tuumis

Kesäkuu

Re: Kesäkuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 27.06.2018 10:24

Amanda teki lettuja lapsenlapsile, Tiina aikoi tehdä itselleen. Vaihdoin sauvasekoittimeen vispilän ja painoin nappia. Unohdin, että astiasta täytyy pitää kiinni, sekin pyörähti ja vispilä heitti puolet taikinasta rinnuksilleni. Jäi siitä jonkinmoinen lettu, mutta sekin taisi vähän palaa......Söinpä siis hiiltä ;)
Eilen oli mahtava päivä, pitkä kyllä. Lähdettiin naapurin kanssa liikkeelle 10 bussilla ja palattiin kotiin n.klo 19.00.Oltiin ystävämme Lean 85 vuotispäivillä. Kuumasti meitä suomalaisia täällä on, paikalla oli 7, yksi näistä vielä työelä,ässä ja myls siivoaa Lealla, nytkin tiskasi astiat ym. Mutta myös seuralainen hän oli, kuulimme monta hyvää juttua hänen elämästään. Evalle l'hetin Lean kuvan näytettävksi Ullalle, josko muistaisi hänet. Ulla sai aikanaan Lean aairaalaan töihin. Vanhurskauden portteihin, ei päässyt Ulla muuten lomalle sairaalasta kuin hankkimalla tilallen, eli sai Lean 2 kuukaudeksi, mutta sairaala ei sitten Leaa niin vain päästänytkään pois......
Tämä Lea on hyvä myös kukkien kanssa. Evalle lähetinkin ihmekukan kuvan......Kaktuksen lehteen näkee joskus ympätyn keltaisen mötin, minullakin sellainen oli, mutta kuoli. Mutta Leallapa tuo mötti työntää kukkia, meidän puutarhurikin sanoi siitä vau :o
Sieltä lähtiessämme bussilla kuski ajoi kuin Raamatun Jeehu, meinattiin naapurin kanssa mennä nurin, varjelus etei luita kädessä mennyt poikki. mutta pieni hematoomapullistuma tuli kyynärpään alapuoelle. Arkahan se on, mutta mitäs pienistä. Ja kirurgille sain ajan 10.7. jospa sitten oikea käsi alkaisi toimia paremmin.
Nyt pitäisi saada bambupöytä uudistettuun terassiin, vanhat ovet pitäisi kuulemma jo vaihtaa, mutta päätin vain maalauttaa ne, vihreiksi :mrgreen:
Lisäprojektina myös kaide määrättyyn paikkaan, ei vielä tekijästä tietoa.
Nyt lepään laakereillani, kun sain isot ikkunat pestyksi. Ei ne niin isot ole kuin teillä, joten kävi se yhdellä kädelläkin.
Antaisin teille vähän tämän päivän lämmöstä, asteita en nyt tiedä, mutta 8 jälkeen alko terassilla olla jo liian kuuma.
Kaikille kirjoittajille ja lukijoille hyvää kesän jatkoa, iloa, voimia ........ :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Kesäkuu

ViestiKirjoittaja meju » 27.06.2018 13:01

Mukava lukea kuulumisianne ja nyt Tiinan kommellukset sai hymyn huulilleni, meissä on jotain samaa kun aina sattuu noita kommelluksia. Meikäkin Tiinan luokse meni pyörimällä käsi ja polvi veressä, noh ainakin hauskat muistot jää kun osaa löytää asioista huumoriakin srkä "onneksi" jutun eli ettei tapahtunut pahempaa.

Mattoja pesin eilen täällä maalla, keksin vanhan pöydän joka laitettiin pesupöydäksi, sit painepesurilla suitsait matot pestiin, tietenkin mäntysuopaa ja harjaa apuna. Ihmettelin miksi emme ole ennen tätä keksineet. Hyvä kun edes nyt :D :D

Tosi hyvää raparperipiirakkaa tein joka köytyy googlella "Maisrmakahvilan raparperipiirakka" sekaan laitoin mansikkaa ja vadelmaa raparperien lisäksi. Taidankin laittaa marttapaidan päälle kun olen ollut touhukas olevinann :twisted: :cry:

Mukavaa päivää sinulle.
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Kesäkuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 29.06.2018 17:05

Hur, hur, kun aika hurisee. :)
Olemme mökillä ja nyt on kone mukana. Muuten en voi kirjoittaa Tuumikseen. Pitäisikö pieni tabletti ostaa? Se kulkisi hyvin ja voisiko sillä laskut maksaa. Miettii.
Tiinan lätyjuttu pitää panna uusiksi. Me ei ole paistettu ollenkaan, kun Jussilla on työ ja tyttökaveri, ei paljon tänne ehdi.
:o Varoitukseksi, älkää tehkö niin kuin minä. Yhtenä aamuna kaivoin korvaa topsilla ja rits, puikko katkesi ja pumpulipää jäi korvaan. Mies yritti pinsetein, lampuin ja suurennuslasin kanssa, ei onnistu. Mökkipaikkakunnan terveyskeskus kehottaa menemään omaan terveyskeskukseen. Saahan mökkiläinen käydä, ja niin neljän tunnin keikka, kun sairaanhoitaja otti pois. Sanoikin, näitä ei saisi käyttää.
:) Illalla oli vieraita ja kun ystävä talvet Floridassa ja vaatteita maailman matkaamiseen tukuttain, pyysin lainaksi mekkoa rippijuhlia varten. Toikin monta pieneksi jäänyttä. Sellaisia luennoitsijan jakkupukuja, joita yritän talvella hyödyntää.
Pioni kukkii parhaillaan :D Sitä kuvasin aina kulkiessani ohi. Nyt sade on sen lyönyt.
Kesä on pelastettu: kuulin käen kukkuvan ja västäräkki seurustelee laiturilla kanssani. Olemme saaneet olla yllättävän paljon mökillä.
Salaattia ja perunoita jo maisteltu ja kesäkurpitsa kukkii.
Lestadiolaisten Suviseurat ovat lähellä. Aiomme käydä ja talon emäntä lähtee mukaan. Oma radiokanavakin on. Olen jonkun verran kuunnellut. Nyt ei tarvi kastella. Sataa, sataa. Illalla tulee nuoriso ja jatkaa sitten minun lapsuusmaisemiin sukuloimaan.
Tuumaamme, kuten illallakin, että armoa on , että vielä elämme. Hyvää mieltä kesään! :) :) :)
Eeva
 

Edellinen

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron