tuumis

Huhtikuu

Huhtikuu

ViestiKirjoittaja meju » 01.04.2018 11:15

"Aurinko tanssii, halleluja" virsi 942
Tämä virsi soinut ajatuksissani aamusta kun näin ihanan maiseman ikkunasta, aurinko oli nousemassa tosi kirkkaana valaisten maiseman. Jumala puhuu luonnon kautta ja ei tyhminkään voi eksyä tai olla ymmärtämättä ettei maailma ole itsestään syntynyt vaan on olemassa luoja Jumalamme iänkaikkinen. Pääsiäinen muistuttaa meitä lunastajastamme Jeesuksesta, hän kuolemalla kuoleman voitti ja tänään aurinkokin tanssii.

Riemuitsen siitä että vielä tässä kuussakin voimme täällä tuumiksessa avata uuden lehden. Toiset olleet innokkaampia tuumailijoita, minäkin yritän tsempata itseäni ahkerammaksi mutten onnistu. Maalla olen muutaman päivän ja tunnetilat vaihtelee, millään en sopeudu tänne vaikka yritän. Onneksi opin linjurikyydin ja pääsen 3€ lla ihan melki kotiportaille, yksi vaihto vaan. Maanantaina lähden ainakin hetkeksi immeisten ilmoille :idea: :evil: :lol:
.
Kerhoissa olen käynyt ja uimassa, hiihto ei ole innostanut mut ehkä ensi vuonna sitten. Väkisin ei viitsi harrastaa mitään edes näön vuoksi. Sukkia neulonut, kokien että se on terapiaa meikäläiselle. Toiset hanget ratkoo ristikoita niin vertaan tätä harrastusta samaan aivovoimisteluun.

Kohta on kesä ja kirkastusjuhlat, odotan niin tätä juhlaa kun tapaan teitä tuumislaisia. Viimeksi kohtasin Evan, Rinen, Papan ja Pihlajan.

Kirjoitellaan!
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja pappa » 03.04.2018 19:47

Ennee ei aurinko tanssi, eikä pappakaa. Kovasti pittää harppoo, jotta pääsöö tuonne tielle, missä autot liikkuu. Tässä koitan vartoilla suojakellii, jotta lumi alkas painuu ja vois koittaa lähtii sin, mis tavalliset immeiset kulkoo. Ilmatieteenlaitos ilmottaa lumen syvvyyveks 81 senttii.
On täs kuitennii elämää ympäril, kun naapuri hakkaa mehtää tuost ikkunan alt.
Avatar
pappa
 
Viestit: 352
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja eeva » 04.04.2018 22:31

:lol: :lol: Jippiii! Ylihuomenna Israeliin!
On se ihmeellistä. Olin toivonut sitä ja yritin lahtelaisten mukaan. Ei sopinut.
Ei sitä huomannutkaan, kuinka se on lähellä ja johdatetaan. Näin yhden puolitutun ja hän kertoi lähtevänsä. Kysyin puolihuolettomasti; onko paljon lähtijöitä. Hän alkoi selittää, että yksi kaipaisi kovasti huonekaveria. Pääsisi halvemmalla ja ei haluaisi olla yksin.
No siinä se ja vielä mies pääsee samaan aikaan kuntoutukseen.
:lol: Ilo tavata tuttujakin, kun jään pois Betlehemin retkeltä. Siellä kävin syksyllä. Muuten on kova ohjelma.
Tänään yritin tehdä kesää ja vein lunta pois portinpielestä. Vielä on niin valkoista ja kaunista. Olen tosi paljon potkutellut tänä talvena. Se on tosi hauskaa ja turvallista. Menin Taulumäen kirkkoonkin potkurilla. Suojatien yli kannoin kelkkaa, onnistui hyvin. Lunta satoi niin usein, että hiekottajat eivät ehtineet luistoa pilata. Ihan oli aurinkoisena Pääsiäisaamunakin kelkkailla ja nauraa auringon kanssa kilpaa ja kiittää.
Uinut olen tosi ahkeraan. uin itseni "Kesäkuntoon" eli osallistuin kilpailuun. Vauhtikin on parantunut ja huomenna taas. Sitten seuraavaksi uidaankin Kuolleessa meressä ja Sahnessa: :D :D
Ulla entinen Jadilainen vietti 86 v juhlia. Ahdin pojan perhe valmisti juhlat ja pitkäperjantaina meitä oli koko rinki ( ne, jotka käyvät viikottain Ullan luona). Ulla oli virkeä ja nautti juhlista.
Sain olla myös mainiolla Pääsiäisaterialla Korpilahden srk-talolla. Tosi tarkkaan selitettiin kaikki siihen liittyvä ja ruoka oli hyvää.
Amanda kertoi riippuliidosta. Mekin kerran hurjasteltiin auton puolipeiton kanssa peilikirkkaalla jäällä, potkurilla. Talven ilot on monenlaisia.
Hullulla hevosella ajoimme myös.
Mies meni jo nukkumaan. Oli pesupäivä ja suht hyvin on mennyt. Minulla on korkeakoulua, joka on ihme kyllä edennyt.
Iloa ja valoa kevääseen ja jokaiseen päivään Isän ihmeitä!
eeva
 

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja amanda » 04.04.2018 23:34

On ollut kirkasta kevät valoa, pakkaset alkavat väistyä. Joitakin siemeniä suunnittelen panevani kasvamaan, aika näyttää toteutuuko se. Pääsiäinen oli hiljainen, pojan perheen kanssa käytiin syömässä. TV7skasta olen hengellistä ravintoa saanut, KIITOS SIITÄ JUMALALLE. Tarkoitus oli mennä Karmel kodille Pääsiäis juhlille mutt...a mutta voimat eivät riittäneet.

Kova pauke on ollut viimeaikoina taloomme on asennettu uutta pelti kattoa. Lasten lapset kolistelevat rapuissa, he ovat aivan ihania, mutta jälki siivous on tarpeen, leikitään piilosta, sokkoa, kootaan palapelejä ym. ym.. Välillä katsotaan TV7skasta "Nasta raamista"
Raamatun kertomuksia kerrotaan ja samalla piirretään, ovat ihania, piirtäjällä on kaksi pientä koiruliakin mukana.

Eevalle kiitos Ullan terveisistä sain jo niitä Israelinkin kautta kun soitin Tiinalle. Hienoa että siellä oli juhlat, olemme monta kertaa Ullan kanssa viettäneet yhdessä synttäreitä kun asuimme Israelissa. Oi niitä aikoja!!!!.... Yksi on kuitenkin muuttumaton Herramma Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Nauttikaa valosta.
Avatar
amanda
 
Viestit: 336
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 05.04.2018 22:17

Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen Jumla,eikä muuta Jumalaa ole.Jes.45,22
Onoa aika hurahtanut huhtikuuhun. Tässä sitä mennään, vaikka oikeassa kädess toimii vain pikkurilli ja nimetön, muut sormet tosi arkoja.
Mutta uutta riemunkirjavaa mattoa kuitenkin on aaloitettu. Ei anna sisu eriksi.
Ja jakkarala istuin ja vasemmalla kädellä vetelin rikkaruohoja, se on nyt tämän hetken show, täällä mulla.
Ja hellettä taas on piisannut, plus 27 ja ilma hiekkaa täynnä.
Kristikansalla oli alkuviikosta kaksipäiväiset pääsiäispyhät, nyt täällä juutalaislla huomenna ja sapattina eli pitkä viikonloppupyhä. Koko kylä näkyy ikkunastani, mutta ihmsiäei kovin paljoa näe, joitakin ohikulkijoita, lasten ääniä tai auton.
Yks ystävä Jerusalemista tuli viikonlopuksi, ja nnaapuri tuli katsomaan uutisia telkusta, kuuneltiin ensin Yne eiliiltaiset uutiset.
Näin pysyy naailman menossa mukana.
Nii, ja eilen oltiin Jerusalemissa, viisi mummoa, juotiin ahvit syötiin jätskit, kun leipä on vielä åoissa, olishan tosin ollut saatavana matsajahoista tehtyä leipää.
Sapaatiltana palataan taas ruisleipääm, pakkasessa sitä vielä on.
Muut hapatukset poistukoot. Herran armosta....kirjoittamisiin ja näkemisiinkin. :) :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 07.04.2018 06:16

Tiina täällä vielä jatkelee, ei kovin hurskaita.
Ajattelin, että mites teillä Suomessa nuo omalääkärikäynnit sujuu?Meillä vähän hauskastikin, onko samanlaista teillä?
Olin jo tilannut ajan, meillä lähimmässä terveyskrskuksessa käy omalääkäri vain 3 kertaa viikossa,, joskus vähemmän. Kun oli käsi pahentunut.
;) Samalla oli jo ilaantunut uusi vaiva, eiitse polvisärky vaan polvitaieeseen pienen kananmunan kokoinen patti.
ootko näyttänyt kysyi suomesta oleva ystävä.
;) No en, kun ei meillä näytetä....
Kerroin kuitenkin lekurille uuden vaivan ja kysyin, auttaako side,
Ei auta.
No mikä auttaa
Leikkaus.
Ai.
Mutta ei tarvii leikata jos ei haittaa.
Mutta annan lähetteen ulrtasaundiin.
Ei tarvinnu näyttää, kun ei katsottu ei kopeloitu.
Ja kösi. Onko kuvattu. E. Onko kaularankaa, ei. Siis räntgeniin.....
Naapuri oli menossa tälle omalääkärille, pyysin viemään rängenin tuloksen hänelle.
Kutsui käymään seuraavalla viikolla.
Menin. Saattapi johtua kaularangasta tuo käsikipu. Kun eivät kipupillrit auttaneet.
No voiko mitään kokeilla, kun se niin rajoittaa....
;) Voinhan kirjoittaa fysioterapiaa, mutta se voi pahentaakin....kirjoitti lähetteen....
Pääsiäistä kun vietetty, niin missään ei vielä ole käyty eikä edes tilattu.....
Muta oen iloinen, että toissaöinen uni ei ole totta. Olin vanhainkodissa ja kaikki katosi vähitellen, tietokone, läppäri. kuulokoje, ja lopulta sänkykin...vaeltelin vain ympäriinsä.
Kiitos Herralle tilanteesstani tällaisenaankin. :lol:
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja rine » 07.04.2018 11:51

ELIINA HEINONEN
Maalis- ja helmikuun kirjeessä kehotin sinua lähettämään minulle esirukousaiheita ja asioita elämästäsi sen mukaan kuin haluat kertoa. Maaliskuun kirjeen jälkeen onkin tullut paljon postia. Olen todella ilolla lukenut kirjeitänne. Olen kuullut sinun surujasi ja ilojasi ja hyvin monia kipeitä vaiheita, mitä elämässäsi on ollut. Olet tullut niitten kirjeitten välityksellä vielä tärkeämmäksi ja rakkaammaksi. Minä nyt ihan vielä oikein yllytän sinua kertomaan minulle elämästäsi, koska haluan olla sinun rinnallasi kantamassa asioitasi Jeesukselle. Hänelle, joka on meidän paras parantajamme. Hän rakastaa sinuakin enemmän kuin kukaan koskaan pystyy tässä elämässä sinua rakastamaan. Maaliskuun alussa olin Suolahden Vapaakirkossa Yhteiskristillisillä päivillä ja sitten Muuramen srk:ssa. Molemmista jäi ihan älyttömän hyvä mieli. Oikein odotan uudelleenkutsua kumpaankin paikkaan. Minulla on vain niin voimakas olo evankeliumin julistamisesta, että en yhtään malttaisi pysyä kotona. Nyt minulla on sellainen aika, jota ei ole koskaan ennen ollutkaan. Melkein joka aamu herään klo 7, kun ennen Tasi on herätellyt minua klo 9.30 maissa. Kun herään ja aukaisen silmäni, ensin totean, että näytän olevan kotona enkä jossakin muualla Suomessa. Sitten välittömästi minulle rupeaa pulpahtaen tulemaan uusia puheita. Ne ovat herätessäni ihan valmiina pakettina. Koska Taivaan Isä tietää, että minä olen niin patalaiska, niin minussa toteutuu se sana, mitä Raamatussa sanotaan: ”Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat”, Psalmi 127:2. Kun olin lähdössä Muurameen, edellisenä iltana ajattelin, että olen antanut tilaisuuteen täysin vieraan aiheen, en voikaan puhua siitä. Ihan rauhassa rupesin nukkumaan ja kun aamulla heräsin, koko puhe oli täysin selkeänä mielessäni. On aivan mahtavaa olla puhumassa silloin, kun tietää, että Jumala on antanut sen juuri sille seurakunnalle, joka on silloin kuuntelemassa. Niin Suolahdessa kuin Muuramessa jäi olo, ei vain minulle, vaan myös kuulijoille, että Jumala on ollut tässä ihan oikeasti johdattamassa antamalla minulle oikeita sanoja jaettavaksi. Sitten mennään toiseen asiaan. Savosen Päivin, joka kirjoittaa nämä kirjeet puolestani, kun sanelen hänelle asioita puhelimessa, äiti on kuollut 2.3., päivää ennen hänen 87-vuotispäiväänsä. Kuvassa hän on vuosi sitten 86-vuotispäivänään. Olen viime päivinä lukenut kirjaa, jonka sain lahjaksi Vapaakirkosta; John Burke: Taivaan rajalla. Siinä kerrotaan ihmisistä, joiden sydän on pysähtynyt ja jotka ovat saaneet kokemuksen, että he ovat olleet taivaassa ja nähneet, mitä siellä on. Ja miten siellä on suuri valo ja kirkkaus ja valtavan suuri rakkaus, jota ei pysty edes ymmärtämään. Paljon sellaisiakin värejä, joita ei ole edes täällä maan päällä olemassa. Suurempaa kauneutta kaikesta. Ja se hyvyys ja rakkaus ja ilo. Kirjaa lukiessani se on monessa asiassa pitänyt sen kautta yhtä, mitä Jumala on minulle taivaasta näyttänyt. Erään kerran, kun olin puhumassa Mikkelissä naistenpäivillä, kesken puheen Jumala näytti minulle avoimen oven. Näin, miten siellä oli vihreä ruoho, valoisaa, kaunista, kukkia ja minä tunsin ruohon tuoksun. Koskaan ennen en ole tuntenut ruohon tuoksua ilmestyksessä, mutta silloin tunsin. Kerroin, mitä näin ja sanoin ne sanat, jotka Herra minulle antoi jotakin paikalla olevaa ihmistä varten: Jeesus kutsuu sinua luokseen vihreille niityille, virvoittavien vetten tykö, sinun ei tarvitse muuta kuin astua sisälle ovesta. Seuraavana päivänä yksi nainen soitti minulle ja sanoi, että hän yritti tulla minun luokseni juttelemaan, mutta kun oli niin paljon ihmisiä ympärilläni, hän ei päässyt. Tämä nainen kertoi, että kun olin puhunut näkemästäni, ja siellä oli n. 200-300 henkeä kuuntelemassa, niin olin näyn aikana koko ajan kuitenkin tuijottanut häntä suoraan silmiin. Kysyin, onko hän sitten jo siellä niityllä. Hän sanoi, että onko se niin yksinkertaista astua vain ovesta sisälle. Vastasin, että se on juuri niin yksinkertaista. Sitten hän sanoi, että sitten minä olen siellä.
Tämä tilanne jäi minulle pysyvästi mieleen. Kun ajatellaan kuolemaa, niin Jumala on näyttänyt minulle niin monia
ihania asioita, joita ikuisessa elämässä, iankaikkisuudessa, on. Elämä Jumalan luona. Sen takia minulle on tullut hyvin
suuri taivaskaipuu ja ikävä. Tuntuu, että en malttaisi millään enää elää. Mutta vielä tärkeämpää on se, että
mahdollisimman monelle ennen kuolemaa saisin kertoa Jumalasta ja että ihmiset ottaisivat Jeesuksen vastaan.
Jostakin syystä minulla ei vain ole läheskään riittävästi töitä, vaikka koko ajan rukoilen, että niitä tulisi
enemmän ja enemmän. Ajattelen, että jos Herralla on varaa vielä odottaa, niin silloin odotetaan, ja silloin minullakaan
ei ole vielä kiirettä. Yritän nyt nauttia näistä päivistä, jotka ovat ikään kuin joutopäiviä. Kun on vain halu lähteä ja
mennä. Pyydän sinua, että ihan erityisesti nousisit rukousrintamaan tässä asiassa, koska minulla on hätä ihmisistä,
jotka kuolevat ja hukkuvat, jos he eivät tunne Jeesusta.
Päivin äiti on mennyt sinne perille taivaan kotiin ja hän näkee ja tuntee ja elää omassa elämässään
todeksi kaiken sen rakkauden ja kauneuden, ilon ja valon ja Jumalan suuruuden, mitä siellä on, jossa kukaan ei
muistele kärsimäänsä pahaa. Siellä, missä ei enää ole minkäänlaista syyllisyyttä mistään, on vain täydellinen onni ja
rauha.
Viime päivinä mielessäni ovat pyörineet laulun sanat: Ei enää kuolemaa, saamme nähdä kuninkaan.
KOHTA, KOHTA VAAN:
Kohta, kohta vaan saamme nähdä Kuninkaan.
Kohta, kohta vaan saamme nähdä Kuninkaan.
Kohta, kohta vaan saamme nähdä Kuninkaan.
Halleluja, halleluja, saamme nähdä Kuninkaan.
Kuivaa kyyneleet, saamme nähdä Kuninkaan.
Kuivaa kyyneleet, saamme nähdä Kuninkaan.
Kuivaa kyyneleet, saamme nähdä Kuninkaan.
Halleluja, halleluja, saamme nähdä Kuninkaan.
Ei enää kuolemaa, saamme nähdä Kuninkaan.
Ei enää kuolemaa, saamme nähdä Kuninkaan.
Ei enää kuolemaa, saamme nähdä Kuninkaan.
Halleluja, halleluja, saamme nähdä Kuninkaan.
Sen takia sanon kaikille teille rakkaille lähettäjille: Jos joku teidän läheltä on kuollut, tai jos sinä olet vaikeasti sairaana ja tunnet,
että kuolema on edessä, niin vaikka se pelottaa monesti sen takia, kun ei vielä tiedetä, mitä on sen jälkeen, niin Jumala haluaa
pyyhkiä sinusta kokonaan pelon pois. Koska sillä hetkellä kun elämäsi sammuu, se syttyy iankaikkiseen elämään, josta kaikki
tuska, kipu, kyyneleet, hätä ja synti on poissa. On vain ainainen onni. Ei pelätä täältä lähtemistä, koska sitten vasta olemme perillä.
Haluan rohkaista sinua näillä sanoilla, jotka sinulle nyt sain, katsoessasi tulevaisuutta ja mikä sinua odottaa. Ovi
on auki sinua varten. Ei tarvitse muuta kuin astua sisään. Jeesus on odottamassa ja ottamassa sinut vastaan, syliinsä.
”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää,
ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.” 1. Joh. 4:17-18
Meillä on pelkoa tässä elämässä, mutta se pelko, mikä meillä ei kuulu olla, on kadotustuomion pelko. Vaikka tuntisit, että sinun
uskosi on hyvinkin heikko, vain silmäys Jeesukseen riittää viemään sinut perille taivaan iloon.
Rakkaudella sinua muistaen ja siunaten ja puolestasi rukoillen
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja meju » 09.04.2018 09:44

"Jumala antaa sateet elämäsi ylle', tälläinen lause tuli mieleeni tänne tullessa ja miettiessä mitä kirjoittaisin.
Ulkona onkin sateenropinaa kuulunut monta tuntia, koiruli takin vaan kurkkaa ovelta eivätkä halua ulos mennä. Lumet saavat kyytiä eli ihmeellistä kun luuli ettei varmaan lumet lähde ja hujaus vaan niin maatakin jo näkyvissä. Ajattelin kuinka me odotamme itsekukin virvoitusta eloomme, yllättäin huomaamme rukouksiin vastattu ja erämaassa alkaa tapahtua kukkimisen ihme sateen vaikutuksesta.
Annukka on tainnut jäädä lomille kirjoittamisen suhteen, ihmeen uskollisesti jaksanut vuosia vaikka ne toiset jääty leppäileen. Toivotaan että joskus kerrot kuulumisiasi
.
Rinelle tiedoksi että Eliina tulee 23.4 Kohtaamiskahvilaan klo 16.30.Varmaan hankala aika työssä kävijöille mutta kerro eteenpäin.

Eeva kuulemma Israelissa, joko Tiina ja Annukka tapasitte hänet ?

Maalla asustelen viikon verran ja tänään lähden kylätalolla marttailemaan. Hyvä että täälläkin joskus kohtaa kyläläisiä tälläisissä tapaamisissa.

Nyt telkkarissa alkaa yksi sarja johon jäin koukkuun, kiva neuloa sukkaa ja katsoa telkkua :evil:
Mukavaa alkanutta viikkoa.
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 09.04.2018 13:21

On tavattu Eeva , istuttiin pizzalla ja kaffeella ja naurettiin paljon, nuorruttiin aika paljon.
Mämmi' tuli tuliaisena, piti soitella yhdelle naapurille, että josko on asoaa kauppaan, toisi kermaa, että pääsisi herkuttelemaan.
Nuo makunystyrätkin Luojamme meihin loi. :lol:
Ja kwerma tuli jo, hänellä olikin sitä kotona. Pikapalvelu :roll:
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 10.04.2018 11:13

Jo taas tuli asiaa....iloitaan yhdessä, jos teillä sataa, kun meilläkin sataa, ihme ja kumma. Luonnossa on tosi kuivaa, yhden krassin taisin tapaa kastelemalla liikaa, ei ollutkaan pohjassa reikää ruukussa. Mutta se toinen krassi kyllä kukoistaa.....ja siivooojatyttäni tulevat huomenna, yhtenä projektina kaalinpään pilkkominen, se on kohta jo kuivunut. Ei pysty tuo oikea käsi leikkaamaan......
Aika aikaa kutakin, nyt mietin ajan tilausta ortopedille, Herran apua odotellessa.
Teille hyvät voinnit, apua kaikkeen, iloa ja voimaa. :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Seuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron