tuumis

Lokakuu

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 17.10.2014 20:28

Oikein Meju arvasi, että läppäristä oli kyse. Ongelmia modemin eli laatikon ja internetyhteyden kanssa. En vielä soittanut tieotokonemiehelle kuitenkaan. :?
Annukka hätyyttteli tavallaan, että taas ollut hiljaista foorumilla. Aina ei ole oikein tuumittavaakaan, kun on tapahtumaton päivä.
Eipä tänäänkään paöjoakaan. Olin aamulla ienellä roskaretkellä ja näin kyllä paöjon nuoria menossa johonkin, kuulin, että messiaanisia nuoria on koolla kai 90 nyt viikonloppuna. Kai telttoja jossain.
Yksi naapuri haluaa kutoa keittiöönsä maton välillä, joten kipeä olkapääni saa rauhassa laiskotella ja levätä. sitten voi taas miettiä, mitä sopivia värejä olisi.
Eräs ystävä lähetti vinkin, että pitäisi katsoa TV 7 arkistosta Isännän pöydässä numero 168, kysyi mielipidettäni, ja että loukkantua ei saisi.
Siinä kun luterilaisen kirkon pappi puhuu, mitä kirkossamme tapahtuu, siis sisältäpäin arvostelee , Vastasin, että tottahan tuo puhui. Rukouksen paikka. Siinä hän puhuu myös Suomen suhtautumisesta Israeliin. Suosittelen katsottavaksi.
Pimeä tulee jo melko aikaisin. Puolen tunnin päästä katsotaan viikonlopun pääuutiset, siinä yleensä monenlaista, mitä on tapahtunut täällä tai muualla. Nyt on uhuttu paljon Himalajan onettomuudesta, ainakin kolme israelilaista kuolli siinä lumimyrskyssä, mikä tähän aikaan on erikoista. Kaikkiaan lähes kolmekymmentä menehtyi. Jumalan puhetta varmaan sekin.
Jumala lohduttakoon omaisia.
Me saamme iloita siitä, että nimemme on taivaan kirjassa. Olisipa omaisilla sama toivo ja ilo!!!
Iloa alakuloomme ja arkeemme.
Ai niin, iti sanoa, että tänään oli Suomen maku suussa. Keskiviikkoiset vieraat toivat pienen reikäleivän ja Koskenlaskijan: Naminami!
Ja kaikille voimia ja kiitoksia foorumista jälleen.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 18.10.2014 18:13

Kas kummaa, kukaan ei ollut kirjoitellut tai tuumaillut minun jälkeeni. :(
Ja minulla jälleen samat ongelmat tämän vempeleen eli vempeleitten kanssa, jotenkon se tuosta laatikosta eli modemista johtuu. Olin jo päättänyt, että huomenna pitää soittaa tietokonemiehelle, mitähän nyt taas tekisi? On yksi nuorimies tässä lähellä, joka osaa ja tietää aika paljon, mutta on niin kiireinen, niin kiireinen, että! :roll:
Tavallinen saattikokous oli jälleen tänään. Sellainen henkilö tulkkasi, jota yleensä tulkataan...mutta tavalliset tulkit eivät olleet paikalla. Apostolien tekojen luku nelä menossa.
On siinä selvät sävelet....Ei ole taivaa alla ihmisille muuta nimeä annettu, jossa meidän tulisi pelastua. Ei meillä kyllä kysytä, että jos joku ei ole vielä uskossa, niin....mutta asia tulee kyllä yleensä selväksi, että on kaksi tietä valittavana.
Naapuri tuli hakemaan kävelylle, joteen pieni lenkki tehdään....siitä on vähän hyötyä, mutta uskosta Jumalaan on hyötyä kaikkeen
Siunausta :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja meju » 18.10.2014 20:08

Maistiaisia
Raamatussakin kehoitetaan tuomaan maistiaisia, Tiina kertoi että hänellä on Suomen maku suussa :lol: .
Maalla olen enkä osaa nyt mitään maistiaisia tuoda kirjoituksin, ajattelin kuitenkin ilmottautua että lukemassa käyty. Tyttönen on seuranamme ja kohta päästään saunomaan, hänestä mukavaa kun pihan poikki kuljemme pimeässä ja taskulampun valossa. Tähdet näkyy nyt hyvin ja on varmaan lapsesta erilaista tämä maalaiselo, eipä tarvi houkutella mukaan vaan aina innokas lähtijä :)

Iloa iltaanne, tähtien loistetta ☆☆☆☆☆☆☆
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 19.10.2014 13:52

Sadetta!
Vettä tuli vähän aikaa sitten kuin aisaa, jospa nyt puista hiekkapölyt olisivat lähteneet.
Rakennusalueella pitivät taukoa sen ajan, nyt taas näkyy hahmoja työssä

Sain kuuluvin Raamattuopiston jumalanpalveluksen, vaikka vvlillä pätkikin.
Aiheena tänään rakkauden kaksoiskäsky. Se on tosiaan käsky, eikä sitä
omin voimin kukaan kunnolla noudata.
Muistui mieleen erään mainoksen pikkutytön sana, me lapset ollaan tärkeitä, ja kiherrys päälle.

Muutan sen muotoon, että me aikuiset ja vanhatkin ollaan tärkeitä....vaikka päälle pitäiskin kihertää, niin totta se on.
Kuka opettais nuorlle kärsivällisyyttä, ellei me hitaat vanhat mummot, varsinkin :mrgreen:
Tällaisin eväin taas tänä päivänä eteenpäin.
Siunausta pyhäpäivääsi. :)
Meju hei, pane minulle taas kiva avatar! Ei tarvii muuttaa vielä, se vaan ei ensin näkynyt! :roll:
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja amanda » 19.10.2014 16:45

Talvi tekee taas tuloaan, ensimmäiset lumihiutalaat ovat pudonneet tälle seudulle. Kaksi ja kolme vuotiaat katselivat ihmeissään lumen tuloa, poika tiesi mitä nyt sataa.
Kun varustautuu talveen lämpöisillä vaateilla ei haittaa talven tulo. Tietojen mukaan Israelissakin on jo vettä saatu, siellä se on erikoisen tarpeen, että syys sateet tulevat ajallaan.

Hannakin soitti eileen hyvään aikaan, oli rauhassa nukkumaan menossa omassa sängyssään, hän oli aika pirteä, mutta limaa oli kertymässä jonnekkin henkitorveen. Mejun kohoituksesta kerroin Marjan terveiset, Hanna ilahtui kovasti hyvistä uutisista. saat Marja roppa kaupalla onnitteluja ja siunauksen toivotteluja.

Eilen oli isovanhempien päivä. poika perheineen tuli käymään. On ihanaa kun lapsi iloisena silmät loistaen juoksee mamman syliin ja pienempi perässä. Oli taas huisketta kun vilkaat lapset tarttuvat kaikeen uuteen mitä näkevät. Elämän kuvioissani on lapsilla ja heidän perheillään iso paikka. tykkään olla yksinkin, mutta välillä tarvitsee puhe kavareita, ettei ihan mökki höperöksi tule. :roll:

Foorumissa on ollut hiljaista, kiitos kaikille että olette mukana, usein katson onko joku kirjoittanut. Annukan uskollisuutta ihailen ja kiitän, löydät nasevia ja voimaa antavia Sanan kohtia. Ja Meju, tuo "sanaseppomme" löytää monen laista pureskeltavaa. Kyllä minun elämääni tulisi aikamoinen aukko ellei teitä olisi. Olette uskon ja Sanasta eläviä ihmisiä,Jumalalle kiitos teistä!
Avatar
amanda
 
Viestit: 336
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja rine » 19.10.2014 19:12

Olen lukenut postin ja iloinnut myös uskollisista kirjoittajista, olin kaksi päivää vapaalla tänään työpäivä.
Eilen oli lehtien haravointia ja puhallusta, kyllä niitä riittikin läjäpäin, kun herätettä ripottelee päälle, kasat madaltuvat olemattomiin.
Tytär lähti eilen lomiltaan tampereelle, oli veturissa edullinen matka 10€, joka sopii opiskelijan kukkaroon,
Kone oli varattuna ahkeraan, en päässyt kirjoittamaan teille, kuulumisia :D
Minun mummotettava aloittanut jääkiekon harjoittelun, innostuneeko tosissaan jää sitten nähtäväksi.
Sain polveeni Durolane pistoksen perjantaina, lievää kipuilua ollut, mutta jos saisi pitempiaikaisen avun, eikä tarvitsisi särkylääkkeitä syödä.
Suhteellisen hyvin olen tämän kanssa pärjännytkin.
http://finland.durolane.com/index/525/T ... eesta.html
Meilläkin sataa räntälunta maa on valkoisena, sellainen sää ettei ulkona oleskelu viehätä.
Mukava kuulla terveisiä Hannalta, minultakin voi kertoa siunaavat terveiset hänen elämäänsä.
Jumalan rauhaa teille jokaiselle elämäänne ja palvellaan Herraa ilolla.

Kirjoita sydämeeni siunattu nimesi, oi Herra,
syövytä se niin syvälle, ettei mikään menestys eikä mikään vastoinkäyminen ikinä irrottaisi minua sinun rakkaudestasi.
Ole minulle vahva puolustuslinna, koettelemuksessa lohdutus, ahdistuksessa vapautus, huolissa apu, joka aina on paikalla,
opas taivaaseen halki tämän elämän monien kiusausten ja vaarojen.
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja meju » 20.10.2014 12:41

Huhuuuhuuuuuuu

Täällä maalaismummo huhuilee tervehdyksen teille mössyköille :lol: Kohta siirryn kaupunkiin ja paremman koneen äärelle, sitten kirjoitan enemmän. Kyllä tuntuu hyvälle kun aina joku piipahtaa sanan ja parikin kirjoittamassa sillä se on merkkinä että foorumi on tarpeellinen.
Annukka on minunkin innostaja, hän niin uskollisesti joka päivä kirjoittaa ja tietämättään meille esimerkki sinnikkyydestä...näi koen.

Tiina mainitsi avattaresta jok ei aikasemmin näkynyt, varmaan siksi ei näkynyt kun ei se pitkään ole ollutkaan :lol: Kerro millaista avatarta toivot niin Vehnä varmaan tuo tuonne avatar osiolle uusia kuvia, yritän laittaa niitä tarvitseville, just äsken opin miten voin toisille liittää avattaren.

Leivinuuni lämmitetty ja sinne perunalaatikon sekä riisipuuron laitoin hautumaan. Lähtösiivousta kohta aloittelen ja sitten tytön tyllerön palauttaminen, hän sanoi äsken " tuuthan mummo huomenna minut taas hakemaan tänne". Huusholli on kyllä niin sekaisin muttei haittaa, hetken tämä vaihe kestää kun lapset pieniä ja pääasia että aika kuluu. Koiratkin oman osuutensa sotkevat kun kantelevat nallukoita ja palloja , eli leikissä mukana ovat :D

Halirutiistus täältä lumisesta maisemasta ♡☆♡
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja meju » 21.10.2014 13:17

Jakakaa tätä!

Kuva

Hups..taas tämä aika että kelloja siirretään, vaikka tiedämme että näin tulee tapahtumaan niin aina se yllättää kuten meikäläisen tänään kun tämän kuvan näin. Tässä lopussa on ihan kehoitus "jakakaa tätä", noh tietenkin kuvien jakamisella on omat jutskunsa niiden tarkoitus on saada uusia tykkääjiä fb ssä sivuillensa yms. Monissahan on mainostaminen takana, mutta ihan harmitontakin juttua on. Näitä kuvia jakavat innokkaasti ja tästäpä tuli aatoksiini kuinka Jeesuskin kehoitti meitä jakamaan evankeliumia eteenpäin ja nimenomaa innokkaina sillä aikaa ei ole paljon kuten jokainen tiedätte ajan kelloa katsoessanne. Tänä päivänä on keinoja monenlaisia kuten tämä nettikin, aina voi jonkn "kuvan" laittaa eteenpäin. Mikä kuva on Jumalasta niin se muttuu sydämessä moniulotteiseksi ...näin olen kokenut.
6 Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Jesaja 40:6
Meistä moni on kuullut tämän äänen joka kehoittaa julistamaan ja viemään evankeliumia eteenpäin, Raamattua lukiessaan jokaiselle selviää että tärkein tehtävämme on JAKAA EVANKELIUMIA ja kehoittaa toisia " jakaakaa tätä"

Monenlaisia aatoksia herättä tuokin kuva ja silloin se on hyvä :idea: Tiina toi maininnan TV7 ohjelmasta jonka etsin tänne valmiiksi jos joku tahtoo katsoa. itse en ole vielä katsonut mutta tänään aioin katsella kun vapaata on vielä huominen ja taitaa olla ylihuominenkin eli aikaa on.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=38829
Isännän pöydässä : Vieraana Heikki Linnavirta

Olette varmaan tietoisia One Way tv ohjelmista, laitan tähän Mariannen Afrikassa elämästä linkin, hän on jotenkin niin herttainen :)
http://oneway.tv/video/1_gg292rk9
http://oneway.tv/popular
http://oneway.tv/

Rine kertoi lapsenlapsen harrastuksesta joka on jääkiekko, tosi ihana että tyttökin innostuu kokeilemaan eri lajeja ja eihän sitä tiedä vaikka kuinka pitäänkin pysyy tässä harrastuksessa. Jääkiekko oli meidänkin pojilla aikoinaan intohimo ja monet kerrat kylmästä väristen seisottiin katsomassa pelejä :) Muistetaan rukouksin näitä pieniä harrastajioa että he kokisivat sitä ilon sekä riemun tunteita harrastuksistaan.

Amandan sanat on niin lämmittäviä ja rohkaisevia
Olen iloinen että on tämä tuumis ja minäkin voin olla mukana
. Tätä samaa koen myös, tosin välillä tulee sellainen epätoivoinen tunne kun ei millään saa ihmisiä kirjoittelemaan vaikka kuinka toivoisi kuulevansa kuulumisia, toinen juttu on se ettei tiedä käyvätkö edes lukemassa vai ovatko kyllästyneet moisiin tuumailijoihin :shock: Kuitenkin ymmärrettävä toisella toiset askareet ja sinä kaarisiltaa tee tällä tavalla....

Tänään on pojanpojan kanssa mummopäivä eli tämän 10 vuotiaan, hän jo monta kertaa muistuttanut että emme ole moneen viikkoon pitäneet mummopäivää. Mitäkö se sisältää :D nooh ilmeisesti kaupungille menemme ja siellä juoksen pojan perässä eri kaupoissa kun hän vaan katsoo ( omien sanojensa mukaan )....noh yrittää tietenkin ostattaakin jotakin. Sitten käydään jossain syömässä ja ehkä kirpparillakin. Viimeksi osti tuliaisia 2 eurolla siskolleen ja se oli niin hellyttäävää. Yhdessäoloa vaan ei sen kummempaa ja nimenomaa kahdestaan. Olen tosi otettu kun hän vielä haluaa näitä päiviä kanssani viettää eikä häpeä mummon ruppanaa.

Tästäpä tulikin hauska juttu mieleen uimahallista joka tapahtui viime viikolla. Olen tutustunut hallilla ns uimaystäviin ja sellainen ystävä uiskenteli vieressäni ja halusi jutella koko ajan. Hän alkoi kertoa että pitäisi saada painoa pudotettua ja kertoi kuinka lenkkeilee jne..., yritin lohdttaa että eihän hän edes liian lihava ole ja näin tsemppailin , sihen hän vastasi että onpa hänellä tätä vatsaa ihan kuin odottava olisi ja jatkoi....."hyvähän sinun on kun olet niin ympäripyöree" :lol:
autsss..............nyt tarvitsen itse lohduttajaa ;) Kerroin työpaikallakin tämän jutun ja kyllä saatiin hyvät naurut. Hmmmmm enpä taida enään lohdutella *nauraa*
Hyvä on itselleen nauraa ja sekin jos saa toiset hyvälle tuulelle.

Viedään hyvää sanomaa eteenpäin sillä se jos mikä saa hyvälle tuulelle jokaisen joka vastaanottaa sanoman Jeesuksesta Kristuksesta :idea:
Tämä on se oikea ja varma asia.

PS. Huomioikaa kuinka väärää tietoa tuossa kuvassa kehoitetaan jakamaan sillä kelloahan siirretään tunti taaksepäin eli elkää kaikkea uskoko vaan tutkikaa!
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja rine » 21.10.2014 18:17

Katsoin mejun laittamaa kuvaa ja hoksasin että kesää kohti aina kelloa siirretään (lyhyempi matka) on tälläerää taaksepäin. :lol:
Lunta, pakkasta ja liukasta ollut mies on kyydinnyt töihin.
Tänään olitte mielessäni toden teolla, olin tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat tuntemaan itseni mitättömäksi.
Kuitenkin olin sisäisesti hyvin vahva ja varma toimissani en ollut kireä, ajattelin nyt minua muistetaan rukouksin tuumisystävien toimesta ;)
Herra laittaa myös työyhteisöön henkilöitä jotka seisovat rinnalla, sekä uskaltavat sanoa eriävän mielipiteensä.
Jumala antaa vahvistusta, matkalla kohti taivaan kotia.
Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan! Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään, sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.
psalmista 37, josta on jae päivän sanassakin, hyvä psalmi ja rukous tälle päivälle.
http://www.uskotv.fi/
Kiitos että saamme yhdessä pohdiskella elämänmenoa, muistaa rukousin toisiamme, työkavereitamme ja perheitämme.
Kenellä sairautta, yksinäisyyttä, muita elämän kipuiluja, Herra tule sinä elämäämme valoksi ja lohduksi, opasta tiellä
jolla taivallamme, siunaan teistä jokaista tässä hetkessä.
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja rine » 22.10.2014 09:56

Rauhan tervehdys keskiviikkoaamuun Herra kanssamme tänään, pakkasta meillä ja aurinko paistaa, tietää tulevaan myös kuulaita kelejä.
Olen töihin lähdössä, mutta katsoin aamulla erikoishyvän opetusohjelman jonka linkin tuon tänne,
Ajatuksemme ohjaavat elämäämme. Kun yritämme taistella stressiä, pelkoa ja muita kielteisiä ajatuksia vastaan,
niiden vaikutus vain korostuu. Keskity sen sijaan siihen, kuka Jumala on ja mitä hän voi tehdä elämässäsi.

Graham Cooke
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=25521

2. Kor. 5:17
Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

Gal. 6:15
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron