti tuossa "Suomi 100 vuotta" sodan jälkeisen ajan asutustilallisten elämän alkamisen vaiheissa käytettiin avunantajana sitä paholaista ja toisaalla veisattiin virttä ja lainattiin Jeesuksen sovitustyötä.
Minulle kyllä jäi sellainen hankala olo viihdykkeen hauskuudesta, vaikka kehotettiin taputtamaankin tai liikuttumaan, miten nyt kukin kokee.

Nyt sataa ja välillä aurinkokin on pilkahdellut. Taitaa olla suomalainen kesä. :?:
Avatar
pappa
 
Viestit: 355
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja meju » 07.08.2017 09:07

Maanantai huomenta tuumailijoille :-)
Tänään täyttää "trinssessamme" 6 vuotta, kyllä aika hupsahtaa. Mekin olemme monet täällä tai siinä toisessa foorumissa jakaneet ajatuksia toistakymmentä vuotta ja tulleet tälleesti tutuiksi. Muistan olleeni Helmi chatissa jo silloin kun eka mummotettavani syntyi ja tammikuulla hän täyttää 14 vuotta.

Kertokaa Jumalan ihmeistä. Pakko kertoa rukousvastauksesta jonka sain ihmeellisesti. Meidän ei välttämättä tarvi puutteistakaan kertoa ihmisille sillä Jumala tietää kaiken ja hänelle voimme aina puhua mutta " tapahtukoon sinun tahtosi". Oikeesti minulla ei ole säästöjä ja pihistellä saa pienellä eläkkeellä, mutta silti paremmin kuin monella muilla on oma asunto srkä tämä maalaispaikka jne mutta näillä eläkkeillä tosi tiukkaa. Valita en missään nimessä mutta jotenkin tuntuu että pakahtuu siihen Jumalan huolenpitoon ja uskon että tämä esimerkki jonka kerron on sellainen opetus jonka ikäni muistan sekä se että anna hyvän kiertää laittaen eteenpäin tuplaten ajallaan.
Noh, Heinäveden kirkastusjuhliin lähtiessä laskin euroja tarkkaan että riittää bussikyytiin sekä kahvia sekä munkkiakin pitäs saada mutta konserttiin joka oli 15€ ei ollut varaa ja laskin että 5.20 oli minulla rahaa pois tullessa.
Harmittanut kun ilmottauduin siihen maaliskuun Israelinmatkaan extemppore mutta se tuli vaan niin äkkiä ja koin sinne johdatetaan. Etumaksukin teki ison lovin budjettiin.

"Luota johdatukseeni, pidän sinusta huolta", Heinävedeltä tultua sain kirjeen jossa 100€ ja lappu etten ikinään saa kertoa kuka sen lähetti, Herra oli puhunut lähettäjälle että näin toimittava. Tuli kyllä niin nöyrä olo ja opetus kuinka he joilla itselläänkään ei liikoja ole niin he alttiita omastaan jakamaan. Ensin olotila etten millään voi vastaanottaa tälläistä lahjaa mutta enhän voi palauttaakkaan koska on Herran lahja. Siunasin tämän rahan ja uskon että saan olla omalta osaltani auttamassa toisia. Anna näkevät silmät ja kuulevat korvat niinkuin tälle kirjeen lähettäjälle.

Taidan lähteä veneellä Israeliin :-) mies sanoi että hän laittaa veneensä myyntiin niin jos se menee kaupaksi niin saan matkarahat. Tiedän että olen onnellisessa asemassa kun saanut monet reissut tehdä ja olen uskaltanut ottaa uskon askelia vaikka näyttänyt inhimmillisesti mahdottomalta.
Isä on luvannut pitää meistä huolta eikä meiltä mitään puutu ei niitä vaikeuksiakaan. Liian vähän kerromme näistä hyvistä rukousvastauksista, vaikka varmaan kaikkia autettu.

"Kiitos oi, kiitos oi"......tämä hengellinen laulu soi nyt mielessä
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1275
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja amanda » 07.08.2017 10:10

Jumalan hyvyys ja rakkaus on suuri kiitoksen aihe jota emme tarpeeksi tunne. Eilen oli tylsä olo, avasin TV 7. siellä alkoi juuri Mirjan ja Martin matkassa. Martilla oli ollut ihana, koskettava voimaa antava näyn omainen kokemus Jumalan rakkaudesta . Kannattaa katsoa viimeinen. Sitten katsoin Sid Rothin Yliluonnoslista, siellä sama aihe samassa hengessä. Koin Jumalan puhuvan minulle.

Nyt Mejun ihana todistus Huolen pitävästä Jumalasta. Saamme elää tämänkin päivän luottamuksessa. Kiitos mielellä...... :D
Avatar
amanda
 
Viestit: 345
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja pappa » 07.08.2017 11:36

Kunpa vain siihen Jumalan hyvään ohjaukseen ja huolenpitoon uskaltaisi luottaa. Kirjoitan näin, koska itse usein koen, että ajatukset nousee omasta mielestä tai väärästä lähteestä. Ymmärrän Herran huolehtivan omistaan, usein vaan "nälkärajalla" ja kuitenkin kirjoitetaan, ettei Herraan turvautuvilta mitään hyvää puutu. Kiitos, että jaatte näitä rohkaisevia kokemuksianne.
Avatar
pappa
 
Viestit: 355
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja rine » 07.08.2017 20:05

Tässä linkki Amandan mainitsemaan ohjelmaan
http://www.tv7.fi/vod/player/58046/
Apostolien teot on myös hyvä kesusteluohjelma, sivun laidassa muita jaksoja
http://www.tv7.fi/vod/player/57669/

Sadetta sadetta joten on ollut hyvä hoitaa polveansa...kirjasossa kävin loman alussa ja luen
Eero Junkkaalan kirjaa: Epäilijöitä & rukoilijoita,
kirjassa käsitellään raamatun henkilöitä joiden luulisi
olevan vahvoja uskossaan ja epäilyksetolisivat heistä kaukana.
Yllättäen havaitsemme heidät kuitenkin kaltaisekesemme erehtyviksi ja
etsiviksi ihmisiksi, jotka ovat ahtaalla oman keskeneräisyytensä ja heikon uskonsa kanssa

Abraham, Mooses,Joosua, Debora...jne
Papan ajatukset uskalluksesta luottaa Jumalan ohjaukseen ja huolenpitoon, on tuttua..
elämä on opettelua luottamaan siihen että Jumala johdattaa lapsiansa,
ihan jokaista meistä jotka olemme Jeesuksen verellä pestyjä synneistämme,,,
Olkaa siunattuja kaikissa toimissanne Herra on kanssamme!
Avatar
rine
 
Viestit: 1711
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja pappa » 07.08.2017 20:48

Käytiinpä metsässä ja halusin laittaa tänne kuvan saaliista, mutta palsta herjaa liian isosta kuvasta. Ilmeisesti saaliimme oli mittava, kun ei tänne sovi kuin 256 KiB, tulkitsen 256 kiloa :? Saatteko te toiset tänne kamerakuvia?
Avatar
pappa
 
Viestit: 355
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 08.08.2017 12:11

.....Tässä olen, tässä olen.....jumalan sana pakanakansalle.....Jes.65,1.
Tämä oli tosiaan Jumalan sana, mutta minulle oli nyt naapurin mies se Tässä olen, eli apu moneen asiaan.
Tämä mies oli kaatunut verspallaan, piti mennä vaihtamaan kääreet lähimpään terveysasemaamme, jonne minutkin oli kutsuttu vain verenpainen tarkistukseen. Eli sain trämpin. Kyyti jatkuikin sitten pankkiimme. Sama mies on näes minun pankkiirini, tuo seinästä rahaa. Eilen seinä nielaisi kortin. :mrg
Pankkiin tiedustelemaan. missä vika. Onneksi oli mu,ana oko kukkaro, jossa myös hebkilöllisyystodistus eikä vain täkäläinen kelakortti.
Ehkä naarmuttunut tms, pantiin uusi kortti hakuun, haluamani rahatkin kyllä sain.
Eikä pankista suunattu suoraan kotiin, vaan ympäri Me vaseretia mentiin , paikkoihin, joissa avoimet lehtienpoistolaatikot. Etsittiin Jerusalemposteja, kun se naapuri, jolta olen niitä yleensä saanut, on ollut lomilla.
Nyt on sitten tutkittavaa......vieläpä kirjapakettini Suomesta tuli eilen, maksettuani siitä tullia n. 20 euroa. Hyvä vain, ettei palannutt Suomeen tuo paketti.
:roll: :roll: :roll:
Pappa mainitsi, että joskus Jumalan huolenåito nälkärajoilla. Omalla kohdallani sanoisin, että pätee terveyden suhteen. Ei kovin hyvää terveyttä ole sallinut viime vuosina. Kuitenkin, voisi olla pahemminkin. Eli yritän olla kiitollinen siitä, mitä on.
Hyvää viikon jatkoa. :) :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1146
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 08.08.2017 13:48

Älkää nyt hermostuko, vaikka Tiinan on ihan pakko vielä jatkaa ;)
Menevän aamupäivän jälkeen katsoin Inhimillisestä tekijästä eläkkeelle jäämisestä ja ikäraisimista.
Kassajonoissa kuulemma joskus kuulee, että onko sielllä taas joku tollo elkeläinen, joka ei ymmärrä mitään.......
Onekasistäällä kassoilla selviöö vinguttamalla korttia, aina ei tarvitse edes allekirjoittaa, tai käteisellä jos kortti jostain syystä ei toimisi.
Mutta kyllä lentokentällä huomasi, ettei tiedä miten toimia. Hesan yaäviä tuli yllättärm saattamaan meitä kentällr, joten meitä aika iso porukka vanhenpaa vkeä seisokeli automaattien vierellä. Yks virkailija tuli apuun ja hoiti homman, laukun lähettämistä myöten.
Sitten passintarkastukseen ,meneessä ei huomattu, etä siellä sivussa oli normaalisti virkailija. Tsiikattiin niitä automaatteja, pantiin passia puolin ja toisin. Joku neuvoi, miten uriin piti panna. Yls oli jo päässyt ekä veräjätä, ja minäkin. Sitten oltiinkin molemmat kahden pumin välissä. Apua, miten päästä pois? Lopulta jpstain ilmaantui virkailija jokasanoi ettö menkää nyt ulos takaisin kun avasin teille portin. Ja tuohloon väliin kun tulette, niin astukaa nihiin jakanjälkiin.......no helppoa se sitten oli kun älysi katsoa lattiaan. Päästiin eteenpäin ja nauruksi taas meni. Mutta oneksi oltiin vain Israelin tai Suomen kentällä, ei kielivaikeuksia. Niitä on nuoremmillakin, ja kun osa tiedotuksista tulee kännyköihin gai digitauluin,, niin mistä ne nuorrmmatkaan aina tietää. Ei tiedä, sanoi nuorehko isoäiti, Kööpenhaminman kentän kautta tuleena. Sanoi, että taitaa jättää matkustamisen. Jumalalta hänkin kyllä apua tai enkeöiä aneli. Ja sai. :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1146
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 09.08.2017 21:21

;) :) Mustikat vilisee silmissä. Tämä oli jo neljäs kerta, kun kävin. Poimitteko koneella vai käsin? Minä olen yrittänyt molempia. Voi sitä roskien määrää. Peratessa menee melkein sama aika, kuin poimiessa. Roskia tulee minulle vaikka käsinkin noukkisin. Kosteita tulee marjoista panipa imurilla toimivan koneen läpi tai huiskutti enimpiä roskia pois. No, nyt vähäksi aikaa tämä laji loppui.
Pappa oli käynyt kesäteatterissa. Minäkin jo kolme kertaa. Missään näissä ei ollut liikaa kirosanoja. Muutama oli ja ne kesti. Olen joskus sanonut; että en mene teatteriin, ennen kuin joku vakaa ihminen suosittelee. On ollut monta pettymystä ja tuntuu, että pelkkää hömppää höystetään kirosanoilla. Kysyin yhdeltä fb:ssä, kun hän kehui kesäteatteria, että oliko paljon kirosanoja. Eipä vastannut ja kuulin joltakin, että aivan liikaa.
Mökillä ollaan ja huomenna käväisemme ruokaostoksilla, kun tulee vieraita. Eilen oli oikein postin kuljetus perille asti. Talon emäntä toi lehden. Poistimme postilaatikon heidän aitan seinästä, kun lopetimme paikallislehden tilauksen ja maakuntalehtikään ei enää tule.
Rukousvastausta, se, kun on pysynyt pystyssä marjametsässä. Mejulle olisin kahvit ja munkin tarjonnut vähintään Kirkastusjuhlilla, mutta minulla ei ollut tiedon sanoja. Lupaan ensi kerralla, jos olemme ja Herra suo vielä matkan.
Kyllä niin kutkuttaa Israeliin lähtö. Mies yllyttää menemään. Niin eiköhän Herra suo.
Mies pyytää iltapalalle. Mitähän siellä on? Varmaan arvaatte. ;) :)
Säteilköön Jumalan siunaukset päiviisi! :) :) :)
Eeva
 

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja amanda » 10.08.2017 16:03

Kesä jatkuu, :D nyt on tullut kesän kohokohta kun Jadin juhlille lähden huomenna. Vähän pelottaa mutta uskovia kavereita on mukana ja lupasivat rukoilla suojelusta matkalle. Heinäkuussa ulkoilin paljon lasten kanssa ja edelleen, tänään alkoi esikoulu vanhimmalle lapsella. Ja teinitytön viimeinen luokka lukiossa.

Mansikoita olen syönyt omasta pihasta, hometta tulee kun on niin sateista. Tiinalla on ollut seikkailuja. :roll: Minäkin hämmästelin uudenlaisen parkkimittarin äärellä, ystävällinen ulkomaalaisen näköinen auttoi minut siitä asiasta. :o Tarvitsemme apua kun kaikki muuttuu niin automaattiseksi, hyvä että kolikot sentään kelpasivat. :lol: :lol: Monet teistä olette mustikoita poimineet. Seuraavana viikon loppuna menen siskoni 80v. juhliin :D Joensuun lähelle, toivon sillä matkallani jostakin saavani mustikoita????? Nautitaan valosta ja luonnon antimista, ollaan kiitollisia kaikesta hyvästä mitä Taivaan ISÄ meille antaa. :) :) :) :)
Avatar
amanda
 
Viestit: 345
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron