tuumis

Joulukuu

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja eva » 16.12.2013 16:33

Tervetuloa Solis ja lämmin hali. Olet siis selvinnyt Saaresi myrskyistä.
Minä pyydän anteeksi, kun en lähettänyt tietoa vaikka silloin annoit puh. numerosi.
Mainiota Joulunaikaa sinulle ja rakkaillesi! :D
Avatar
eva
 
Viestit: 523
Liittynyt: 24.11.2013 18:10

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja Vehnä » 16.12.2013 21:22

Löysin viikonloppuna tämän Tuumiksen ja olen silmäillyt kirjoituksia saadakseni tietää kuulumisia. Ajattelin ensin kirjoittaa vain vierailijana, mutta en onnistunut siinä.

Huomasin Mejun kaipaavan Majiksessa ollutta sydänmajatalon kuvaa. Etsin sitä, mutta en enää löytänyt, en edes roskiksesta (josta sen vielä pystyisi palauttamaan). Olen siivonnut tietokonetta liiankin innokkaasti.

Aikani tuntuu kuluvan nopeasti, mutta kyllä olen foorumiystävien kuulumisia kaivannut.
Olen myös lukenut (ensimmäistä kertaa) kirjan villistä oksasta jalossa puussa. Sain tietää enemmän Israelista. Herra olkoon lähelläsi auttajana ja vahvistajana, Hanna! Terveisiä Tiinalle ja Annukalle ja tietysti kaikille muille tutuille täällä.

Vaikka minusta ei paljoa kuuluisikaan, olen kuitenkin foorumilla jollakin tavoin läsnä.

Rauhan täyttämää joulun odotusta!
"Minä olen sinut nimeltä kutsunut."
Avatar
Vehnä
 
Viestit: 188
Liittynyt: 16.12.2013 19:23

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja Aralia » 16.12.2013 22:14

Olen tämän päivän aatoksissani monesti ajatellut Vehnää, ei siksi että asun pellonlaidalla, vaan juuri sitä majiksessa kirjoitellutta Vehnää. Kuinkas kävi, kun avasin oven tänne, näin ensimmäisenä Vehnän nimen ja tulin hyvin iloiseksi. :) Olemme kaivanneet sinua, tervetuloa! Myös solis oli yllätys, tervetuloa sinullekin! Ajattelin, että haluat pitää omaa foorumia, enkä minäkään arvannut sitten tästä ilmoittaa. Meillä vanhoilla kun on näitä tuumaustaukojakin ja kysellään Jumalalta, mitä hän tahtoo meidän tekevän.
Iloitsen kaikista, jotka ovat täällä ja toivon, että Olakin vihdoin pääsisi ja muutkin. Riitun ohi menen kohta Rovaniemellä, joten heiluttelen "valkoista" kättäni. Harmi, kun ei ole tuota kuvaa kädestä, jota rine on tuonut aikoinaan majikseen. :lol:

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi. Ps. 23:4
Avatar
Aralia
 
Viestit: 73
Liittynyt: 26.11.2013 00:58

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja Lasse » 16.12.2013 22:30

Tervehdys kotiväki :) Onnittelut Mejun perhekunnalle perheen lisäyksestä ! Meju on nyt uudestisyntynyt Mummojen mummuksi :) Saamme jatkossa kuulla jokeltelemisien kellon aikoja.
Tervetuloa Vehnä ja Solis Tuumikseen :)
Kirjoittikos Lasse :roll: viimeksi "Avioliitto alkoi elämään, pitkän hiljaiselon jälkeen." Edesmennyt äitini oli nähnyt unen jossa kotimme ulko ikkuna pokineen putosi neljännestä kerroksesta alas asfaltti pihalle mutta ikkunalasi säilyi ehjänä.
Mejun perheen koiratarha vaan kasvaa, jos tapaan rotvallinreunassa löytiksiä niin lähetän jojensuuhun, hyvä juttu teiltä saa soppaa saippuaa ja rakkautta,tästä tavasta kaikki eläimet tykkää niinkuin ihmisetkin!
Lauantaina vieraili meillä Tammelassa siskon tytär eli kummityttöni ja hänen elämän kumppani Florin. Hauskaa ja virkistävää yhdessäoloa riitti koko päiväksi. veimme birssillä heidät Turkuun jossa asuvat, sillä äimisteltiin vr lippujen hintoja.
Sunnuntaina tietsikkamme keskusyksikkö hajosi totaalisesti, se oli jo rippikoulu iässä, hidas toiminnaltaan,eikä viime vuosina tahtonut pysähtyä huilaan vaikka oli saanut käskyt. Eilen sihisi ja palaneen käry nousi koneesta.
Ideaparkin expertista hankin tänään uuden yksikön Acer 8 Gig n 500 eur 2 v virusturva., sisäänajo äskettäin ja nyt kirjoittelen. Onks tosiaan israelissa talvikausi mutta asunnot on kesäisiä ja huteria. Eikai se kuitenkaan ole pitkä jakso?
Veroista joku jutteli, en ole saanut mätkyjä 12 vuoteen koska nykyinen työtuloni on minimipalkalla, olen nostanut joka vuosi veroprosenttia yläkanttiin, näin saan takaisin aivan mukavasti vuoden lopulla.
Kiitos haleista ja haleja takaisin, Siunausta kaikille ja Kiitos Jumalalle huolenpidosta <3
Kiitos kaikesta rukousmuistamisesta Herra on siunannut elämäämme, varjellut liikenteessä ja rotvallinreunassa.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo
Avatar
Lasse
 
Viestit: 968
Liittynyt: 26.11.2013 21:26

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja eva » 17.12.2013 08:27

:) On täällä höyrypää. Sähköpostiosoitteitahan silloin jaettiin, en puhelinnumeroa saanut.
Nykyisin pitäisi olla kaikessa huolellisempi.
:D Eilen oikea luppopäivä. Herättyäni lähdin kylään. Ystävä haki ja toi kotiovelle. Oli niin innokas näyttämään, miten uusi autonsa toimii. Saimme selvitettyä elämäämme ehjemmäksi taas himpun verran.
Eilen olin konsertissa, missä "oma" kuoro lauloi. Olin kuulolla en kriitikkona. Lauloivat mm. Pekka Kivekkään: "Enkelit tanssivat matolla, talvisen taivaan katolla. "Kivekäs on tehnyt tämän hauskasti lastenlapsilleen.
Tänään on uimahallipäivä ja nähtäväksi jää, olemmeko "kuntosalin yksinhaltijoita"
Sitten tyttö tuo meille sokean maahanmuuttajatytön ja hänen isänsä. Ruoka täytyy olla sellaista, että voi isäkin syödä, kun on vain yksi käsi. Mies ei ole monessakaan kodissa käynyt. Vähän jännittää, mutta tyttö on tulkkina ja luontevastihan se menee.
Välttämättä pitää vielä illalla mennä Musica-kuoroa kuuntelemaa, kun kummityttö laulaa. On kyllä myöhään, kun klo 21.
:) Tapaakohan sitä vielä livenä TUUMAUSMAJAN tyttäriä? :D
Mietin teitä kaikkia. Annukalle voimia vaikeassa tilanteessa. Lumi teki muutakin, kuin postikorttimaisuutta. Rukoillaan, että asiat hoituu.

Mahtavilla teoilla, sinä Jumalamme, vastaat meille, sinä siunaat ja autat meitä. Sinuun luottavat kaikki maan ääret ja kaukaiset rannat. Ps.65:6
Siunausta !
Avatar
eva
 
Viestit: 523
Liittynyt: 24.11.2013 18:10

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja meju » 17.12.2013 12:31

En etsi valtaa loistoa

Katsoin äsken telkkaria ja dokumenttia Englannin kuninkaallisista. Siitä jäi mieleeni kuinka rakkaudesta Wallis Simpsoniin Edvard teki valinnan , joko valtaa ja kunniaa tai rakkaus.......
Kaipaammeko valtaa ja kunniaa vai olemmeko oikeesti valmiita luopumaan siitä mitä itsekullakin on suurimman rakkauuden tähden. Voimme joutua maan pakoonkin jossain mielessä lähtiessä seuraamaan häntä joka on rakkautta täynnä Jeesusta Kristusta.

Täällä maalla edelleen olen kera kahden koirani ja luetteloon lisään myös kalakaverin ;) Tosin en ole kaverina ollut mutta tuli tuo kalakaveri nimityshän tulee Katri-Helena lausunnasta kun salaili suhdettaan ja oli vaan kalakaveri....., en tahdo salailla mutta ei tule niin usein ehkä mainittua kirjoituksissa.

Täällä myrskyää kovasti ja just katkesi sähköt......onneksi vielä virtaa tässä koneessa.

Kiva kun Vehnä ja Soliskin tulleet, kaikille tilaa riittää ja paikkoja on ♥ Ilmoitellut tästä foorumista jäänyt vähille syystä että on alkutekijöissään ja luotan että meitä kootaan kuten käynytkin....myös en halua olla hajoittajana kun on erilaisia foorumeita ja toinen majiskin toiminnassa ettei tule mitään keskinäistä närää....Ollaan vapaita tämän kirjoittamisenkin suhteen kuten Lasse nätisti kehoittikin.
En etsi valtaa enkä kunniaa......eli tämän foorumin valta ja kunnia kuuluu yksin Jeesukselle Kristukselle. Olen nimellisesti ylläpitäjänä vai miksi sitä sanotaan, mutta tämä on meidän kaikkien yhteinen , palvelen teitä jos osaan ja opin jotain uutta foorumista , jokainen tietää etten paljoa osaa mutta yhdessä opimme ja rukoilen että keskinäisestä rakkaudestamme tämä foorumi erottuu Kristuksen seuraajien paikaksi.
Olemme yhdessä verkkokalastajia ♥

Eilen kalakaveri kävi eka kerran verkoilla ja ihan kauhistuin saaliin määrää, 8 kuhaa, 2 matikkaa, olikohan sit 2 haukea nyt unohtu mitä kaikkea kaloja mut 14 niitä yhteensä oli. En eläissäni ole puhdistanut yhtään kalaa eli tässä taitaa tulla uuden oppimista kuten tämän fooruminkin. Matikkasopan tein eilen ja apuna tämä tabletti oli apuna kun ohjeet piti olla esillä. Ihan syötävän hyvää tulikin.

Kiitos Lissulle kun kerroit niistä vaikeistakin ajoistasi eli uupumuksesta. Èlämämme kovatkin ajat voivat olla toisille rohkaisuksi siinä suhteessa että huomaa siitä selvitään. Lissun kirjoitukset kertovat että noustu on uupumuksenkuopasta ja kiivetään taas uusin voimin ylöspäin ja eteenpäin oikeudenympyrää. Tuli just mieleen psalmi 23 ja kuva kuinka lammas lähtee kiipeämään ylöspäin niin ei kohti suoraan vaan loivaa ympyrää....

Tämä lammas taitaa aloittaa vai lopettaisko märehtimisen....ja lähtisi kierrokselle tuvan ympäri.
Siu siu rakkaat päkättäjät....;)
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1275
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja Tiina » 17.12.2013 13:48

Oijoi, sanoo Tiina nyt kun tama tumpelo tanne osasi, mutta osaako udestaan, kun en osaa panna favoritien joukkoon.
No on tassa ollut oleemista kun taalla lunta ja kylmaa enemman kuin oli Suomessa, olivat sahkot poissa muutaman paivan, petissa kylla tarkeni ja ulkona jos tallusteli syvassa lumessa! Ulona lumet sulavat tosi hitaasyti, mutta nenani vuotaa kuin ranni, tuli nuha tassa sivussa.
Kylla tama viela nayttaa oudolta....mutta ehka se siita
Enpa talla kertaa jaksa paljon muuta tuumailla.....kiitso Evalle puolukkahillosta, perille tuli. Samoin loimilangat tulivat tullin syynaamatta, etta olisko siella pommilankoja....entista lonta viela kutomatta vahan. eika siella nyt tarkene.....Joku ihmetteli, etta onko taalla kesamokkirakentamista tama tavallinenkin. On se vahan semmoista, yksinkertaiset ikkunat, ja mulla ainakin vain yksi ulko-ovi, vaneria, ja valo nalkyy alta, ja kivilattia nain talvella....Mutta nain se on taallapin, ja ollaan totuttu.
Joka tapauksessa kaikille terkkuja, etta hengissa kuitenkin ollaan, ja Herran kammenella
Tuleeko tuo nimi automaattisesti alle?????????
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1146
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja Vehnä » 17.12.2013 14:53

Tiina kirjoitti:Oijoi, sanoo Tiina nyt kun tama tumpelo tanne osasi, mutta osaako udestaan, kun en osaa panna favoritien joukkoon.


Joulusiivousten välissä haluan auttaa Tiinaa heti.

Kun olet Tuumiksen sivulla, pysy siinä seuraavan toimenpiteen ajan.

Näpäytä tietokoneruudun oikeassa yläkulmassa olevaa tähteä. (Ainakin minun koneessani Suosikit säilytetään siellä.)
Sitten siellä yläkulmassa lukee "Lisää Suosikit-kansioon". Näpäytä sitä.
Sitten avautuu valintaruutu. Näpäytä siitä "Lisää".

Valmista on. Kun seuraavan kerran näpäytät tähteä, sieltä löytyy Tuumailuja. Siitä näpäyttämällä pääset foorumille.
"Minä olen sinut nimeltä kutsunut."
Avatar
Vehnä
 
Viestit: 188
Liittynyt: 16.12.2013 19:23

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja Lasse » 17.12.2013 21:25

Tervetuloa Tiina tuumailemaan, vahinkossa on ihmisten elämässä tapahtunut paljon hyvää :) Kyllä tällä uudella koneella taival on hakusessa ja vahingossa löytyy useampi ohjelma esille.
Täällä ei ole vielä rakennettu mistään materiaalista kahvilaa. Meju tuumasi jotta kahvinkittaajat saavat käydä kadun toisella puolen :( Ruotsalainen sananparsi sanoo "Toivotaan parasta, pelätään pahinta"
Olen tyytyväinen nyt suomen talveen, on pehmeä lasku työ-elämään kun palaan Torstaina rotvallinreunaan. Olen vasta alkanut kopiomaan Daavidin tähteen sivuja ja lataamaan valokuvia.
Pitemmittä puheitta Siunausta kaikille, hallaukset on edelleen voimassa ihmisille, koirille ja kissoille :)
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo
Avatar
Lasse
 
Viestit: 968
Liittynyt: 26.11.2013 21:26

Re: Päivän tuumailuja

ViestiKirjoittaja marja84 » 17.12.2013 23:51

Tapahtui tänään ihme nukahdin puoleksi tunniksi päikkäreille ja täytyy myöntää et teki hyvvee... :)

Joulua kohden vielä 3 tehokasta työpäivää huominen mukaan lukien ja sit seuraavan kerran perjantaina 27.12 töihin... Onpaha aikaa saada ihtensä kuntoon, selkä tosi huono ja jalkaki tosi kipeä... Kyl onneksi kävelee pystyy, mut se tekee kipeetä selkään ja siihen jalkaan...

Mut elämä jatkuu, siunausta ja rauhallista yötä kaikille... <3
Keinuu tuulessa hiljalleen,lapseni pieni ja suloinen.
Kanssa enkelin etsiä saa, unta onnen rauhaisaa.

Helmassa tuulen pauhinan, unen saa hän rauhaisan.
Peittona siipi enkelin on lämmin, hento ja sortumaton.

-Marja- :)
Avatar
marja84
 
Viestit: 124
Liittynyt: 26.11.2013 15:13

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron