tuumis

Marraskuu

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 18.11.2014 00:42

Kanssanne olen kulkenut, kirjoitustenne mukana, ja ihmetellä todella saamme monista sattumuksista eli johdatuksista....ja kiitos kaikille piipahtamisesta, myös Kyökkipiialle kiireiden keskeltä.
Syövästä kuulemme usein. Viimeksi tänään kuulin, että se Tel Avivin kirjaston pitäjä, rouva A. kuoli tänään syöpään. Kun yli vuosi on siellä käynnistä, niin en ollut edes tiennyt hänen sairastavan. Panee kyselemään meidän itsekunkin valmiutta lähtöön, myös ympärillämme olevien. Toivoisi jokaisen olevan uskossa ja saavan näin autuaan lopun, kuten on tapana sanoa.
Jälleen omaisillemme, jokaiselle, rukoilemme uskon lahjaa.
Suomneuutisissa oli kuulemma kerrottu Indonesiassa tapahtuneesta maanjäristyksestä. En ollut saatunut kuulemaan täällä, mutta veljenpoikani on siellä jotain rakentamassa, ja olen kyllä muistanut häntä, että varjeltuisi ja huomaisi sen johtuvan Jumalasta.
Tässä illalla myös yritin kuunnella Marttyrien ääni ohjelmaa, oli takkuista, pätki koko ajan jpohtuneeko sadeilmasta vai läppäristäni. Kuitenkin sain sen katsotuksi, ja taas ajattelin, miten monasti itsekkäästi ajattelee omia vaikeuksiaan, ja kuinka monet veljet ja sisaret joutuvat maksamaan korkean hinnan uskostaan, jopa henkensä. Saa vähän perspektiiviä asioihin, oikeaa mittashdetta. Se on hyvä, saa kiitosmieltä ja rukousmieltä kärsivien puolesta, kaiken kärsimisen, ja varsinkin uskosta johtuvan.
Tämä hetkisen kestävä kärsimys, ei ole mitään verrattuna tulevaan elämään, jonka Jumala on varannut omilleen.
Siunausta ja voimia arkeenne ja juhlaanne, työhönne ja lepoonne :)
Nyt tuli taas tasapaksua pötköä, en muistanut pätkiä........
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 18.11.2014 15:48

huh huh, enpä olisi luullut, että minä Tiina taas täällä kieppuilen :mrgreen:
niin nyt kuitenkin kävi, kohta olen täällä yhtä pelätty kuin ehkä kohta
omalääkärin luona. Tilasin taas torstaiksi ajan. onneksi hän ei ehdi kauaa kauhistella, että taas se tulee!!!!1 :mrgreen:
minusta tuntuu, että alan olla jollain lailla allerginen koko kolesteroolilääkinnälle.
sain entisen vaihdetuksi, ja kas, ojasta allikkoon. Hyvin harvinainen sivuoire, että kuulo laskee.
ja kun yksi ainoa huonokuuloinen korva vain, niin seuraukset ymmärtää. Itse ainakin.
No, onhan noita muitakin juttuja, mikä johtunee mistäkin. :roll:
Tänä aamuna kyllä nämä muut tämän maan asiat ovat olleet enemmän esillä, synagoogaan tehty isku Jerusalemissa. Se vain kertoo pattitilanteesta, jossa täällä Lähi idässä ollaan. Yksi sanoo, että occupation eli miehitys pois, niin rauha tulee. Toinen sanoo, että poistakaa ensin halu Israelin hävittämiseen, poistakaa se Fatahin ja Hamaksen perustamiskirjoista. Ja sanokaa, ettei miehitys lopettaminen tarkoita koko Israelin hävittämistä????????
Tuntuu siltä, ettei oikein tiedä, mitä pitäisi rukoilla. Rauhallista elämää....mutta se tuntuu mahdottomalta.
Silloin joutu sanomaan, että Herra, sinä tiedät. Niin nämä suuretkin asiat kuin meidän omat pienet, suurilta tuntuvat.
saa mennä psalmiin 91
Saa mennä myös psalmiin 83, ja peilata tämän päivän tilannetta.
Muistetaan ne molemmat.
Eilen satoi johonkin aikaan vettä, oli tulviakin jossain. taloni allakin. :?
Tänään taas paistaa aurinko, ja ilmeisesti loppuviikon.
Niin paistaa armon aurinkokin, ei aina tunnu siltä, mutta
sana niin sanoo.
Tsemppiä sinne teille pienen pakkasen ja lumenkin keskelle.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja rine » 18.11.2014 21:02

Tiina ahkerana ollut, saan tässä muistaa rukouksin ja siunata sinua,
Herra tiedämme että kuulet huokauksemmekin ja tahdot auttaa,
pyydämme että Tiina saisi oikeata hoitoa ja lääkitystä.
Kiitos että saamme jäädä luottavaisina käsivarsillesi.
Lääkkeillä on ihmeellisiä sivuvaikutuksia, kuten tuo kuulon aleneminenkin.
Kun sain verenpainelääkkeen paineeni vain nousivat :o nyt on kahta erilaista
yksi kumpaistakin ja vieläkään eivät paineet ole ihanne lukemissa.
Veranpainelääkkeistä menee tehoa esim greippiä syödessä ja lakuja ei saisi syödä ollenkaan.
Katsoin eilen marttyyrien ääni ohjelman, laitan linkin, ei voi olla koskettamatta, sisarien ja veljien elämäntilanne
maissa joissa saa henkensä kaupalla yrittää elää, viedään ja tuhotaan kaikki. Päivittäin meidän tulisi hiljentyä rukouksin heidän puolestaan.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=40144
Katsoin ja luin psalmit ajattelin myös ps.122
Onko muut huomanneet että tv 7 on muuttanut kanavapaikkaa?
ihmettelin viime viikolla miksi lähetystä ei ole, sitten mies katsoi kanavapaikat ja löytyi 533 paikalta (ennen 53).
Lieneekö tiedotettu vai onko meidän masinassa omat säädöt olleet?
Äidin kanssa kaupunki reissulla 2 tuntia kiertelimme, äidillä jo kiire kotiin koko ajan kelloa kyseli.
Kahvilassa kävimme ja kankaita katselimme, apteekki ja lihakauppa olivat myös kierroksella.
Siunausta teille kaikille,
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja marja84 » 19.11.2014 00:41

Minulla on hyvin aktiivinen touhutoukka joka nikottelee, potkii ja tekkee lisää tilaa itselleen...

Voin kaikin puolin hyvin vaan jalat käyny raskaaksi kävellä, ei tartte paljon ku vähänki kävelee tekemättä mitää siin samalla ni on sit ihan tööt jo muutamasta askeleesta...

Mutta kai sitä menis jo unten maille tästä ...

Et hyvvee yötä jokkaiselle ja pallaillaan :) <3
Keinuu tuulessa hiljalleen,lapseni pieni ja suloinen.
Kanssa enkelin etsiä saa, unta onnen rauhaisaa.

Helmassa tuulen pauhinan, unen saa hän rauhaisan.
Peittona siipi enkelin on lämmin, hento ja sortumaton.

-Marja- :)
Avatar
marja84
 
Viestit: 124
Liittynyt: 26.11.2013 15:13

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja meju » 19.11.2014 11:58

Kehoittakaa, rohkaiskaa, neuvokaa Heb 3:13

Huomenia tuumailijat, olkaa rohkeita ja neuvoen kehoittakaa tänäänkin! Luin tämän Heb 3 luvun Raamattu.fi netistä ja olen laittanut niin että näen 3 eri käännöstä yhtä aikaa, tässä jae 13 kohdalla jokaisessa oli eri tavalla eli vuoden 1938 kehoittaa, 1992 rohkaisee ja vanhimmassa neuvokaa. Rukoillaan että sana tulisi ravinnoksemme tänäänkin ja voisimme olla kehoittajia tullen itsekkin rohkaistuksi neuvotulla elämän tiellä.

Maalla taas ollaan, piipahdin yhden yön kotona ja eilen tulin mutkan kautta tänne vielä yhdeksi yöksi. Mutkan teimme Henin luokse eli vierailulla kävin, miehet kävivät tankkaamassa venäjän puolella ja me Henin kanssa saatiin livenäkin jutella. Olin kokkikoulussa sillä ystäväni on huippu ruuanlaitossa ja leipomisessa. Nyt vasta tajusin kuinka hyvä tässä tabletissa on tämä muistio, eli hyvä laittaa reseptit talteen. Meikä kirjoitteli pizza ja piirakka reseptin muistiin mitä emäntä saneli. Nyt laitan kaikki ylös tähän muistioon. Ihmettelin miksen aikasemmin tätä ominaisuutta koneessani ole hyödyntänyt vaan aina tärkeät jutut häveissä. Kiva oppia uutta.

Marjakin käynyt tervehtimässä meitä, milloinka laskettu aika olikaan? Iloista odottamista♡

Harmittaa kun Tiinan vaivat vaan lisääntyy. Kolestroolilääkkeistä on paljon kirjoituksia ollut puolesta ja vastaan. Työkaverini joutui lopettamaan kun meinas kävelykyky mennä joistain kolestroolilääkkeistä ja kun lopetti niiden syönnin niin kivut hävisi.

Rinen äidillä ollut varmaan hyvä mieli kun saanut vaihtelua elämäänsä kaupunkireissulla. Ihailen tätä rakkautta jota Rine osoittaa teoin sekä sanoin ☆

Olin siellä Israel illassa, kerron enemmän kunhan siirryn toiselle koneelle. Tänään muutan taas kaupunkiin ja varmaan menee pari viikkoa ennenkuin tänne tulen. Työt alkaa huomenna.

Kohta naapurin emännyys tulee lenkille hakemaan joten kiiruusti tehtävä aamusiivous eli petit sijattava ja tiskit tiskattava ihan käsin kun ei ole niitä koneita täällä.

Kestävyyttä ystävät!
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja marja84 » 19.11.2014 13:46

Laskettu aika on 15.2 ja tänään olin neuvolassa ja nyt olen loppukuun sairaslomalla, saa nukkua vähän pitempään ja jalat huilia kunnolla. :)

Kaikki on muuten ihan hyvin se on vaan tuo raskas työ aikasinen aamuineen ja päivittäin n. 6 tuntia jalkojen päällä hyvällä tuurilla vartin tauolla viitenä päivänä viikossa... Ni on liian raskas yhdistelmä masussa asuvan kultaisen touhutoukan kanssa.

:) nyt vähän pienessä flunssassa ja kultatoukkaa kuunnellen tai siis sen touhuja ajattelin jos pienet torkut kävis ottaa, sit iltapäiväksi hallille Eetun treenejä seurailee :)
Keinuu tuulessa hiljalleen,lapseni pieni ja suloinen.
Kanssa enkelin etsiä saa, unta onnen rauhaisaa.

Helmassa tuulen pauhinan, unen saa hän rauhaisan.
Peittona siipi enkelin on lämmin, hento ja sortumaton.

-Marja- :)
Avatar
marja84
 
Viestit: 124
Liittynyt: 26.11.2013 15:13

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja rine » 20.11.2014 10:04

Jumalan rauhaa tahdon teille toivottaa, tälle päivälle.
Meillä on luminen maisema, pari pakkasastetta, lupsakka keli.
Ahkeroidaan hyvien tekojen harjoittamista, ne ovat hyödyllisiä
kaikille ihmisille. Kirje titukselle 3.
Jumala tahtoo meille hyvää, saakoon tämä piirtyä sielumme maisemaan.
Onko ketään, joka kohdattuaan Jeesuksen voisi sanoa, että elämä ei olisi muuttunut,
sanansa mukaan hän antaa tulevaisuuden ja toivon, hän uudistaa meidän ajatusmaailmaamme,
Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Pian lähden viemään koiraa eläinlääkärille, silmä on tulehtunut, siellä voi mennä aikaa....
Auto oli myös korjaamolla alkuviikon...
Tytär (nuorin) täytti eilen 23..Lissuille vielä nimpäiväonnitteluja.
Marjalle siunausta odotukseen, kerro masuasukille että me mummelit odotamme ja siunaamme tätä lasta jo odotusvaiheessa.
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 20.11.2014 20:33

Omalääkärillä käydessäni huomasin, että muutamissa mantelipuissa on jo muutamia kukkia, muistuttamassa
siis siitä
että Jumala toteuttaa
sanansa.
IHmeellistä muisututusta, eikö olekin :roll:
Siitä, että minkä Jumala on aloittanut
hän vie loppuun, kerto myös kirja Verikuut, Mark Biltz. Ei kovin helppolukuinen, paitsi kun puhuu omasta ja perheensä elämästä.
Varsinkin isän saamat vammat autokolarissa ja hänen positiivisuutensa asian suhteen. Vammautunut jalka jäi lyhemmäksi, isä kysyi lääkäreiltä, voivatki'o jatkaa Jalkaa...ei, mutta voidaan lyhentää tervettä.....
Kannattaa kirjaan kuitenkin tututua.
Ja lukekaa ihmeessä kirja Tuhat lahjaa,
Ann Voskamp. Teillä kun siellä on kirjakaupat ja kirjastot, joista melkein kaikkea saa.
Kaikille odottaville, siis kaikille, vaikka ei vauvoja odottaisi, niin muistetaan, ett meille on annettu
tulvevaisuu ja toivo, joka ulottuu kuolemanvarjon laaksonkin yli. Kiitosaihe :D
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja eva » 21.11.2014 09:32

:) Huomenia! Eilen aloitin kirjoittaa. Otsikon sain ja taas puhelimeen, kun on "taisteluviikko" meneillään. Kerätään nimiä Omantunnonvapaus adressiin ja sitten se toinen aloite, josta äänestetään ensi perjantaina. Kesällä tapasin Saarijärvellä toritapahtumassa yhden kansanedustajan ja kysyin häneltä, miten hän äänestää syksyn äänestyksessä. Nyt aion kirjoittaa hänelle ja panen kopiot muille edustajille. Taistelumme jatkuu.
:) Oli siinä jännät paikat. Tai ihan selvää, että kaikki järjestyy. Oli ma ilta ja pääpuhuja soitti, sairaana.
Kun sitten puhuja aloitti, hän sanoi, eikö ole ihmeellistä, että hän kolmannelta sijalta nousee pääpuhujaksi. Nimittäin ensin piti tulla kirjailija Eila Payne. Jo kauan sitten hänen tyttönsä soitti, ettei voi tulla koko syksynä, on sairastunut vakavasti. Oletteko lukeneet Karjalan tyttö sarjaa? Eila oli Englannissa ja miehensä kanssa lähetystyössä myös. Sitten mies jätti Eilan ja hän tuli Suomeen. Hänellä ei ollut mitään tuloja, kun oli muuten hoitanut lapset ja kotia. Hän puhui Jumalalle asiasta ja Jumala kehoiti kirjoittamaan kirjoja. En ole lukenut kaikkia, mutta meidän tyttö on lukenut kaikki ja innokkaana kyselee Eilalta, milloin seuraava ilmestyy ja varaa heti kirjastosta.
:D No niin, tähän pääpuhujaan. Hän oli aika veikeä. Puhui papukaija-, sairaala- ja lunastettujen seurakunnasta. Pyysin yhdeltä myös todistuspuheen vuoron ja hänellä koskettava tarina. Eli aivan hyvä päivä. Kyllä se on ihmeellistä, kuinka apu tulee ylhäältä ja saa vain ihmetellä ja kiittää. :lol:
Sainkin sitten yhdeltä pitkän tekstiviestin, että oli MESTARI puhuja.
Olipa meillä eilen mielenkiintoista, kun ennen aamupalaa aloimme jo siivota. Minä pudistelin matot ja mies imuroi. Sitten aamupala ja taas siivousta. Saimme Tansanian kuvat koneelle "elokuvamuotoon" ja tänään näytän niitä ja mukaan tulee Marja, joka on ollut siellä lähetystyössä 9vuotta.
Illalla jaksoimme vielä tehdä lenkit. Mies tekee oman kierroksensa hautausmaan kautta ja minä pyrähtelen omallani.
:) Tuli muuten maanantaina askelia 11725. Kävelin myös kampaajalta kotiin ja kohdalle sattui nuorehko mies, joka vei keräyspisteeseen tavaraa. Siinä rinnalla käveli niin sanoin liiasta tavarasta. Hän sanoi vieneensä roskiin seksilehtiä. No, siitä meille riitti juttua ja hän oli hyvin avoin. Ehkä me tapaamme vielä.
Keskiviikkona oli Hur ja uintipäivä. Sieltä menin suoraan rukouspiiriin. Kyllä nyt on tärkeä aika kaikkien rukoilla Suomen päättäjien puolesta. Aiheita riittää.
Olettehan kaikki allekirjoittaneet se Omantunnon vapaus adressin. Nyt 23.11. on viimeinen päivä. Vielä tänään keräämme nimiä. Netissä sillä nimellä.
Tähän yhden ti tilaisuudessa olleen pöytälaatikko runo.
Älä pelkää lapseni
olet omani
kun kuljet tietäsi
muista ristini

Älä huoli lapseni
mitä huomen tuo
Kaiken annan eteesi
Minä kaiken suon.

Älä koskaan lapseni
etsi omaasi
kun sä lähdet palvele
jaa mun lahjani.
:oops: Hups, tulipas pitkä päivitys. Ohitus sallittu ;)
Jeesus valoa ja iloa ja sydämeen rauhaa!
Avatar
eva
 
Viestit: 523
Liittynyt: 24.11.2013 18:10

Re: Marraskuu

ViestiKirjoittaja rine » 21.11.2014 20:05

Illan rauhaa teille, jokaiselle. Mukava lukea kuulumisia, minusta ei ole koskaan liikaa kirjoitettu, kun kirjoittaa kokemuksistaan.
Tiina taitaa olla ahkera lukija, kiitos vinkeistä. Minulla on ne kaksi kirjaa luvun alla (valkeakarien ja sartolan).
Tämä päivä on mennyt puuhaillessa ruokien ja silityksen kanssa sekä koiran hoidossa.
Koira sai silmätipat ja voiteen joita laitetaan 4xvrk ja kipulääkettä, kontrolli 1.12 jos silmä ei ole parantunut se leikataan,
rapsutetaan vaurioitunut kerros pois, Kontrollissa selviää miten jatko hoituu...rukoillaan ettei tarvitsis laikata.kiitos

Tässä adressi josta Eva mainisi, vielä kaksi päivää aikaa kirjoittaa.
http://www.adressit.com/puolustamme_laa ... non_mukaan

Mejua ei ole kuulunut,ikävä on kirjoituksia, rukoilen puolestasi ja muistan teitä kaikkia..koko perhekuntia...
Siunausta elämäänne♥♥♥
Pst..Tietääkö kukaan Pasi Kauniston kappaleen nimeä, joka kertoo siitä tarinasta jossa oli hiekalla vain yhdet jäljet..
Kun saisi tänne :P
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron