tuumis

Tammikuu

Tammikuu

ViestiKirjoittaja meju » 01.01.2018 08:20

Tervetuloa vuosi 2018, iloitaan uudesta armon vuodesta. Iloa on huomata ettei ystävät jätä täällä tuumiksessa käyntiään vaikka välillä vuosiakin ettei kirjoitusta näy, valtava riemu kun huomaa kauan kaivattujen nimiä täällä paikalla olijoita.
Toivottavasti moni ei ole tehnyt uudenvuoden lupausta sellaista että vähentää somessa oloaan vaan päinvastoin :lol: Lupauksia tulee tehtyä jos jonkinlaisia omassa mielessään mut ei niistä paljoa kannata toitottaa kun harva toteutuu.

Taivas sylissäin laulu alkoi eilen soimaan mielessäin ja siinä lauletaan lupauksen lapsesta, googlella löytyy laulu jonka varmaan tunnettekin Raamatussa on paljon lupauksia jotka pitävät ja joulun sanoma kertoo meille on syntynyt lupauksen lapsi jonka harteilla tänään on herraus. Aivan kuin uskon siemen se on alussa pienen pieni mutta sekin kasvaa ja valtavaa ymmärtää ettei Jeesus ole pieni seimen lapsi enää vaan hän on kunnian Kuningas jonka lupauksiin voimme 100%luottaa.

Maalla olen ollut kohta 2 viikkoa kera mieheni ja kahden koiran kanssa. Tosi hiljaiseloa sekä aika yksinäistä mutta kohta muutan taas kaupunkiin. Mieheni ei tykkää kaupungissa olosta ja minä en pitkään viihdy maalla, onneksi voin halutessani lähteä kotiin. Jännä kun mies kokee kodiksi tämän paikan ja minä kaupunkiasunnon eli ollaanko erottu kun tämmöinen tilanne. Hyvin oikeesti toimii tämä systeemi meillä vaikka monia juttu kummastuttaa.
Uskalletaan tehdä valintoja sellaisiakin jotka kokee itselleen hyväksi niin jaksamme paremmin.
Tulipas taas höpöteltyä asiaa sekä asian vierestä mutta haitanneeko tuo :cry:

Luottamusta alkaneelle vuodelle!
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja rine » 01.01.2018 15:15

Hyvää ja luotamuksellista uutta vuotta myös minulta!
Tänään tulee lähetys
Lentäjä Olli Seppänen kertoo Jumalan siunauksesta
Suomen kansan yllä sodan aikana sekä tapahtuneista ihmeistä.
http://www.tv7.fi/vod/player/60654/

Ilahdutti mejun käynti, tämä foorumi kaipaa ehdottomasti myös sinun käyntejäsi
ja hyviä tuumailujasi, muurinaukossa on paikka sinulle, eikä sitä kukaan toinen täytä.

https://www.youtube.com/watch?v=iCB3EPkzWco
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja eeva » 01.01.2018 21:10

Armorikasta alkanutta vuotta!
Jumalan armoa on , että vielä elämme.
Jos vuosi sitten jouluna olisin tiennyt, mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan, olisin pelännyt. Onneksi emme tiedä.
Oi, jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama, Luojan siunaama!
Hain juuri mieheni sairaalasta ja nyt on toipilaana. Nestemäärä miehessä liian suuri ja nyt kuivattelee ;) Mies tuossa sanoo, että pelkkä vesi :lol:
Lumitöitä on riittänyt. Ei oma tontti ole kuin metri, mutta pitää aukoa koko katu, että pääsee lähtemään. Kunto kohoaa, toivon. Uimassakin olen käynyt 2x vko ja yritän km uida.
Mukavia vieraita meillä kävi joulunaikaan. Ulla oli Tapanina ja söimme ja joimme kahvit. Lepäsimme ja katselimme kuvia Israelista. Ulla kyseli, kun vein pois, että tulimmekos me autolla.
Nyt alkoi tehdä mieli lättyjä. Eipä ole aikoihin paistettu. Mites se Saarnaaja sanoi postmodernille ihmiselle, että ei ole muuta iloa, kuin nauttia ruoasta.
Nyt paras lopettaa ja sanoa teille HEI ja Olkaa siunatut!
eeva
 

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 02.01.2018 17:35

On se tottta, että Mejua täällä kaivataan, ei vain fbssä. Ja luulin, etten tunne Mejun mainitsemaa laulua, mutta tuttu se olikin kun Rinen klikkauksen mukaan sain esille. Näköjään Carola laulanut sitä ruosiksi..
Siitäpä tulee mieleen tämänpäivöinen tempaukseni. Joku oli jättänyt ruosalaisen viikkolehden. Katselin sitä ja siinä oli myös kirjeenvaihtoilmoituksia. Eräs rouva etsi kirjeenvaihtoystävää yksinäsyyteensä. Toivoi monia vastauksia. Kertoi osaavansa myös suomea. Kerroin kyllä olevani uskovainen, mutta ehkä hän silti olisi valmis kirjeenvaihtoo????????? Kerroon oleensi sotalapsena ruosissa ja nyt evakkona täällä puolet iästäni. Jäädään odottamaaan, eivät ne vastaukset kovin nopeasti edes voi tulla.
Täällä onm iloitu sateista, jouluaatytona satoi ja nyt eilen alkoi taas. Huomattiin kyllä, että pitää rukoilla myös armoa sateen kanssa, ettei tapahtuisi onnettomuuksia. Yksi auto huuhtoutui Välimereen, onneksi kyydissä vain kuljettaja, joka pääsi pois.Askelonissa kadut tulvivat, autoja oli vedessä, jossain hajosi talokin......
Näillä sadesäillä on niin kylmää ulkona ja siässäkin, ettei tee mieli tehdä oikein mitään.
Olen lukanut silmäni sumeiksi, Annukalta tuli kirjoja jotka kertovat veljessodastamme alkaen, jatkuen aina viimeiseen jatkosotaan asti. Näissä evakkona elän mukana.
Sain myös Ameriikoista tilaamani kirjan, joka kertoo kahdesta naiselntäjästä Hitlerin Saksassa. Toinen hänen kannattajansa, toinen vastusti. Tiiliskven paksuinen, en ole vielä sitä alkanut. Eikä se ollut sen kalliimpi kuin monet kirjat Suomessa, alle 40 euroa.
Huomaan kylla kuluttaneeni viime aikoina liikaa rahaa, pitää panna stoppi. Nyt sain kuitenkin pafemman tuolivarasängyn vierashuoneeseen. Eipä silti, vielä ei näy sille tarvetta. Yksi ihminen tulossa pitemmäksi aikaa, toinen yksinäinen maaliskuun lopussa.Kiiots Herralle, että huone saa palvella.
Näinpä, armosta armoon menemme eteenpäin.
Ai niin, vielä pitää kettoa, että kporkauksen jälkeen kuulokojeeni on jopa ylivoimakas, kuulen pare mmin kuin naapurini, ja ääni, joita en ennen kuullut. Nyt välillä ihmettelen että mikä tuo ääni oli ;) ;)
Kirjoittamisiin :) :)
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Lasse » 02.01.2018 18:33

Jumalan armoa ja rauhaa ystävät - Siunausta uuteen vuoteenne 2018!

Silmäys Raamattuun antaa näkemystä täksi päiväksi
kaukonäköisyyttä huomiseksi
ja näköalaa ikuisuuteen.

Ps.119:105
Tervetuloa vanhat ja uudet kirjoittajat tuumailemaa Jumalan sanan ja uskon tiemme vaellusta :D
Pyysin ja sain joululahjaksi Ajaston allakan päiväkirjan. Mihin kirjoitan päivän tapahtumia..
mm. lentäviä lauseita elämän polulla joista Ph muistuttaa.
Hyvä ystäväni Pauli on syöpähoidossa, hän ei kertonu sairastumisesta keväällä, vasta Joulukuussa hengessä sain
kosketuksen yhdessä Pyhän Hengen ilmaisun kautta. Otin Pauliin yhteyden ja lupasin rukoilla asian puolesta.
En murehdi yhtään Paulin puolesta hänen asiansa on Jumalassa.
Kaikkea voi tapahtua kaikille tai ei ollenkaan yhdelle. Jumala voi halutessaan heti parantaa tai lähettää sanan parantumisesta.
Miten vain hän tahtoo.
Jumalalla on alati vastaanotto, hänelle voidaan kantaa kaikki asiamme, hänellä on oma aikataulunsa vastata.
Ps.27:14a Odota Herraa. Ole luja.
Jos et ole saanut selvää marssikäskyä, polje paikallasi. Mikään asia ei katoa tai unohdu Herralta.
Odotellessasi voit piirtää ison ympyrän ympärillesi ja ajatella kuinka moni ihminen on saman asian sisällä.
Tästä johtuen Jumalalla on oma aikataulunsa valmistaa täydellisyys tapahtuvaksi.

:D Siunausta :D Iloa :D Rakkautta :D Nähdään taas!
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo
Avatar
Lasse
 
Viestit: 951
Liittynyt: 26.11.2013 21:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja pappa » 02.01.2018 22:23

Huomaan olevani 24 tuntia myöhässä :roll: , Eevan letut on jo menneen päivän eväitä. Kuinka tuo letun houkuttava tuoksu vasta nyt tavoitti tänne. Ilmeisesti tuuli puhalsi muualle päin.
Eevan viestistä myös ensin luin "Amerikasta uutta vuotta", kiitos tästäkin terveisestä :D
Ja Tiinalla olis kulkijalle majapaikka silloin tällöin vapaana, Hmmm!

Siunnattua alkanutta vuotta toivottelen meille kaikille. Jumala on luvannut olla uskollinen ja koskekoon se tätäkin aikaa, jota nyt elämme uskossa ja ahdistuksessa.
Avatar
pappa
 
Viestit: 352
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 05.01.2018 13:42

Kun huusin sinua, sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta.Psalmi 138,3.
Nyt ei vielä ole vastausta tullut, tuovatko tulevat sateet mukanaan myös erilaisia onnettomuukisa. pyyntö on, ettei sallittaisi. Tällä hetkellä ei sada, mutta tuuli ja myrsky on valtava, meidänkin kylässä varoittelivat liikkujia, kun katoilta on lennellytt osia lämmityspaneeleista. j kun kuulokojeeni toimii niin hyvin, kuuluu kova tuulen vinkuna.
Nousin vastoin neuvoja pöydälle, kun yritin saada kiinni juuttunutta puista säkaihdinya als tuulen suojaksi. MUtta kun siitä on stoppari poissa ja kesäasukkaani oli sen vetänyt liian ylös ei asia onnistunut. Juuri siinä ikkunassa myös verkko, ja sukkapuikolla verkon läpi yrittelin :roll: :mrgreen:
Kuulin myös Suomen radiosta monen vielä olevan ilman sähköä, voi että, siellä vielä kylmemmässä.
Ja säälivätt ajatukset myös menivät pakolaisleireihin täällä lähi idässä. Herra heitä auttakoon ja heidän avustajiaan.Kyllä on hätä asuuri maailmassa.Rukoilla voidaan mutta pitäisi myös jotenkin pystyä auttamaan käytännössä, kuten monet järjesöt tekevät. Kunpa jokaisele heistä löytyisi tarpeeksssssssi kannattajjia.
Herra ei ollut myrskyssä ei tulessa, vaan hiljaisessa tuulen huminassa. Odotetaan sitä.
Muista vihassasi laupeutta. Hab.3,2.
Kiitos Lasselle ja Papalle ja muillekin kirjoittajile. Hyvää sapattia.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 06.01.2018 16:35

Hyvää Loppiaista. Nyt vain tuntuu siltä, että vastaolen itselleni, kun kukaan tuossa välissä ei ole virkkanut mitään.
Terveisiä sapattikokouksestamme. alkupuhujasanoi, että alkanut sade toi hänen mieleensä psalmin 126. Siinä puhutaan Negevistä, jonka uomat kesäisin kuivat, mutta sadeaika tuo sinne vettä, joka vurilta sinne virtaa.
Palauta meidät ennallemme, niin kuin uomat täyttyvät vedellä Negevissä Ps.126,4
Israel on palannut maahansa hajaannuksesta, ulkonaisesti. Hengellisesti se vielä odottaa uoman täyttymistä.
Me saamme itsekukin vastata omassa mielessämme, mihin haluaisimme hänen palauttavan meidät. Että sateet elämässämme saisivat olla siunauksen sateita.
Kokouksen alku tosi ihana lauluinee. Yksi laulu meni vuorlauluna, lasten ja aikuisten kesken. Voimakkana kaikui lasten heleä Hän on Jeesus, pelastaja.
Se antoi iloa uuteen viikkoon. Sitä samaa teillekin.
Nyt jo paistaa aurinko, toivottavasti taas muutaman kauniin päivän jälkeen tulee sadetta, ilman vahnkoja.
Taloni alla oli eilen n.15 sm vettä saunaan menessäni, mutta olen ostanut hyvät saappaat, jote ei ollut hätä tämän näköinen :lol:
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja pappa » 07.01.2018 23:43

On nää itäisen Suomen murteet mahtavaa luettavaa, Haluan tämän jakaa naapuriseurakunnan kirkkoherran palstalta paikallislehdestä:

...Mitä tähän kippeeseen assiiseen sannoo savolaesten Katekismus ? Kuopiolaisen papin Raili Pursiaisen toimittamassa mainiossa 'Savolaesten katkismuksessa' sanotaan selevällä savon kielellä; "Jos johhii, niin tämä käsky koskoo kielen kurissa pittoo. Lystiä suap pittee ja tyhjeeki hurpattoo, vuan sitä ei pitäs millonkaan tehhä muihen kustannuksella. On sitä mualimassa muutae kuljaelemista ja jos omille toelauksilleesa naaraa, niin aena lystiä piisoo. Ja voep sitä jollonnii pittee leipäläpesä ihan ummessakkii."

Mikko Lappalaisen kirjoitus koskee kahdeksannen käskyn ottamista todesta ja kiteyttää käskyn "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi" sisältöä Lutherin sanoin: "Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaaksensa." Luther siis painottaa lähimmäisen maineesta huolehtimista ja omissa synneissämme mestaroimisessa on meille kylliksi tekemistä.
Omassa jumalanpalveluksessamme oli teemana seurakunnan elinvoimaisuus ja siinä keskeisenä asiana luottamus lähimmäisiin ja apua tarvitsevien tukeminen.
Mikä onkaan oma osuuteni Jumalan seurakunnan rakentamisessa, tätä jäin kyselemään ehkä monen muun ohella
Avatar
pappa
 
Viestit: 352
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja amanda » 09.01.2018 15:06

Mukavan tuntuista kun on talvikelit Tampereellakin. :D Olen katsellut lasten ulkoilua kun ovat vähän aikaa ulkona vaatteet oli märkänä. Nykyään on kyllä ihania joustavia vettä kestäviä ulkoilu vaatteita lapsille. Mammalle on mukavaa puuhaa riittänyt Joululomalla kun lapset ovat jatkuvasti kotosalla. Nyt äiti alkoi etsiä työ paikkaa sellainen löytyikin. Siitä kiitos jumalalle. Nyt on sitten edessä kiireinen aika, lapset tarhaan äiti työhön, illalla takaisin. Kun olisi nuorempi ja terveempi että jaksaisi olla auttamassa. :roll:

Kiva että olette jaksaneet kirjoittaa, virkistävää yhteyden pitoa uskovien kesken. Me kaikki kaipaamme Anjaa, Jumala kutsui hänet omalla ajallaan pois. Hänellekin annettiin valmistus aika, riisuttiin kaikesta omavoimaisuudesta. Vain Jeesus oli tärkeä loppu aikoina. Saamme luottaa siihen että meidätkin Jumala valmistaa että pääsisimme Jumalan kirkkauteen, silloin kun meidän aikamme tulee. Kiitos Jyväskylän uskovat, että käytte Ullan luona nyt kun häntä valmistellaan taivaan kirkkauteen.

Siunattua vuoden jatkoa, voimia työhön ja eläkepäiviin, :) ;) :o :D
Avatar
amanda
 
Viestit: 336
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Seuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron