tuumis

Lokakuu

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja Lasse » 21.10.2016 19:29

Rauhan tervehdys Kotiväki :D Sitä ollaan taas palattu puukylästä kivikylään toivottavasti pariksi viikoksi.
Kuluvalla viikolla olin Maikan ja Mirkun kanssa Turussa ja Paraisilla haudat laittamassa kuten on tapana sanoa.
Tarkoittaa kesäkukat pois ja kuusen havut ja kanervat kummulle. Meillä on näitä omaisten hautojua kolme laitettavana vuosittain.
Kuusen havut löytyy pihapiiristä, kanervat kaupasta.

Mökin pihaharavointi työt ovat työllistäneet, Marraskuun saapuessa on varmaankin kaikki tilaamattomat lehdet pudonneet maahan.
Pihapiiri on nyt valmistettu talvikuntoon.Meirän puolesta saa talvi tulla.
Pientä riesaa ja huolta oli kun naapuri poltti runsaasti kuivia lehtiä,risuja,lautoja joista nousi korkeuksiin tuhkaa pihallemme niin myös auton kori pinnalle
tuhkaa josta ei ollut varma oliko se palavaa. :shock:
Maantien toispuolella oli kallioporari ajoneuvo poraamassa reikiä, historiassamme ensikertaa, Caruna sähköistää piuhat maan sisään etelä-suomessa.

Tapasin Turun ylönousemuskappelin pihamaalla Tuntemattoman miehen jota luonnollisesti tervehdin. Keskustelu eteni sutjakkaasti ja niin hänestä löysin Ihmisen joka on läheltä seurannut Pelastusarmeijan elämää, ne asiat joita hän on vuosien aikana funtsinu niihin tuli selkeä vastaus, sitä mukaa kuin hän kysyi.
Isäni Benjam oli monesti tavannut hänen isänsä joka oli Turussa huutokaupanpitäjä.
Sanontatapa "Maailma on pieni" on sama kuin johdatus.

Pysäköintipaikalla Turussa sattui toinen johdatus kun tapasin tuntemattoman autoilijan jolle viittoilin "Saa mennä" hän peruuttikin autoansa ja antoi ilmaisen kolmen tunnin pysäköintilapun käteeni. Sitä ennen Maikka ja Mirkku oli kilpailleet kolikoiden kanssa antaessaan mulle parkkirahaa ;)

Kiitos kaikille esirukokoilijoille kaikesta muistamisesta ja Kiitos Herralle huolenpidosta johdatuksesta!
Ympäristö talkoot ovat olleet antoisia ja tuottoisia kiitos Herralle!

.........................................

Pari viikkoa taaksepäin näin selkeän ja hyvin ajankohtaisen yöllisen unen sitä olen miettinyt pitäisikö sanoa...

Näin yöllisen musta/sinisen taivaan kannen joka oli täynnä kuvaruutuja ja niissä ihmisiä jotka elivät omissa askareissa.
Katselin ihmeissäni näkyä,enkä heti käsittänyt mitä se tarkoitti, kaiken ikäisiä ihmisiä.
Elävät kuvaruudut ihmisineen pysyivät taivaankannessa.
Sitten huomasin ihmisen jolla oli Lain taulut niitä oli 2 mutta käskyjä 12, siitä huudahdin "Kaksi liikaa"

Yhtäkkiä silmänräpäyksessä kaikki taivaankannen kuvaruudut ihmisineen katosivat, jäljelle jäi yksi, Lain tauluja sylissä pitävä ihminen,
hitaasti hänen kuvansa vetäytyi pois.

........................................
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo
Avatar
Lasse
 
Viestit: 950
Liittynyt: 26.11.2013 21:26

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja eeva » 22.10.2016 06:01

:) Tervehdys aikaisesta aamusta! Eli oikein hyvää armon aamua!
Lassen uni on merkittävä. Jumala antaa nukkuvallekin. Ilo, kun jaoit sen.
Eilen oli meillä kotiseurat ja kun heräsin asiat pyörivät päässä. Totta puhuen ei se eilinen vaan sähköpostit, jotka pitäisi kirjoittaa. No, nyt on alustavasti mietitty. Seuroissa oli 34 henkeä ja olipa mukava, kun monet käyttivät puheenvuoron. Olin pyytänyt vain pianonsoittajaa vastaamaan, kun kysyn. Hän on muuttanut Itä-Suomesta ja syntyisin Ilomantsista. Samanlaisia kokemuksia lapsuuden seuroista, että tuli poltti jalkojen alla, niin väkeviä saarnoja. Koti oli ollut evankelistojen ruoka- ja yöpaikkana. Timo Hakanen piti puheen Elävästä toivosta". Hän otti esimerkkejä Viktor Franklinin kirjasta: "Ihmisyyden rajalla" ja Ps 62
Ihmeesti minua johdatettiin, kun sain kysyttyä useammalta toivelaulua /rukousaihetta/ todistusta. :) Tiinan ystävän kanssa halasimme ja kysyin, kuka tietää, mitä yhteistä meillä on. :) No, arvasihan jotkut, että se on Israel. Hän rukoili sitten Israelin puolesta. Mökkinaapuritkin tulivat ja jopa laulua ehdottivat. Oli oikein FATSERIN sekalaiset koolla, useammasta seurakunnasta ja iloitsin jokaisesta. Järjestelytkin menivät hienosti, kun kaksi tuli keittiöön ja leipomiset onnistuivat ja riittivät.
Nuoriso oli to haravoimassa pihaa ja siivosivat sisälläkin. NIin mikäs tässä on seuroja järjestellessä.
Pyörät saimme huollosta. Toivottavasti riittäisi pyöräilysäitä!
:lol: Israeliin on lennot tilattu. Joulukuun alussa olisi tarkoitus lähteä. Jerusalem-Eilat.
:) Olen lukenut huonosti edistyen sitä Seija-Siskon Ilmestyskirjan selostusta. Siinä oli ÖLJYLLÄ VOIDELTU=innokas. Pyysivät Tuomasmessuun tuohon virkaan marraskuulle. Pääsee innokkaaksi tekemään!? Hymmm...miettii.
"Syttyköön sydämiin uusi liekki... Iloa ja valoa! Otsalamppu on nyt käyttökelpoinen.
eeva
 

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 23.10.2016 13:37

Olipahan kiva, että Pappa ja Lasse kävi oikein kirjoittamassa kuulumisia, vaikka osin niitä kiireitä ja lehtien haravoimisia ajatteleekin siellä Suomessa olevan. Ja Eeva uskollisesti keront sieltä ja täältä.
Minäkin sieltä ja täältä kerron. ;)
Meillä eilen luettiin ja kuunneltiin opetusta Nehemian kirjan eka luvusta. Baabelin virtain varrella hän istui ja itki kun Siionia muisteli, kansan ja temppelin hävitystä. Ja kansan synnit hän sanoi tapahtuneen syyksi.
Vaikka hän lienee ollut kovin hurskas mies, niin hän panee itsensä myös samaan joukkoon, sanoen ME olemme tehneet syntiä, ja oli sitten yhdessä pyytämässä niitä anteeksi. Näinhän myäs Daniel teki.
Ehk
siinä on meilläkin oppimista, eetä emme vain sanoisi, että Suomen kansa on tehnyt ja tekee syntiä......vaan me myös.Ja sitten pyytämässä anteeksiantoa ja herätysta, itsellemme ja kansallemme.
Eilen kuuntelin paria juttua TV 7 sta. Vau. Timo Keskitalo sanoi, väitti, että Koraanin mukaan vain Jeesus päässyt taivaaseen. Kaikki mut voivat päästä vain paratiisiin. No sitten on kyllä kumma jos Jeesus ei voi olla Jumalan Poika eikä Jumala Koraanin mukaan?????????
Kämmenellä ohjelmassa mainittiin kyselystä, onko varastaminen oikein.
Oli ollut vastauksia että on, jos toisella on enemmän kuin itsellä :o
Olisi pitänyt sitten kysyä vastaajalta, hyväksyisikö hän varastettavan itseltään, kun jollakulla todennäköisesyti voisi olla vähemmän kuin itsellä :lol:
Osa näistä aika selviä, osan voi jättää mietintämyssyn alle.
Toivon taas näkeväni kirjoituksianne lisää........ja hyvää lehtimajajuhlan loppua, huomenna siis vielä pyhä.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 26.10.2016 08:46

:) Aamutuimaan luon Danielin rukousta ja heti... Niin, olin niin turhautunut omiin rukouksiin, kun äksyilen kumminkin vaikka joka aamu rukoilemme. Sitten luin 2Moos.14:14 Jooo ollaan hiljaa ja odotetaan.
Nyt kumminkin lähdemme HUR aamupäivään. Kuntosalilla ja sitten polskuttelua. Käymme aina myös kylpyläpuolella ja siellä on ihanan lämmintä vettä vaikka hieronta ja muut laitteet ovat aika vaisut. Ihana, kun mieskin lähtee mukaan.
:) Lunta on satanut. Nurmikolla on valkoisenaan ja tiet liukkaita. Huomenna meillä vasta renkaan vaihto, kun on sellaiset, ettei voi itse vaihtaa. Nuoriso oli eilen täällä vaihtamassa renkaat. Meillä on rengashotelli heidän renkaille.
Poika sai uudet kengät, kun minä en löydä käyttöä lahjakortilleni, jonka antoivat minulle. Olisin halunnut uinti- ja kuntosalikengät. Mennään vanhoilla, kun ei oikeanlaisia löytynyt. Poika tarvii ennemmin lämpimät kengät.
:( Voi, miten oli taas puhuttelevaa käydä katsomassa ystävää, joka toisen kerran oli leikattu. Voi sitä haavojen ja kivun määrää. Kipupumppu oli aamulla otettu pois. Edellisellä kerralla oli kuusi viikkoa ja nyt ei vielä tietoa. Vähäiset olivat lohdutukseni. Tuntui niin avuttomalta, mutta rukous ei tainnut mennä hukkaan.
:) Nyt kuului kutsu ja lähdetään!
Muistakaa vitamiinit (ihan ruoasta tai purkista) ja tässä vietä tepsivä vitamiini 2 Tess.3:3
Iloa ja valoa päiviinne! :) :)
Eeva
 

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja rine » 26.10.2016 20:24

Kiitokset evalle vitamiinikehoituksesta. Olen ajatellut ostaa Reinikaisen puhetta kuunneltuani
kuitupillereitä, ne ovat kuulema hyviä kuitulisiä.
Leipää ja viljaa ei jaksa syödä niin paljoa kuin tarvitsisi ja
siemeniä eivät kaikkien suolisto kestä, vaan repivät haavoille.
tabletista saa hyvin imeytyviä kuituja.
Auttaa diabetekseen kolesterooliin yms jos ovat koholla
ja ovat muutenkin suolistolle hyvä.
Joskus olen B vitamiinia syönyt mutta muuten en näitä luontaistuotekauppoja
harrasta.
Meillä oli aamulla reilusti lunta, joka sulanut mutta uutta yrittää sadella.
siunausta elämäänne.
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja meju » 27.10.2016 07:20

Kohtaamisia
Huomenta tuumiskansa ♡♡♡ Täällä jo tunti valvottu, kahveet juotj sekä tuumailtu mietintämyssy tietenkin syvällä päässä.
Tuumailin eilisiä kohtaamisia sikäli mikäli muistan mitään :o , sitä mietiskelin että kuljinko johdatuksessa vai liekkö omia polkujani. Mitään ihmeelistä ei tapahtunut mutta päivä hujahti suitsait ja askeliakin tuli yli 16000 sillä kävelin hel.srk jonne varmaan 6km meiltä tai enemmänkin. Seurakunnassa on sellainen päiväkeidas tilaisuus jossa sanaa, rukousta, laulua ja kohtaamisia kahvittelun kera. Tämä on joka toinen keskiviikko, olen kohdannut tässä tilaisuudessa vanhoja tuttuja sekä tutustunut uusiin ihmisiin. Tämän jälkeen kaupungille pääsin kyydissä ja kävin B vitamiinia apteekista kun kuulemma hyvä muistiin, ostin nyt sellaista jossa kaikki b vitamiinit, apteekin oma merkki. Muitapa pillereitä ei vielä olekkaan, tiedä sit onko näissäkään oikeesti tehoa.
Kansankahvilassa Martan kanssa kahveella kävimme jutustelle pyöreän pöydän äärellä tuntemattomien kanssa. Sain jo kuittauksen ns. ystävältä ettei hän ymmärrä että sinulla aikaa lorvailla ja istuskella juttelemassa tuntemattomien kanssa moisessa paikassa. Hmmmm pahoitin tietenkin mieleni kun omassa mielessäni koin olevani tärkeässäkin työssä Jumalan elovainiolla mutta liekkö vaan lorvailua eloni. Noh ainakin kurvailuja on sinne sun tännr, onneksi pääsen yli näitten sanomisten tietäen teen sitä sun tätä niin aina sanojia riittää. Ykshailee mitä puhuvat olen päättänyt seurata Herraa vaikka lorvaillen. Tässä pyöreän pöydän istuskelijoita tullut jo muutama näkötuttu ja pyysivät jopa mukaansa euron ruokailuun perjantaina. Oikeesti moni ei usko millaisia kohtaloita kuuleekaan ja kuinka pitkät päivät on yksin kotona olla, onneksi tälläisiä kohtaamispaikkoja joissa lappu seinällä "asiaton oleskelu sallittu" , myös säännöt tietenkin ettei häiriköintiä jne.
Otanpa kuvan siitä seinästä seuraavan kerran sillä hyviä aatoksia muitakin. Mietin onko meillä aikaa kohdata ihmisiä oikeesti vai pyörimmekö kiiremyssy silmillä vielä eläkkeeläkin ja vain yksistään oman perheen ympärillä. Mitä Jeesus teki, oliko hän vaan perheväkensä luona jolla tarkoitan ns. maallista kotiväkeä.

Kirpparilla käväsin kotimatkalla kohdaten sielläkin ihmisiä jopa maalta tutun joka samassa Martta toiminnassa, pitkään mietin mistä hänet tunnen, oli kiva jutella hänenkin kanssaa. Nämä kohtaamiset eilisestä muistan kokien oli ihan jees päivä. Muuten yksin oleskellu kotosalla jo parisen viikkoa, joskus tulee yksinäisyyden sekä tyhjyyden tunne. Nämäkin tunteet on oppia että voi ymmärtää miltä yksinäisyys tuntuu. Jos en lähtisi liikkeelle eri paikkoihin niin olisin varmaan tosi masentunut ja ahdistunut. Ensi viikolla maalle menen muutamaksi päiväksi mutta en viihdy siellä pitkään. Olen muukalainen tämän maan...
Hassu kirjoitus tuli taas, otetaan huomioon kellon aika eli vähän yli kuusi vasta niin tälläistä unrnpöpperöistä ajatuksen juoksua. Meikä herää kuin nakutettu ennen viittä joyen aamulla on pituutta. Väksin en yritä nukkua kun ihan turhaa moinen joten keittelen kahveey syön pullaa ja otan B vitamiinia eli terveelliset elämäntavat täällä entäs siellä?

Lähdetään tänäänkin liikkeelle kohtaamispaikoille, suunitelmissa torstaimessu srk.talolla ja vesijumppa, siinäpä sitä yhdelle mummolle haastetta onkin :)
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja rine » 27.10.2016 20:30

Ote P.Sartolan kirjasta sinä päivänä Jerusalemissa: Jossa on tämänhetkisen ajan ydin sanottuna, kun ympärilleen katselee ja kuuntelee, se on näin
Meidän jokaisen on tiedostettava se tosiasia että maailma ei ole enää entisellään, ei sellainen vakaa, turvallinen ja muuttuumaton suojasatama jossa ihminen voi ja uskaltaa elää. Toteuttaa visioitaan kasvattaa lapsiaan, perhettään, käydä työssä ja unelmoida paremmasta tulevaisuudesta.Samaan aikaan kun kansojen muuttoliikkeet ovat ulottumattomissa maihin jotka aikaisemmin nauttivat perinteistä itsehallintoa ja määrittelivät omat sisäiset , politiikkaan, talouteen, ja uskontoon liittyvät asenteensa on erilaisten muista maista tulevien emigranttien mukana kaikkeentähän tullut uusia toimintamalleja.
Uusia uskontoja, kulttuuritapoja ja käyttäytymistapoja jotka eivät ole tulleetkaan sopeutuakseen länsimaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan vaan hivuttautuvat vähitellen isäntämaittensa sisäiseen elämänmenoon ja perinteiseen kulttuuriin, muuttaakseen sittä oman, lähiinnä ja useimmiin uskontomallinsa mukaiseksi.
sen myötä terrorismi ja väkivalta ovat tulleet osaksi ennen niin turvallista länsimaista ja perinteistä kristinuskoon perustuvaa yhteiskuntaa.
Samalla kaikkialle ulottuvva teknologia kaikkia pian valvova näkymätön isoveli, kaikkea pian kontrolloiva hallinto ja pienempiinkin yksityisohtiin puuttuva byrkratia ovat ikäänkuin avaamassa ja tasoittamassa tietä glbaalille maailmanhallinnolle. avaamassa teitä uskontoje yhdistymiselle ja samalla kaventamassa yksittäisen ihmisen elintilaa ja märittelemässä sen mihin hänen tulee uskoa mihin hän ei saa sukoa ja mitä kaikkea hänen tulee jopa aivan sokeasti totella.
Meidän onneksemme raamattu on ilmoittanut jo tuhansia vuosia sitten tällaisen yhteiskunnallisten mullistusten olevan tulossa ja ennakoivan tämän tyyppisten muutosten olevan alkusoittoa ns lopun aikojen tapahtumille.
Niille jotka lopultakin tulevat saamaan aikaan sellaiset muutokset, jotka ovat Jumalan tarkoitusperien mukaiset:
rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan.


Iloitsen teistä "eläkeläisistä jota ette ole jääneet kotilieden lämpöön, vaan olette siellä immeisten parissa,
uskaltaudutte pois oman seurakunnan turvasatamasta, olette kuuntelemassa uskosta osattomien elämäntarinoita.
Jeesuksen omat valonkantajina, kansankirkossakin on valtaosa heitä joilla ei ole henkilökohtaista uskon ratkaisua.
Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;
Jumala johdattaa ja Pyhä Henki kehoittaa ja kiitos Herran joka on sinulle antanut alttiuden kengät, ja aikaa...

Katsoin aamulla allaolevan ohjelman, minua innostavat nämä historian tutkijat,
heillä on usein sellaista tietoa historiasta jota ei itse osaa edes etsiä.

Läpileikkaus antisemitismin historiaan.
Asiantuntijana mm. Susanna Kokkonen.
http://www.tv7.fi/vod/player/48732/

Siunua siunata tahdon tässä hetkessä
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja pappa » 28.10.2016 23:21

Leppoisia lorvailuja toivotan Mejulle. On arvokas työkenttä siellä, missä ihmiset pysähtyy viettämään aikaa kiireettä ja voi jonkun hengellisenkin murusen olla jakamassa. Tsemppiä sinulle!
"Maailma ei ole entisensä", jakoi Rine P. Sartolan tekstistä. Naamakirjassa oli artikkelia kuvan kanssa Helsingissä jonkun islaminuskoisen tekstinä, ettei saa mukautua, (tarkoittikohan "kotoutua") suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan on hivutettava islamin opit valtaan. Tämä kansa todella tarvitsee rukousta ja viisasta esivaltaa, ettei meitä eksytetä vieraan "rauhanuskonnon" vietäväksi.
Täällä Mahdollisuus Muutokseen mission loppuvaiheet medianäkyvyyden puitteissa. Nyt tarvitaan tuota "äiteen" asennetta olla vaikuttamassa siellä, missä on Jumala on median kautta ja kohtaamisissa jo tehnyt hyvää työtään. Meillä täällä juuri päättyi mission kiitosjuhla, jossa Nina Åström oli vetonaulana. Monia vieraampia kasvoja näkyi tilaisuudessa. Vaikuttakoon Herra, että kylvetty hengellinen siemen saisi itää ja meillä työssä mukana olevilla olisi oikea mieli kohdata kyseleviä lähimmäisiämme.
On myös kohdattu ihmisiä, jotka antavat ymmärtää, etteivät he tarvitse mitään muutosta elämäänsä. Ainakin kaksi tällaista onnellista sattui juttukaverikseni, että (vapaitten suuntien?) uskovien riitelyihin pettyneinä ovat löytäneet sellaisen seurakunnan, jossa vallitsee täydellinen yksimielisyys. Onkohan tällaista uskonnollista liikettä olemassakaan?
Avatar
pappa
 
Viestit: 352
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Lokakuu

ViestiKirjoittaja rine » 30.10.2016 12:29

Tänään kodeissa on herätty talviaikaan, kellojen paljous ihmetyttää :lol: kelloja enemmän ihmetyttää
nämä kesä/taviajat. Koira ei ymmärrä tuntia ja huomaan itsekin kuukauden verran että sisälle rakennettu kello elää
omaa aikaansa. Hiljaista oli ulkosalla kun koira pyyteli aamulenkille. Sateista ja hämärää, tarkoitus olisi kattaa'
havuilla alppiruusujen juuret ja laittaa kompostia lannoitteeksi jos ne palkitsisivat ensi kesänä kauniilla kukillaan.
Mahdollisuus muutokseen on tavoittanut useita ihmisiä, kirjana ja monina tapahtumina, Toivottavasti jokainen ukskonrukouksen
yksikseen ja keskusteluiden kautta ratkaisunsa tehnyt ihminen ei jäisi yksin, vaan löytäisi seurakuntakodin.
Pappa kohdannnut heitä jotka lähteneet, syitä lienee moninaisia ja näiden riitojen seurauksena syntyy uusia seurakuntia,
se on surullista, emme koskaan tule opillisissa asioissa täydellisiksi ja toivon että sydämessä syttyisi rakkaus lähimmäiseen
aidoksi, Jumala tekee meissä vajavaisissa työtään ja usein ainakin omalla kohdallani se on hidasta.
Paavali puki sanoiksi tämän saman.room7:
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.


Lausui Jeesus: 'tulta olen tullut heittämään
ja kuinka toivoisin sen syttyvän jo päälle maan'
toivoton ihminen kun näkee tulen sen,
uskaltautuu luokse ristin verisen.

Hengen voimaa sitä tarvitaan
Hengen voimaa yhä uudestaan
Jumalan kansa vyöttäydy voimaan,
Hengen voimaan pyhän Karitsan

Kansa tämä huutaa vapautta synnin lokahan
he eivät ymmärrä ett' synnin tie vie vaivahan
Hengen tuli vastaus on tähän ongelmaan
Hengen tuli näyttää tietä taivahan

Hengen voimaa sitä tarvitaan
Hengen voimaa yhä uudestaan
Jumalan kansa vyöttäydy voimaan,
Hengen voimaan pyhän Karitsan

Päivä tulee jolloin Herran joukko Hengess' palava
saa käydä taivaan riemuhun ja nähdä Karitsan.
Ystäväni, ethän tahdo jäädä lokahan,
pyydä sydämeesi tulta taivahan.

Hengen voimaa sitä tarvitaan
Hengen voimaa yhä uudestaan

Siunausta jokaisen päivään
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Edellinen

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron