tuumis

Maaliskuu

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja meju » 28.03.2014 11:00

"Tomun tuoksuinen teologia"

"Miten voi kuivassa oksanpäässä
tai kuivassa siemenessä
mustan maan sisällä
olla piilossa elämä?

kiitos kevään ihmeistä
kiitos siitä, että sinnekin, missä näyttää olevan pelkkää mustaa
nousee krookuksia


http://www.raamattukansalle.fi/?sid=4
Maasta olet tullut......ja silti sinussa on taivaallista jonka Jumala on puhaltanut maan tomuun. Nyt olen taas näin syvissä eli maan tomussa ja kaiken alussa....., aamulla luin tuon runon ja muistui mieleeni että muutama päivä sitten luin Raamattu Kansalle jäsenkirjeestä mielenkiintoisen jutun "Korpi-Kallen tomun tuoksuinen teologia" siinä kerrotaan kuinka Kalle menee naapuriin juhliin ja siellä aletaan häntä tenttamaan että kuinka kukaan voi uskoa Raamattuun ja luomiskertomukseen ja sitäpaitsi ihmisen, simpanssin ja hiiren geeniperinnässä on vain muutaman prosentin eroavaisuus. Näin naapuri alkoi väittelyn mutta Kallepa tutkinut Raamattunsa ja tiesi tarkan vastauksen ja sanoi kysyjälle että hän on aivan samaa mieltä yhtäläisyyksistä ja hän sanoi kysyjälle "luen sulle, kuuntele nyt tarkkaan ensimmäistä geeniperimätodistusta. Näin sanotaan ja todistetaan mustakantisesta " 1Moos 1:24 maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. 1moos 1:24Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin: 1Moos 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Korpi-Kalle jatkoi juttuaan " -Jos kuuntelit tarkkaan niin saatoit huomata , että kasveilla eläimillä ja ihmisillä oli yhteinen alkuainen, maan tomu, ja siksi niillä on myös geneettistä samankaltaisuutta. Sinä biologian opettajana olet lukenut mies. Minä olen vain korven yksinkertainen asukas, joka elelen luonnon keskellä ja näen kaikkialla Jumalan kättentekoja. Minun biologiani on tomun tuoksuista teologiaa jossa geneettinen samankaltaisuus on yksi Jumalan luomistyön ihmeellisyyksistä.

Tuo oli mielestän tosi hyvä juttu ja tuli sellainen ahaaaa olo, koen itsenikin tälläiseksi havukka ahon ajattelijaksi ja tälläiset yksinkertaiset esimerkit on sellaisia jotka avaavat syvällisiä asioita. Tuo runokin kuvasi sitä ihmettä jota emme voi ymmärtää että maa joka on ollut paksun jään peitossa niin kun se alkaa sulaamaan niin sieltä nousee kukkasia eli elämää.....Jumalakin on puhaltanut meihin maan tomuihin ainutlaatuista ELÄMÄN HENGEN jota tietenkään emme täysin voi käsittää mutta koemme yhteyden ja voimme huudahtaa ABBA ISÄ <3

Kaunis aamu tänään ja todellakin kevät on ihan ovella . Viimeinen työpäivä tältä viikolta tämän iltavuoron jälkeen ja sitten vasta ensi perjantaina seuraavan kerran. Olen kyllä niin onnellinen tästä mahdollisuudesta että saan tehdä lyhyttä viikkoa. kaipaan kyllä vielä ihmistenkin ilmoille eli tuo 3 päivää on kiva töissäkin olla ja kohdata ihmisiä joita saanut palvella monia vuosia kassörskana.
Eilen oli outo aamu, heräsin siihen kun vilun väristykset ravisteli ja olisi ollut vesijumppa aamu. Laitoin kuumemittarin kainaloon ja se kohosi 37,6 ja olo sen mukainen. Tietenkään en jumppaan lähtenyt mutta otin Annukan laittamaa tippaa ja burana c:tä jatkaen nukkumista. Onneksi oli iltavuoro ja olinkin petissä 12 asti ja .....kuume laski eikä vielä mitään vaivaa esille tullut. Tiedän että kuume on merkki että joku tulehdus tai vastaavaa myllertää mutta töissä olin ja kaikki ok. Ihmettelen tuota Annukan rohdosta sillä oikeesti koen että se ajanut monet taudit pois. Kiitos lääkkeen antajalle, sillä kaikki yhdessä vaikuttaa parhaaksemme ja näin Jumala käyttää ystäviäkin lääkkeiteen tuojana jne.... :)

Maitopusseista juttelitta ja Tiina kertoi että vieläkin myynnissä kyseisiä pusseja. On kyllä monta kauhumuistoa kun kyseiset pussit "räjähti" kassapöydälle. Tosin onhan kaikki kehittynyt että voi olla kestävämpiä kyseiset pussukat. Ainakin muovikasseista on tullut ohkasempia ja ilmeisesti säästöä.....monta kertaa asiakkailla leviää ostokset kaupan lattialle kun sangat ei kestä tai sivut halkeaa jne. Liekkö sitten säästöä moinen.......paras olisi että siirryttäisiin kangaskasseihin takaisin. Pärjättiinhän sitä ennenkin ilman muovi sellaisia. Rine kunhan pääse joskus eläkkeelle rupeaa tekemään kasseja ja reppuja ja.....tiedän että hän on huippu ompelija. Voidaan teettä meille tuumislaisille omat tuumauskassit, paidat ja tietenkin tuumailumyssy :lol:

Nyt vähän pöllyää kun tämä tomunen siirtyy.......petiin tuumailemaan . Siu siu siu ystävät armaat ja kiitos kirjoituksistanne <3
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja amanda » 29.03.2014 01:06

Olipa tuo Mejun kirjoitus tähän kevääseen sopiva, vähän meinaa hävettää kirjoittaa näitä omoa pieniä juttuja. Mutta yritän vain omalla tavallani ja voimillani tuhertaa.

On ollut suvun kesken hautajaistuumailuja, minullahan on suuri suku niin puheluja riittää.
Nuorempi poikani on myös suurempaa kotia etsinyt, nyt löysivät mieleisensä. Olen ollut aina joskus, suloisia lapsukaisia hoitamassa. Tänäänkin sain halia ja pusuja taas varastoon.
Selkääni kyllä koskee työn teko, mutta se ei ainakaan vielä jää särkemään, levon jälkeen taas pystyy jonkun uuden työn tekemään, näin pystyn hoitamaan tätä vanhaa naista, niinkuin Hanna asia ilmaisi.
Minulle tuli taas vuosi lisää elämään, Koska molemmat miniänikin täyttävät tässä samassa ryppäässä päätimme mennä yhdessä syömään koko poppoo. !4vuotias pojan tyttä nauttii näistä yhteeisistä kokoontumisistamme.
On se ihanaa, että olette olemassa ja jaksatta kirjoittaa lukijoille iloksi. :D Nautitaan keväästä, kiitetään Luojaa, että olemme taas ohittaneet pimeän ajan.
HYVÄ ON HERRA HYVÄ ON HERRA KIITTÄKÄÄMME SIITÄ.
Avatar
amanda
 
Viestit: 335
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja rine » 29.03.2014 13:45

Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.
Amandalle onnea, ei enää vuosia lasketa, vaan eletään päiviä. Kiitos myös sinulle kun jaat kanssamme elämäsi hetkiä,
Kaikki kirjoitukset ovat täällä minullekin tärkeitä, on kuin kirjeen saisi ja saamme rukoilla ja kiittää tapahtumista joita elämässämme kulloinkin on,
on tärkeää ettei koe olevansa yksin. Herra kosketa amandan selkää.
Meju tuonut todella hyvän kirjoituksen siemenestä, näin sitä oppii, vaikka olevinaan tietää, :oops: ,
oppii löytämään raamatusta Jumalan sanasta sen siemenen,
jota ilman ei voi Jumalan lapsi kasvaa.
Eilinen meni siivotessa perusteellisesti, illasta olin reporanka ja nukahtelin istualleni.
Ulkona pilkistää aurinko, pian lähden töihin.
Avatar
rine
 
Viestit: 1692
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 29.03.2014 15:04

Moi taas kirjurit ja lukijat. Kiitos Jumalalle todella jokaisesta, jokaisen uusista javanhoista ajatuksista ja mie3tteistä.
Eileen istuin taas osan päivää rappusilla kuteitteni kanssa. Samalla katselin tuota appelsiinipuut ja sen tuoksusta nautin. Sitruspuitten kukat ovat kaikki valkoisia, peukalon kokoisia suurin piirtein, viisi terlehteä, ovat kovahkoja. Lehtiä puussa paljon ja sieltä pilistävät nämä tuoksuvät kukat.
Samalla sain seurata kuhertelevan kyyhkyspariskunnan touhuja, ruskeanharmaita ne ovat, eivät siis kovin kauniita. Ja ajattelin, että onkohan niilläkin yhtä lyhyt muisti kuin kanalla sanotaan olevan??? :mrgreen: Tämä ajatus tuli siitä, kun eilen unohdin, että täällä ja Suomessa on nyt tunnin aikaero, ja ihmettelin TV 7 ohjelmia. kun eivät käyneet yksiin minun kelloni kanssa. Selvisihän se.
Tänään oli kokouksessamme taas turistiryhmä, joten sali melko täynnä. Ja miten niitä siunattavia lapsiakin oli taas niin paljon? Eli taisi olla vierailevia perheitäkin! :D
Olemme menossa Luuk. luvussa 22, Jeesuksen rukosu Getsemanessa. Puhuja ottikin esille ruouksen yleensä, eli kävi läpi monia henkilöhahmoja Vanhasta Testamentista, mitä rukloilivat. Ja
tleensä oli joku hätä tai tarve kun ihminen alkoi rukoilla.
Niin se on meilläkin, on tarvetta pyytää jotakin juuri tähän päivään, juuri tuohon asiaan, jne.
Ja meitähän todella kehoitetaan tuomaan asiamme, murheemme, ilomme, kiitoksen kanssa Herralle tiettäväksi. Vaikka hän ne jo tietääkin, mutta hän haluaa kuulla ne vielä meiltä. Silloin muistamme varmaan myös olla kiitollisia avun saatuamme, sillä muistamme kuka on sen antanut :)
Telkkari ja digiboksi sanoivat irti yhteistyönsä, samoin nettini alkoi taas pätkiä ja tehdä muita ongelmia! Tahtookohan Jumala minulle sanoa, että älä nyt vähään aikaan katsele tai kuuntele ohjelmia sieltä Suomesta??? :roll: tuumiksen tämä kyllä avasi ja ehkä Ylen uutisetkin???
Näin siis tällä hetkellä, siunausta sunnuntaihinne! :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja eva » 30.03.2014 07:44

Hyvää huomenta kesäaika ja kaikki tuumailijat! :D
"Näethän, että talvi on väistynyt,
sateet ovat ohitse, menneet menojaan,
ja kukkaset ovat nousseet maasta.
Laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen
ääni kuuluu maassamme." Laulujen laulu 2:12
Ihania aurinkopäiviä olemme saaneet viettää. Omenapuut on leikattu ja haravoitukin on jo. Eilen toin portinpieleen ison "pohjolanpalmun" narsissien viereen. Onhan Pääsiäinen lähellä.
:idea: "Sillä hän tietää, millaista tekoa
me olemme; hän muistaa, että olemme
TOMUA." Ps. 103:14 Muistan elävästi, kuinka Kalevi Lehtinen opetti, sitä kuinka arvokkaita olemme ja sanoi: "Vaikka olemme tomua, Jumala maksoi meistä niin paljon, että antoi Poikansa ja tomu on siitä maksetun hinnan arvoinen." Muistan äänenpainonkin, kun hän tuota viimeistä virkettä sanoi.
Uudessa Sana-lehdessä oli kirjoitti Juhana Torkki hyvin , siitä että kirkolla on ylivertaisempi tarina kuin millään muulla yrityksellä. Miksi kirkko ei luota tarinaansa, vaan häpeää sitä. Sanoma peittyy siihen maailman tomuun. :mrgreen:
Tänään on Elämän leivän sunnuntai. Hyvät tekstit, Jeesus on Elämän leipä ja Hän sanoi, Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa.
Kelloista osa jo kesässä. Nyt katsottava oikeaa, ettei tunnilla myöhästy. :shock:
Ihanaa pyhäpäivää! Kiitoooos teistä! :) :)
Avatar
eva
 
Viestit: 523
Liittynyt: 24.11.2013 18:10

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja meju » 30.03.2014 11:32

Myöhästytkö?
Tehän tiedätte, mikä hetki on käsilläTeidän on aika herätä unesta sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskoviaRoom 3:11
Nyt katsottava oikeaa aikaa, ettei tunnilla myöhästy
Eva onkin tuonut aamusta hygvän herätys saarnan ja todellakin jokainen päivä ja hetki on tätä valvomista ettemme myöhästy .........niin paljon on houkutuksia taivamatkaajalla että voi hetken houkutus koitua ikuiseksi kadotukseksi.

Eilen olin Katri-Helenan konsertissa mieheni kanssa, hän liput tilasi jo joulukuulla ja tahtoi että lähdemme yhdessä sinne. Sattui samaan aikaan viereisessä rakennuksessa olemaan suuri Tellus hengellinen tilaisuus ja näin tuttuja ihmisiä vaeltavan sinne ja meikä muualla. Siinä tuli sellainen outo olo että mielummin tuonne kuin kyseiseen konserttiin mutta valintani olin tehnyt jo aikoja sitten ......tosin en tiennjyt lippuja tilatessa tästä toisesta tilaisuudesta vielä. Mukavahan oli konsertissa olla mutta en mitenkään innostunut erikoisesti vaan mietin ja funtsailin katsellen enemmän yleisön reagointia. Katri kyllä ottaa yleisön huomioon ja nytkin loppuunmyyty tilaisuus oli jo aikoja sitten. Rukoilin että hän löytäisi Jeesuksen Kristuksen ja laulut muuttuisi hengellisiksi. Kauniita lauluja jotka kosketti oli esim "lintu ja lapsi" sitä kuunnelless ajattelinb kuinka pieni mussukkamme silmät loistaen katsoo maalla tuvan ikkunasta lintuja, toinen "anna mulle tähtitaivas" puhututti hänen menetyksistään kuinka miehensä ja lapsensa saattanut haudanlepoon joten kyllä kaipaa rakkautta vähän.....tiedä sitten onko tämä uusi rakkaus sitä, ajattelin Jumalan rakkautta joka yksin voi eheyttää....
Monia mietteitä tuli siellä istuessa ja oli aikaa tuumailla......

Lissu toi esille kirjan mitä lukee , en ole kyseinen kirjailijan kirjaa lukenut ja niinpä googlailin ja löysin samalla tosi edullisia kirjoja. Eipä ole hinnalla pilattu tämäkään paketti
http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/? ... %3Fsid%3D4
Itsellä taas menossa kausi että hitaasti edistyy lukeminen ja nyt on pinnalla taas Israel aihe ja olen uudelleen lukenut Ariel Livsonin kirjaa jonka ostin vuosia sitten matkaltani ja nyt luen sitä ihan "uusin silmin", eli tätä olen edelleen lukemassa http://www.ariellivson.com/

Suunitelmissa olisi lähteä maalle ja mennessä haetaan trinssessa mukaan. Tämä se on aina ihmeellistä että millään ei haluaisi sinne lähteä ja sitten taas päinvastoin ettei sieltä haluaisi tänne tulla. Jotenkin nuo siirtymiset on niin ikäviä kun pitää pakata ja kaupassa käydä kun siellä ei lähelläkään putiikkeja. Mies aina sanoo että on siellä ruokaa mutta kun jääkaapin avaa niin tyhjältä näyttää ja jotenkin sitä pitää täyttää......kahden maan kansalainen olo tulee ja sellainen telttamajan siirtäminen kuten Raamatussakin puhutaan että oli irrotettava kiinnikkeet jotka sitovat majamme maahan ja oltava valmiina eteenpäin lähtöön niin ettei mikään sitois meitä tämän ajan aarteet.....tosin tässä kaupungin majassa ei mitään aarteita ole mutta siitä huolimatta hidasta on lähdöt......Ajatelkaa millaista olikaan erämaavaelluksessa kun lähtöpäivä tuli ja ei kun teltat kasaan ja hiekka pölys helle paahtoi .....

Araliaa olen monesti ajatellut kun yöllä herännyt että onkohan hän kiikkumassa istumassa, pikkasen vauhtia annan rukouksin eli elä säikähdä jos kiikku keinuu eestaaseestaas.....<3 Huomaan että tänne kirjoitetut jutut nousee esille aivan ihmeellisesti pitkienkin aikojen päästä ja silloin rukoushuokaukset paikallaan. Aina ei tule mainittua että olen lukenut ja tullut kosketetuksi mutta 100 varmaa on että jokaikisen jutun luen mitä tänne tulee ja useamminkin.

Nyt on pilvinen päivä ja lunta tupruttaa, toivottavasti aurinko sieltä pilvien lävitse pääsee edes pikkasen pilkistämään. jos päivämme on synkän pilvisiä niin muistakaamme kyllä niitä ihanan kirkkaita päiviäkin on ollut ja usko kuiskaa toivorikkaasta että vielä kirkkaampaa tulossa!

Tsemppiä!
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja marja84 » 30.03.2014 23:19

Maanantaista lauantaihin töissä aamu klo 5.00 ja lauantaina iltavuorossakin 15.40- 19.45, tänään längenmäellä pojan peleissä ja huomen aamusta taas viikko alkaa töissä 5.00... Ei taas ollu paljon palautumisaikaa, joten väsymys on kova, mutta muuten ihan jees olla :) <3

Mutta siunattua alkavaa viikkoa, lähden tavoittelemaan unta... :)
Keinuu tuulessa hiljalleen,lapseni pieni ja suloinen.
Kanssa enkelin etsiä saa, unta onnen rauhaisaa.

Helmassa tuulen pauhinan, unen saa hän rauhaisan.
Peittona siipi enkelin on lämmin, hento ja sortumaton.

-Marja- :)
Avatar
marja84
 
Viestit: 124
Liittynyt: 26.11.2013 15:13

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja meju » 31.03.2014 15:39

Marttailu
Tervehdys Martat, Mariat ja Lasarukset.......eli tervehdys juuri sinulle ♡

Täällä kirjoittaa nyt Martta :D vaikka enemmän sisaruksista joista Raamatussa puhutaan olen kokenut Marian kanssa samanlaisuutta että mielummin olisin touhuilematta.
Uskoo ken tahtoo että meikä liittyi tänään Marttoihin ja sivustoissa lukee että tule marttailemaan. Naapurin emännyys käväsi kylässä ja just olin paistamassa piirakoita sellasia pakaste juttuja ja samoin pullaa pakaste....sit piirakat otin uunista ja aloin voitelemaan kun vieraani huudahtaa että mitä sinä teet......, olin voitelemassa piirakoita kananmunalla jotka oli tatkoitettu tietenkin pulliin :lol: Vieraani totesi että kyllä nyt liityt tämän kylän marttoihin ja houkutuksena jatkoi että on kivoja matkojakin......, tajusin kyllä että hän näki että oppia tarvii tämän torpan emännyys. Siinä samassa tabletti tietsikka esiin ja liityttiin. Ikinään en olisi uskonut että meikä liittyy Marttoihin, en vielä eilenkään olisi moista uskonut.
Varmaan infoon teitä kun uutta juttua ja tuttua tämän ihmeellisen jutun kautta opin ja tapahtuu varmaan jotain, uusia tuttuja ainakin naapureista ehkä......
Tämä on just näitä tapahtumia että aivan kuin itse sivusta seuraisin kuten nämä foorumi jututkin ja tapaamisemmekin , kaikki yhdessä vaikuttaa parhaaksemme vaikkei sitä heti tajua.

Maalla ollaan ja pieni neitokin nukkui 13 tunnin unet, täällä on oma rauhansa ja tunnelmansa. Aurinkoinen päivä ja lapsi onkin ukin kanssa jo toistamiseen ulkona pihatöissä hiekkaa mättämässä. Hiekkaa onkin joka paikassa kun koirulitkin eestaas tassuttelevat ulos ja sisään. Teen lähtiessä siivouksen ja ummistan silmäni tästä sekasotkusta.

Marjakin piipahtanut ja työntouhussa varmaan nyt. Tosi kivs kun käyt ilmoittamassa "paikalla ollaan".
Amandalle onnea synttärin johdosta, piti jo viime kirjoituksessa onnitella mutta tää muisti on just tälläistä viiveellä kaikki tulee ja usrinmiten ajatuksissaan tekee ja sanoo.

Nyt taidan googletta Martat.fi ja mietin mitä tulikaan tehtyä .......ensin teen sitten mietin.
Iloa päivääsi ☆☆☆☆☆☆☆☆
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Annukka » 31.03.2014 20:43

Onnitteluni Meju uudesta liittymastasi. Kavaisin juuri katsomassa sita linkkia ja
huomasin tosi tarpeen meille kaikille olevan tuollainen ryhma. Nythan sinusta
vasta aito emanta kehittyy ja miehesi ilo on tietty suunnaton!
Avatar
Annukka
 
Viestit: 3288
Liittynyt: 24.11.2013 21:34

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja eva » 31.03.2014 23:28

Nyt Martat saa uuden puheenjohtajan Mejusta. Uudet tulokkaat, innokkaat otetaan ideoimaan. On kiva, kun luvassa oppia meillekin. :)
Minä olin jo nuorena Marttatytöissä ja osallistuin sukanparsintakilpailuun. Eli kaikkeen mitä järjestivät. Kilpailussa tulin toiseksi. Moittivat, että sukka oli vähän nihkeä. Äiti otti sen pyykkinarulta ja sitä sitten nihkeänä parsin ja hopeaa tuli.
Monet vuodet olin mukana, se kiersi kodista kotiin. Opin tuntemaan paljon uusia ihmisiä. Täällä sitten kokoontui kirkolla. Harvoin kävin ja nyt se on sulautunut keskustan kerhoon, enkä ole enää vuosiin ollut jäsen.

Tulin juuri elämän kaariryhmästä. Oli viimeinen kokoontuminen. Juhlapileet vielä jäljellä kahden viikon kuluttua. Oletteko olleet vastaavanlaisessa. Mielenkiintoista vaikka en oikein ymmärrä, miksi menin. Ehkä jotain avautui ja ainakin se, että se kaaren ei tarvi laskea alaspäin vaan nousee loppua kohti :shock:
Saadaan sittenkin autotallin kattoon tekijät, eikä huhuilla vävyä kumppaneineen tekemään. Parempi näin, kun saadaan ammattimiehet asialle.
Matkakuume nousee. "Viimeinen kuulutus lennolle Israeliin" kortti tuli. " Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme ... Jerusalemiin."
Keskiviikon puolella jo lähdemme ja linjurilla hurutamme aamuyön Helsinkiin ja sitten...

Huomenna kuntosalia ja uintia ja Päiväkahvit sitten Leena Lehtisen ja Jarkko Lassilan kanssa. Täällä tuoksuu leivältä, kun kaikki vastuunkantajat saavat vuokaleivän.
Hyvää yötä! "Hän antaa ystävälleen unen." Kiitos teistä, olet juuri se, jota Jumala rakastaa.
Avatar
eva
 
Viestit: 523
Liittynyt: 24.11.2013 18:10

Edellinen

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron