tuumis

Elokuu

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja meju » 09.08.2016 10:12

Huomenta tuumislaiset :o
hyvä kun pappa on jättänyt täyden marjakerurin niin ei tarvitse lähteäkkään etsimään marjoja. Tosin taidan pienen lenkin tehdä ihan vaan mielenvirikkeeksi- Kerralla en paljoa kerää mutta tavoitteena on huomiseksi sankollinen joka jo melki täysi , ystäväni pyysi keräämään jo aikoja sitten mutta kun en ole päässyt metsään lastenhoidon takia, kun pääsis niin sataa, on niin hidasta käsin kerätä niin taitaa koko kesä mennä yhtä sankollista saada täyteen, alimmat jo happanee :lol: Oikeesti on mukava naapurin kanssa metsässä kyykkiä ja jutustella sitäsun tätä, mutta kyllä on aivan kuin paksu seinä edessä jos taivaallisista yritän jutella, vaikkak uinka ovelasti yritän kylvää....Kuitenkin lohduttaa että emme tiedä mikä itää kenenkin sydämenmaahan ja kasvun antaa Jumala. Kylvetään kaikkien ojien varsille vaikka tuntuis ettei kannata.

Eilen oli hauska juttu kun olimme marjastamassa, siinä juteltiin kaikenlaista ja tuuminkin että ei ole erikoista menoa nyt tiedossa. Menin vähän kauemmas ja puhelimeni siellä soi, ystäväni Martta soitteli kysellen lähdetkö lauantaina Sortavalaan kun on sellainen 20€ matka, ihan vaan huvimatka tehtäisiin. Meikä samassa innostui ja ystäväni heti varasi matkan. Tulin marjaystäväni huutoetäisyydelle ja huhuilin " olen lähdössä Sortavalaan lauantaina", hän ihan seisahtui ilme hämmentynennä huuteli että miten ihmeessä matkan sait keskellä metsää :lol: miten noin äkkiä päätit? Hän on sellainen ihminen että varmaan pitäisi viikko miettiä moista matkaa, meikä innostuu sekunnissa.
Huomenna lähdekin kaupunkiin " käymän kierroksilla", torstaina Vaivioon, perjantaina srk. keskukseen, lauantaina Sortavalaan ja sunnuntaina Renen konsertti.
Täällä Joensuussa on Gospelfestivaalit
http://gospelfestarit.fi/

Kiva kun Tuikekin tormistautunut tuoden kuulumisia, tuli varmaan ääneen jippiiiiiii huuto kun huomasin Tuiken nikin ilmestyneen, paljon siellä on tapahtunut sekä mummotettavat pitävät mielialan virkeänä :P

Amandallakin kohta reissu Jadin päiville, muista tulla kertomaan kuulumisia kun emme pääse mukaan. Jospa ensi vuonna Pappa ja Lissu lähtis sinne Kiponniemeen mukaan jos siellä ne taas pidetään. Liftaisin heidän kyytii :idea: Pappa kyseli onko orpokotijuhliin lähtijöitä, täältä ei enään ole bussikyytiä niin ei pääse, yhden kerran olen ollut ja tosi hyvät juhlat. Tosin nyt taitaa olla samoina päivinä paljon menojuttuja. Ehkä ensi vuonna :)

Nyt taidan lopetella hyvän sään aikana, sillä ulkonakin tuullut sen verran että kosteus kuivunut metsästä. Heipat ahkerille kylväjille sekä sadon kerääjille.
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 09.08.2016 15:30

Pappa ja Tuike piipahtaneet maisemissa. Kiva. Tuikkeella omalääkäri ilmeisesti hyväksynyt, että sivuoireita lääkkeestä....minun lekurini ei ole, vaikka olen valittanut määrättyjä vaivoja. Tutkimuksiin kyllä on nyt lähettämässä.
Tulee mieleen ystävämme Hanna, Anjan lausahdus, että pitää olla terve jaksaakseen käydä läpi tutkimuksia tai eri lääkäreitä. :(
Sairaala antoi määrätyn lääkkeen enenen vatsatutkimusta, ja omalääkäri sanoo, ettei tunne....hänen pitäisi allekirjoittaa se resepit.....täällä on jokaisella terveysjärjestöllä myös omat apteekit.....nyt kai mun tarttee kysellä apteeklta, tunteeko he tuota uutta juttua :mrgreen:
Eilen koin pienen huollon, jos niin voi sanoa......Olin panemassa rahaa magneettikorttiiin, toisella puolella katua, kun ratikkani tuli, siis toiseen päin menossa olin, ja kiireesti konkkasin kadun yli....en ehtinyt viel
ä mennä vaunuun, kun poika toi sauvaani perässä. olisin unohtanut sen siihen, ja muoistanut sitten ratikassa. Oli enkeli paikalla.
Uusi ETlehti toi monta hauska hetkeaä. Hortoilu sana toi uuden sisällön. Hyöty yrttien etsiminen pihalta. Mulla vain ruukussa minttua ja ilmasipulia. Isoppia olin karsinut liikaa, muutama oksa vain antanut uutta satoa. Vasta talvella tarpeeksi isot lehdet, että voi yleensä käyttää.
Tiesittekö, että Suomen Itkijänaisten seura järjestää vuosittain ääneen itkemisen kursseja???????? Oliskohan tarpeen????
:roll:
Ja Joensuussa esiintyvät 4 viiva 6.8.2012 Euroviisuista tuttu mummokööri.....siellä haluaisin olla :lol:
Ja sitten oli maininta, että 10.8. eli huomenna kansainvälinen laiskottelupäivä :lol: Minula se oli kyllä jo tänään, sillä terveyskeskuksessa käynnin jälkeen olen vain ollut. Levännyt laakareillani, olemattomilla.
Ehkä huomenna jo toisenlainen päivä, jos Herra suo.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 10.08.2016 23:40

Tuumishan kutsuu vaikka marjankeruu on ollut huipussaan. Eilen todennäköisesti viimeiset metsästä. Mustikoita, ihan hyviä, piti hakea vielä mustikkakukkoa varten ja siinä sitten muistin Lapin aurinkojuoman. Sitähän täytyy myös tehdä. Talon emäntä soitti, minne kannattaa mennä, missä on suurimmat ja parhaat marjat. On se mainiota ystävällisyyttä.
Ihana, kun olette niin virkeitä ja monet moikanneet.
Huomenna menemme Pohjanmaalle siunaustilaisuuteen. Aion muistella veljeni vaimoa. Hän oli persoona, jolla oli hyvä sydän.
Kohta enkelipasuunakukat aukeavat ja sitten on taas pasuunan kukkajuhlat. :) Nuppuja on nyt 13 ja kaksi jo putosikin.
:) Kaupungissa kävimme vain pikakäynnillä hakemassa hautajaisvaatteita. Pian kait täällä olo loppuu, kun illat pimenevät ja tulee kylmä. Nuoriso asuu vielä kaupunkikodissamme, kun kylpyhuone remontti jatkuu. Työtkin alkoivat ja poika aloitti AO:ssa liiketalouden linjalla. On siinä rukouksen paikka, miten pärjännee.
Mies tuossa aloitti astianpesun, kun minä juutuin koneelle. Ensin maksoin laskuja ja sitten kirjoitin tarjouspyyntöjä, kun menemme Tervonsalmen Naistenpäiville. Siellä on Eliinakin.
Niin ja meilläkin on aikomus mennä Sortavalaan syyskuun puolenvälin paikkeilla. Miehen pää kääntyi. Sanoi, ettei koskaan enää lähde, kun oli niin pitkään siellä työnsä puolesta. Mutta nyt on matka maksettu ja mennään, j H s.
!Huomenna on toivon torstai! :) :)
Eeva
 

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja meju » 11.08.2016 08:01

Lepo
Levähtäkää hetkinen ☆ Eilisen päivän toteutin tätä kehoitusta ja pidin taas melki koko päivän pyjamapäivän, tosin aamipäivä meni siirtyessä maalta kaupunkiin joka vie oman aikansa. Tuli vaan taas totaallinen "sydäntä väsyttää" olotila eikä jaksanut yhtikäs mitään saati kiinostanut niin päätin että oleskelen vaan ja naatiskelen tälläisestä mahdollisuudesta että voin olla vaan.
Luin jutun että ihminen olisi terveempi jos antaisi elimistön korjata itse itseään levon kautta eikä heti olisi popsimassa jos jonkinlaista pilleriä . Myös se että ollaan suorittajia eikä voi kuvitellakkaan että voisin loikoilla ihan terveenäkin antaen keholle sekä mielelle luvan "uusiutua". Muistan joskus työaikana kun flunssan iskiessä oli pakko jäädä pois töistä mutta se tunne oli ihana kun sai olla peiton alla lämpimässä kokom päivän. Sairastuessa tehokkaittenkin ihmisten on pysähdyttävä ja silti ympärillä elo jatkuu vaikka hetken huilii. Väitän että moni voisi paremmin jos antaisi itselleen luvan levätä.
Noh meikä selittelee omaa laiskuuttaan vaan :lol:

Vettä sataa kaatamalla ja tänään pitäisi lähteä eläkeläisten retkelle Vaivioon aamusta. Asennetta vaan kehiin eikä muuta kuin sadevaatteet ylle sekä menoksi. Kiva kun on reissuja tiedossa mutta mikä ihme se lähtöpäivänä on niin kehtuuttava sekä olotila että piiköhän nyt tähänkin ilmottautua. Kuitenkin kun lähtee niin aina virkistyy.
Eva kertoi Tervonsalmen retkestä, siinä yksi kohde jonne joskus haluaisin lähteä. Täältä päin ei ole linjuriretkiä kuten Heinävedelle ja Orolle. Voi, jos joskus olisi Vivamoon sekä tuonne Tervonsalmeen niin lähtisin mukaan. Eva, teet hyvää työtä järjestäessäsi tälläisiä reissuja.
Oron naistenpäiville varasin jo huoneen syyskuun lopulle. Olisi ollut Israelinkin matka lokakuulla muttei budjetti anna varaa vaan tyydyttävä näihin pieniin pyrähdyksiin. Tosin jos en olisi Kairokselle ilmottautunut niin varmasn olisin lähtenyt Israeliin, jostain pumminut matkarahat....

Enpä nyt keksi muuta tarinaa vaan lähdettävä jutunhakumatkalle sinne retkipäivälle kohtpuolin. Olemme kuin toimittajia, raportoimme täällä näkemäämme sekä kuulemaamme. Tähänhän meidät kutsuttukin todistajiksi Jumalan suurista teoista. Jokaisella meillä omia todistuksiamme kuinka itsekutakin opastetaan, autetaan tuntemaan Jumalan suuruus sekä oppia tuntemaan Hänen hyvä tahtonsa tässä elämässä. Jokainen olemme täällä sitä varten että voisimme viedä sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta niille ihmisille joita kohtaamme eri "retkillämme" kuitenkin muistaen levosta käsin ei tarvitse suorittaa.

Nypä lähden hppöttämästä antaen tilaa toisille tuumailijoille. Iloa päivääsi ♡
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 11.08.2016 19:27

Amandalle terkkuja, jos vela ehti taalla tuumiksessa kaymaan......ja turvallista ajomatkaa sinne Jad Hashmonan paiville, kai ne nyt tana viikonloppuna ovat. Ja terveisia tutuille,on heita siellakin :)
Me kaytiin eilen hedelmassa, eli siis kaupassa. josta ostin jopa viikunoita, kun tuossa puussa ei ole tarpeeksi, joku muukin on sen loytanyt. Ja Ostin myos litseja, joita en oikein osaa kuoria ja krsimyshedelmia myos. ovat viela maistamatta.
Minulla on ovessa lapu, etta muista kannykka.Nykyisin en kylla muista sita katsoa, joten tanaan huomasin bussissa istuessani, etta se jai kutomakoppiin. Tuli vahan oro olo, kun olin ajatellut, etta voi jollekulle soittaakin matkalla :roll:
Apteekissa kavin, niita juttuja hakemassa vatsatutkimusta varten.......tutkimuspaikan reseptia tarkaan ei apteekkikaan tuntenut, eli rohto tuli omalaakarin mukaan, nain aputeekki sen 'naki. Ei ne ohjeet aina niin tarkkoja ole, ensin sanovat etta nain, mutta kun jaarapaisesti kysyy viela, niin ei se nyt niin ihan...... :mrgreen:
Se suurin laakari on Herramme, aina valilla taytyy turvautua haneenkin.....nainhan se taitaa menna?
Tnsi viikolla odotan naapuriani takaisin Suomenlomalta, on mennyt siis jo kuukausi.......
Jumala, Herra Sebaot,
auta meidat ennallemme,
anna meidan nahda kasvojesi valo,
niin me pelastumme. Ps.80,2.
Ja Evan ja kaikkien reissuille siunausta, turvallista matkaa.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 13.08.2016 17:26

Kaikki taitavat olla jossain reissuillansa.......
Tänään olin kokouksessamme. Sen alussa kuulin erään jäsenemme aidin. suomalaisen, pää'sseen Taivaan kotiin eilen, 104 vuotiaan, kuten kai Hilja Aaltonenkin.Hänen elämänsä todella ollut siunattu, lapsia ja lapsenlapsia uskossa, ja juutalainen misekin tuli uskoon miniänsä kautta vähän ennen kuolemaansa.
Yksi alussa lauleytuista lauista oli osin Jobin kirjasta, Tiedän Lunastajani elävän, tiedän Jeesuksen elävän.....ja viimeisenä hän on seisova multieni päällä. Suokoon Herra meillekin sitä, että omaisiamme tulisi uskoon!
Toinenkin yllätys tänään, ei käytykään läpi Apostolien tekoja, vaan taas Michael piti, oikeastaan luennon, jonka on pitänyt ainakin nuorille. Ajankohtaista, sanoisin, sillä aiheena oli homous Ensin tosi kattava estiys siitä, millaisena siitä nykyisin yleisesti puhutaan ja millaiseksi käsitetään.Tosi kattava.
Ja sitten Raamatun kohdat, joissa siitä puhutaan, eli synniksi Raamattu sanoo.
Ei kuitenkaan sanonut, että pitää tappaa, kuten VT sanoo.Jumala rakastaa kaikkia ja kaikenlaisia..eli Jumalan rakkautta heitäkin kohtaan.Jos lähellämme on heitä saamme sanoa synnin synniksi, mutta edelleen rakastaa ja rukoilla heidän puolestaan.Ja että ei kai ole suurempi synti kuin esim.pulison pettäminen.
Juuri äsken kuuntelin TV7 sta Sarialaista. Se ei armoa tunne, ei anna toista mahdollisuutta esim avionrikkojalle, vaan kivitettäköön. Kuka haluaa Sarialain Suomeen, so koskis silloin myös ei muslimeja :o
KIrkossasi, Vapahtaja,
alla armokättesi
anna löytää rauhan maja, vahvista myös uskoni.
Sanallasi virvoita,
haavoita ja paranna.
Torju turhat ajatukset,
väärän rauhan houkutukset.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja rine » 14.08.2016 09:13

Tiina tuonut minullekin rakkaan raamatunpaikan ja sydämen toiveesta omaisten uskoontulosta.
Tiedän Lunastajani elävän, tiedän Jeesuksen elävän.....
ja viimeisenä hän on seisova multieni päällä.
Suokoon Herra meillekin sitä, että omaisiamme tulisi uskoon!


Meillä on sadellut päivittäin, nuoriso vielä viikon koolla,
alkuviikosta vanhempi tytär lähtee opiskelupaikkakunnalle
asuu siskonsa asunossa kunnes muuttaa syyskuun alussa omaansa.
Minulla sama kuvio työ koti ja äidin asiat.
Meillä on uusi vaihe elämässä johon ei osaa ennalta asettua,
sekin elettävä kaikkine tuntemuksineen.
Kesäkurpitsaa olen saanut jo vietäväksi toisillekkin.
Tiinalla hedelmiä joista viikunaa kuivattuna olen syönyt..
Kiitos kirjoituksistanne aina ne ilahduttavat.
Siunausta elämänne hetkiin.
http://www.sro.fi/seurakunnissa/tarjoam ... sen-jumala
Avatar
rine
 
Viestit: 1689
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja pappa » 14.08.2016 15:58

Tiina kirjoitti:---
Juuri äsken kuuntelin TV7 sta Sarialaista. Se ei armoa tunne, ei anna toista mahdollisuutta esim avionrikkojalle, vaan kivitettäköön. Kuka haluaa Sarialain Suomeen, so koskis silloin myös ei muslimeja :o
---

On se Sarialaki merkillinen, kun ei koskenut Muhammedin omia valintoja juuri aviorikosta koskien Koraanin selityksen mukaan. Vai liekö koko laki luotu myöhemmin ja täydellisempien ihmisten toimesta?
Avatar
pappa
 
Viestit: 352
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja pappa » 14.08.2016 18:24

Pari viikkoa sitten Tiina kyseli Luukas 16 vertauksesta. Eilen kuulin viisaan miehen opetusta tuosta aiheesta ja tässä jotain raapaisua tuosta opetuksesta:

Luukas 16:1-9
Lauri Thurénin opetus parin viikon takaisesta päivän tekstistä. Otsikolla Oveluutta valon lapsille.

Väärä huoneenhaltija on vaikein Jeesuksen vertauksista, jolle 150 tieteellistä selitystä ja hengelliset lisäksi. Kaikki nämä ovat vääriä? Monet selittäjät yrittää tässä pelastaa Jeesuksen maineen.
Mitä Jeesus oikeasti tarkoitti? Eriskummallinen vertaus. Käskikö Jeesus toimimaan väärin esimerkin mukaan?
Joku pappi oli sanonut saarnassaan, ettei ymmärrä tästä vertauksesta mitään.

Js opettaa, että on oltava uskollinen ja muulla tavoin käytettävä hyväksi toisen omaa.
Kuka puhui vertauksen? Kenelle puhuttiin? Missä tilanteessa? Mikä on tapahtumaympäristö?
Jeesus puhui myös opetuslapsilleen. Edellisessä luvussa ( Luuk.15)on vertaukset kadonneesta lampaasta, kymmenestä kolikosta ja kertomus tuhlaajapojasta, jotka Jeesus kertoo fariseuksille. Jokaisessa näistä kolmesta on jotain kadonnut ja ainakaan kolikko ei ole syypää katoamiseensa, tuskin lammaskaan.
Jos minä pimeässä kompuroidessani lyön yhden varpaani kipeästi, ei yhtään lohduta, että 9 on tervettä, kun yhteen sattuu. Ettekö tekin ota ylös kuopasta yhdenkin pudonneen eläimen?
Jeesus vertaa fariseuksia kansan hyviin paimeniin uskonoppineina, joilla vastuu kansan opetuksesta.
Jos te fariseukset pelastatte yhdenkin kadonneen, eikö Jumala olisi kiinnostunut yhdestä?
Mooseksen laissa kirottu on tuomari, joka vapauttaa rikollisen. Kuitenkin Jumala toimii näin. Jeesuksella ei eläessään Mooseksen lain mukaan ollut valta antaa syntejä anteeksi Jumalan nimissä. Jeesus vetoaa tässä oppilaisiinsa, joitten joukossa oli fariseuksia kuulemassa: syntisille on annettava anteeksi. Isä Jumala tykkää, että velalliselle annetaan anteeksi ja siitä kehuu huoneenhaltijaa (Luuk. 16:8).
Meidän, Jeesuksen sovitustyön tapahduttua historiassa, on helpompi ymmärtää anteeksiantamista, kun Jeesus on sovittanut meidän syntimme Isän edessä avaten tien taivaaseen.
Tässä ei professori Thurénin mukaan ole kyse inhimillisestä taloudenhoidosta, vaan siitä miten Jumala tahtoo meidän asioivan Jeesuksen hankkimalla hyvällä perinnöllä.
Jeesus joutui omat puheensa (”laittoman” syntien anteeksiantamisen) maksamaan uhrillaan.
Paavali pakanain apostolina suututti juutalaisia julistaessaan syntien anteeksiantamusta pakanoille ja sanoi olevansa taloudenhoitaja Jumalan huoneessa ja puhuu myös pääsystään iankaikkisiin majoihin (jae 9). Paavali ei toiminut Jeesuksen tavoin ”laittomasti”, kun Jeesus oli jo omalla verellään ansainnut anteeksiantamuksen.
Vertauksen opetus on tarkoitettu meille, että ahkerasti julistaisimme evankeliumia kukin omilla kyvyillämme ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen veressä. Tässä me asioimme toisen omaisuudella ja ”Isäntä” tykkää siitä.

Näin ymmärsin Orpokotijuhlien opetuksesta 13.8.
Avatar
pappa
 
Viestit: 352
Liittynyt: 05.03.2015 23:55

Re: Elokuu

ViestiKirjoittaja meju » 15.08.2016 09:51

Myrskyssä
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... n-tuhoista
"Herra ei ollut myrskyssä", tämä Raamatunjae puhutellut kun jouduin oikeaan myrskyyn josta kuvia tuossa linkissä. Ei kokemusta voi kuvata mitenkään sillä se tapahtuma oli järkyttävä. Olin teltan keskellä ja tapahtuma oli tämä parafestarit jossatosi paljon vammaisia mukana eli liikunnallisesti yms. Eka kerran siellä olin ja tykästyin kuinka innoissaan olivat esiintyjät joista suurin oss down lapsia ja aikuisia jne. Varmaan heille kohokohta kun tälläinen tapaamis ja esiintymisjuttu. Aurinko paistoi ja hyvä ilma oli kunnes yhtäkkiä pimeni ja tuuli alkoi ravistella telttaa, oli vain silmänräpäys kun teltta nousi ylös ja raskaat rautaputket pään yllä heilui kuin puukepit. Tajunnut en mitä tapahtuu vaan istuin kuin tatti liikahtamatta kunnes kaverini nykäisi ja huusi nyt juokse teltta romahtaa kohta päällemme. Valtava kiljunta ja paniikki ihmisillä. Jälestä päin ajattelin etten edes katsonut ympärille voinko auttaa ketään sillä pyörätuolilaisia oli useampi.
Onneksi vähiltä vaurioilta selvittiin, muutama loukkaantui mutta olisi voinut kuolonuhrejakin tulla. Tuli mieleeni siinä kauhun hetkellä "tuleeko Jeesus nyt".
Tämä kokemus oli opettava.

Klikkasin linkin Heikki Hilvan puheesta, se hävisi näkyvistäni syystä että tämä koneeni kohta simahtaa , olen huomannut että saattaa linkin väläyttää jossain loppukirjoituksessa mutten pääse sitä laittamaan oikealle paikalle sillä korjaaminen mahdotonta syystä että hävittää kirjoitukset enkä sit jaksa uusia. Koettakaa kestää tää vajavaisuus kaikinpuolin. Olen seurannut tätä Heikin fb sivuja ja tänään löysin kasvot tästä videosta, mielestäni hyvä haastattelu sen tskia tänne toinkin.

Pappa pääsi orpokotijuhlille, oliko siellä paljon porukkaa? Minä juossut monta päivää näissä gospejutuissa ja tuossa edellämainitussa tapahtumassa. Olin stk.keskuksessa Afrikka illassa, Puhallinorkestetikonsertissa, Renen konsertissa js lauantaina Sortavalassa piipahdin jne. Eli monts päivää meno päällä. Tänään maalle muutamaksi päiväksi.
Nyt pakko lopettaa sillä koneessa ei virtaa kuin muutama% èttei sammu äkkiä ja tekstit lentää taivaantuuliin.
Kirjoitelkaa jo on...............virtaa :)
http://www.tv7.fi/vod/player/35372/
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron