tuumis

Maaliskuu

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Lasse » 15.03.2019 13:07

Rauhan tervehdys kotiväki :D täältä mansen rotvallin reunalta.

Kyllä tää harmaa maisema on kaunis väri joka kuuluu värikarttaan.
Vaatekauppiaat suosii mustaa pukeutumista sillä ikään kuin peitetään ihminen huomaamattomaksi.

Kevät kuukaudessa ollaan, sen huomaa oikukkaasta kelistä.
Käytiin äkkinäisesti mökillä ilmalämpöpumppu oli pysähtynyt +11 huoneenlämpö.
ei voinu jäädä yöksi. Saatiin kolmannella yrittämällä käyntiin. Edestakainen matka n, 450km.
Meillä on tietsikassa etä sähkö luenta josta näkee vuorokauden kulutuksen.
Sähkönsiirto firmaa Caruna on suomalaisten ihmisten hampaissa, siis kun muka rahastaa.
Asiakkaat maksaa maakaapeloinnin josta on pidemmällä jaksolla suurta hyötyä sillä sähkö ei katkea kun piuhat
on maan alla.
Raamattu sanoo antakaa kaikille mitä annettavaa on. Olen mäkin joskus nurissu mut en enää.

Ennen kaikkia päivän kulun toimenpiteitä tai edes matkalle lähdettyä rukoillaan päivän kulun onnistumista Herralta.
Kaikessa kuitenkin tapahtukoon Herran tahto. Onhan ihmisen elämässä tilanteita, kuten Amanda sanoi,
mutkia tulee matkaan ja takapakkia. Koska Jumala on suunnitellut toisin.

Kun avaa oven Jumalalle, pääsee hänen luokseen.

Kävin tänään labrassa, verikokeita ja tutkimusta. Sormeeni on kehittynyt bakteeri ja iho halkeilee.
Kävin myös apteekissa ja sain reseptilääkettä, salvaa.
Kaikella on tarkoitus, samalla matkalla näin käytävässä erään kadonneen ihmisen, ehdin vain tervehtiä.
Nyt tiedän mistä hänet tavoittaa.

Jumalan Siunausta kaikille ja nähdään kahvilassa :D :P
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo
Avatar
Lasse
 
Viestit: 949
Liittynyt: 26.11.2013 21:26

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Lasse » 15.03.2019 13:07

Viesti ilmestyi kahdesti.
Avatar
Lasse
 
Viestit: 949
Liittynyt: 26.11.2013 21:26

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 16.03.2019 09:20

"Sinä kaipaatko täyteyttä Hengen sen, joka tulvailee .." Wauh, tuo laulu soi nykyisin radiossa ja nyt. Se on ollut lempilauluni ja otin sen sanat monistettuna mukaan, kun lähdimme Israelin armeijaan. Niinpä sen laulun sitten lauloimme porukalla iltakokoontumisessa. Yksi oli ostanut kitaran torilta ja se säesti meitä. Kitara jäi sitten armeijan opastytölle. Juuri silloin laulun kirjoittaja Hilja Aaltonen oli kuollut.
Illalla tuli TV7 Isännän pöydässä oli Arto Mikkola, katsokaapa! Arton kanssa olemme SenioriFoorunin tiimissä ja hyvä yhteistyö. Syksyksi "rynnimme" tänne Israeljutun.
:o Autojuttu ( tönäisy parkkipaikalla) meni niin, että ei mitään korvauksia. En oikein vielä ymmärrä. Siunaan edelleen vastapuolta.
On se herttaista katsoa, kun nuoret seurustelee. Olivat täällä ja pikkusiskokin oli mukana. Saivat itse tehdä ruokaa ja kyllä mummo söi ja hoiti jäljet. En osannut oikein järjestellä asioita.
Eilen taas terveyskeskuskeikka, Raamattupiiri ja uinti. Siinä melkein sama ohjelma viikottain.
Raamattupiirissä oli Ps.49 ja selostuksessa. "synnin palkka on kuolema." Siitä virisikin keskustelu ITSELLEEN KUOLEMISESTA.
Jos kuolee, ennen kuin kuolee, ei kuole. Joka ei kuole, ennen kuin kuolee, kuolee.!!
Yhtenä aamuna mies sanoi, yöllä oli kirkas kuutamo. Minä siihen: eihän siellä ollut kuin sirppi. Mies minun vähättelyyn: oli se ainakin kirkasta. Itselleen kuolemiseen matkaa. :( :(
Päivän tekstinä Eläkää valon lapsina... Ef.5:8-9 Rukoilen, että edes hivenen tänään, kun taas nuoriso tulee.
:) :o Israeliin sitten huhtikuussa, Jos Herra suo.
Arton ehdottama virsi 318 Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja. Teille päivän tervehdykseksi!
Eeva
 

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 16.03.2019 16:23

Hyvää sapattia, tuumislaiset. Lassen mukaan teillä siellä on yleisväri harmaa, ja musta muka tekee näkymättömäksi! Meillä yleisväri on vihreä vielä pari kuukautta ehkä. Mutta musta ei tee näkymättömäksi. Ajatelkaapa vaikka muutamaa tuhatta mustahattuista, pukuista, mustapartaisa miestä jossakin mielenosoituksessa Jerusalemin kaduilla, kyll ne näkyy....ja kuuluu.
Säät kyllä hyppivät, tänäänkin ennen kokoukseen lähtöä mietti, että melkein pyörremyrsky ja kaatosade, miten tuo lyhyt matka edes.....mutta mennessä ei satanut, palatessa ei satanut, siinä välissä satoi ja jyristeli ukkonen.
Meillä nyt seurakunnassa on menossa myös Laulujen laulu, sitä kerran kuukaudessa.Aika hämmentävää. Tämän opetuksen pitäjä sanoo, että on tärkeää myös itse asia, tapahtumat, ennenkuin ne allegorisoidaan. Hän on ehdottomasti sitä mieltä kyllä, että paimen, se rakastettu on esikuva Jeesuksesta. Mutta mihin vaikuttaa se, että hänen mielestään paiman ja kuningas ovat eri, ja että se on tärkeää huomata. Yleensä näin eivät krisityt sananselittäjät ajattele.
Mielenkiintoinen asia oli se, että hän liitti tämän Suulemin neidon Davidille hänen vanhoilla päivillään annettuun nuoreen lämmittäjään, suunamilaiseen Abisagiin, jonka nimi toistuu 1 kuningasten kirjojen alussa kolme kertaa anakin. Ja että nuorena Salomo olisi ollut rakastunut häneen mutta tytöllä oli jo oma paimen, rakastettu. Ja sitten Salomolla oli laumoittain vaimoja....Suomalaisesta Raamatusta seuraten ei oikein pysynyt perässä, kun meillon valmiksi lisätty otsikot morsian ja sulhanen.....Saa nähdä, mitä yllättävää tästä vielä löytyy......ja säästä taas että myrsky jälleen pyörii ja kova rapina sateesta kuuluu.
Onneksi lämpäpumppu on toiminut, mutta saunani vedenlämmityksessä unohtuo sähkä päälle viikoksi, jote mikä lienee lasku seuraavalla kerralla.
Mutta huominen pitäköön huolen itsestään. Maanantaina ehkä taas aurinko paistaa :) :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Maaliskuu

ViestiKirjoittaja rine » 20.03.2019 10:27

Suvikeli ja liukasta kaikkialla, vesi valtaa katuja kun viemärit ovat jäässä.
Olen nyt lomalla ja lähden tytärten kanssa käymään kaupungilla, minulla ei ole muta kuin
katson mukavat kankaat pojan pojan housuihin joita meinasin ommella.
Lupasin myös tyttärille, että käymme syömässä jossakin heille sopivassa paikassa.
Nelisen viikkoa vielä työelämää sitten loma ja kesäkuussa eläke.
Vaalikeskusteluja menossa televisiossa eilen oli Sari Essayah.
https://yle.fi/uutiset/3-10692795
Muistetaan äänestää :D
Suomi on maailman onnellisin maa, tiedotetaan uutisissa
https://yle.fi/uutiset/3-10697080
Jos sitä pohditaan viime aikaisiin uutisointiin,
vanhustenhoito, perheet ja opiskelijat, eläkeläiset, ei ole
paljon rinnan noston aihetta,
kansanedustajilla on myös sopeutumiseläke jonka saavat kun jäävät eduskunnasta.
Nyt sitä yritetään poistaa, tämä sopeutumiseläke pitäisi olla jokaisella kansalaisella,
kyllä kansanedustajan palkalla elää ja monella on siviilissä ihan hyväpalkkainen työ.
Näillä ajatuksilla teistä jokaista siunaten tähän päivään.

Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella,
vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme,
vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen,
vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Avatar
rine
 
Viestit: 1692
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Edellinen

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron