tuumis

Toukokuu

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 21.05.2016 14:46

Terveisiä jälleen Tiinalta.....Nordic praisestä, pohjoisesta tai pohjoismaisesta ylistyksestä! Tässä kotona pystyin kuuntelemaan korvakuulokkeilla Pekka Simojoen englanninkielistä ylistyskasettia. Suurin osa lauluista oli tuttuja suomenkielisinä, nyt seurasin vihkosesta sanoja englanniksi, tuli sanomaa perille kaksinkertaisena. Esittelyvihkonen tosi taiteellinen, mutta vähän vaikeaa saada sanoista selvää, tummalla pohjalla mustat kirjaimet. Ostin tämän silloin Simojoen konsertin aikana.Yksi laulu, aamusta iltaan taisi olla, pitää kuunnella You tubesta, jos se on siellä. Vän tuntemattomampi minulle.
Luin myös jo aamulla viimevuotista Ristin Voitto lehteä. Siinä lainattiin jotakin ulkomaista lehteä, sen kolumnia, jossa pyydettiin ettei pastori kutsu ihmisiä tulemaan lähemmäksi, siis etupenkkeihin. Loukkaa ihmisen vapautta, istua siellä missä haluaa. Kyllä meidänkin kokouksissamme usein sanotaan, että nyt täällä edessä on hyviä paikka, kun lapset ovat lähteneet pyhäkouluunsa. Eipä kukaan ole ainakaan ilmaissut paheksumistaan.
Oletteko muuten sattuneet kuulemaan, että Intiassa ollut plus 57 hellettä! :o Eipä pidä nurkua, jos meillä huomenna jälleen olisi jonkun verran päälle 30.
Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjo
sinun oikealla puolellasi. Psalmi 121,5.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja meju » 23.05.2016 09:14

Aika Saarnaaja 3:3 "Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä."
http://www.lounasravintola-aika.fi/?Lou ... ntola_AIKA

Aika on kirjoittaa :roll: Aika on teidänkin herätä, meikä jo viidestä asti aikaillut........Terveiset Kuopiosta tuon jossa olin yökylässä ystäväni luona. Olimme majatalopäivillä joka pidettiin sellaisessa paikassa kuin lounasravintola Aika. Siellä oli seinän kokoinen kello ja kelloja pienempiä ympäriinsä. Tämä puhutteli monellakin tapaa ja vieläpä illalla kun ystäväni kanssa muisteltiin päivän tapahtumia niin sana "aika"tuli usein keskuteluihimme. Ritva Oksanen oli yksi puhujista, joku teistä hänet muistaa varmasti. Rupesimme miettimään Ritvan ikää ja totesimme että jotain 76 hän on vaikka ei millään uskoisi. Sitten mietimme omaa ikäämme ja oikeesti siinä hetkessä tajusimme sen vuosikymmenen mitä kohti mekin käymme nopeaa tahtia, mitrn nopsaan aika meneekään mutta kulku vaan hidastuu ja itsellä ainakin tuo ajatus tökkii niin että koputtelen päätäni jos tulis vähän nopsempaan tietoa. Nimimuisti tosi heikkoa tullen tosi viiveellä.

Eliinan ikää en tiedä mutta on hän niin tyttömäinen vaikka fyysisesti onkin monet toiminnat hidastuneet ja rollaattorin kanssa kulkee sekä tiukasti kiinni pitää puhujapöntöstä ettei kaadu mutta niinkauan kuin armonaika tikittää niin nämä tytöt eivät aikaile eli ovat ilosanomaviejinä ikää eivätkä kuntoaankaan tuijottele. Oli ilo nähdä Eliinan poikaakin, hän soitti orkesterissa kitaraa ja ymmärtääkseni hän on kokkina kyseisessä ravintolassa tai ainskin ne ruuat kokannut mitä söimme. Seurasin sivusta kuinka ihaillen Eliina seurasi poikaansa, monet lukeneeykin mikä rukoustaistelu on ollut Eliinalla lastensa puolesta ja voin vain aavistaa sitä riemua kun näkee poikansa uskossa. Koin sydämessäni varmuuden että vielä minäkin koen samaa vaikka tällä hetkellä aika on kantaa murhetta lapsistani.

Mukava viikonloppu oli ja nyt taas uuteen viikkoon heräilinkin ennen kuutta. Tällä viikolla menot jatkuvat ja viikonloppuna kohti Oronmyllyn kesäkauden avajaisia, ystäväni vuorostaan reissaa Kuopiosta tänne sit junalla Parikkalaan, asemalta orolaiset hakevat vieraansa kun soittaa että tulossa ollaan. Helsingin juna tulee yhtaikaa ja sieltä yleensä porukkaa sit samaan kyytiin lähtee. Jos mietit miten orolle pääsis niin tsekkaa pääsiskö junalla Parikkalaan jne.

Täkään ei kalenterissa mitään menoja eli pitäisköhän imuroida ja vetää vaatekaapista kaikki lattialle hmmmmm mut jos into loppuu kiin ne siihen jäävät, noh katsotaan onko aika järjestää sotkujaan vai aika sotkea :lol:

Mukavaa NYT aikaa sinulle !
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja amanda » 23.05.2016 11:33

Terve kaikki eläkeläiset ja työssä käyvät. Kiitos kirjoituksistanne. Evalla on monenlaiset nenot Mejulla aina välillä vauhti päällä. Tiinan ja minun menot ovat harventuneet. Tiina lukee paljon ja etsii radion ja telkkarin avulla tietoa ja hengellistä virvoitusta, näin teen minäkin. Rytmihäiriöt ovat pitäneet minut nyt todella paikallani. Anjan (hanna) Sairaus alkoi rytmi häiriöillä ja johti sitten halvaukseen. Rytmi häiriöitä on monenlaisia, minulle sanoivat että eivät ole vaarallista lajia.

Tänään tuleekin sukulaiseni taas auttamaan muutamissa asioissa pihamaan hoidossa, tärkeää on myös keskustelu. Hänelle on annettu erikoinen osa elämässä, on sairas-eläkkeellä. Soittimet ja musiikki ovat hänen juttunsa.

:roll: Eilen kuuntelin aivan ihmeissäni Patrik Tiaisen puhetta Suomi nousuun tapahtumasta. Se oli yliluonnollista, Tuli mieleen onko tämä uutta viiniä uudella voimalla. Kyllä minä iloitsin vaikka se oli uudenlaista. Hän oli mennyt tavallisena Lut. Kirkon nuorene Keniaan, siellä Jumala oli hänet voidellut ja kutsunut Suomeen takaisin, voitelu on niin vahvaa että hän ei meinannut pysyä pystyssä. Onko tämä nyt sitä herätystä jota olemme Suomeen rukoilleet. Halleluja!!! :D
Avatar
amanda
 
Viestit: 335
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 23.05.2016 18:06

Autuaita ne, joilla on mielessänsä pyhät matkat.....Mejut ym
Täälläkin on taas yksi juhla, mutta sellainen mystiikkaan ja kabbalaan lähinnä liittyvä, eli lag baomer.Keskiviikkona aatto. Pitävät sitä yhde3m rabbin, Simon Bar Johain syntympäivän vuosijuhlana. Kuulemma tänä vuonna Meronin vuorelle kerääntyy 200 ooo tuhatta henkeä. Itse olin siellä kerran, silloin vain 80 000 sitä väkeä. Mutta mieleen ei jäänyt muuta kuin väentungos ja kokot, meitä oli kolme, oppaana mies, jonka takinliepeestä pidimme kovasti kiinni, ettemme eksyisi siinä tungoksessa.
Minä luin jostain kirkollisveronkierrosta! Kun eroaa loppuvuodesta ja liittyy vasta seuraavana vuonna, ei ihan alussa, niin ei maksa sitä veroa.Enpä tiedä, paljonko sitä veroa menee ja mistä sen ottavat. Mutta jos sentään jotain palvelua kirkolta haluaa, niin miksi ei mitään veroa. Kysynpä vaan :roll:
Opinpa tässä muutaman uuden asian. Tiaisten laulut ovat vaihtelevampia kuin euroviisut, sanoi lehti. Tiainen tunnistaa naapurin äänestä.
Ehkä jo kerran kerroin, miten Tampereen rautatieasemalla istahdin odotussalin vapaan olevaan tuoliin. Katsomatta ympärilleni. Siihen tuli uskonnollisten lehtien jakaja. otin yhden lehden, mutta sitten sanoinkin, että ottaisinkin tuon toisen lehden. Silloin kuulin viereltäni äänen onko siinä Tiina???
Minakin
äänestä tunnistin sitten tämän ystävän, jota en ollut vuosiin nähnyt. Ääni oli tuttu.
Mitenkäs se menikään, että Jeesuksen lampaat kuulevat hänen äänensä, oikean paimenen äänen, ja seuraavat häntä. Ei seurata vieraita ääniä. :idea:
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 23.05.2016 22:19

"Aika on" Tuo on hyvä otsikko ja panee miettimään elämän lyhykäisyyttä. :)
Ritva Oksanen asui Jyväskylässä ja oli teatterissa ja kävimme samaa raamattupiiriä jonkin aikaa. Järjestimme juttuja. Hän oli innokas, vasta uskoon tullut. Aila Arajuuri vei hänet Hengelliseen tilaisuuteen ja siellä oli eteen kutsu ja Ritva meni ja Aila sanoi; siinä se on , takaisin et saa. Joku vuosi sitten pyysinkin Ritvaa Naistenpäiville puhumaan, mutta ei tullut , kun juuri samanikäinen näyttelijä oli kuollut ja Ritva sanoi, että hänen täytyy vähentää töitä. No, nyt kulkee Kuopiossa asti.
Olipa tänään päivä. Tulimme mökille eilen, su ja tänä aamulla lähdin lenkille ja tapasin talon emännän. Hän oli näännyksissä, kun piha kasvoi puolimetristä voikukkaa ja kukaan ei ajanut vaikka viikonloppuna oli tytön perhe ollut. Sanoin miehelleni, että puoliltapäivin lähdemme hommiin sinne, kun kaste on haihtunut. Mies ajoi ensin raivaussahalla, johon sai lankaleikkurin ja sitten minä koneella perästä. Emäntä yritti estellä, toi mehua ja kyllä oli hyvillään. Pääsinpä heti pulahtamaan järveen ja kaikki vaatteet joutui pesuun. Kahvin jälkeen sain ihme voimat ja ajoin koko omat plantaasin ja sitten olikin sauna lämmin ja oikein harjalla piti jalkapohjat hangata.
:) :) Matkamme la oli tosi kiitosaihe ja rukousvastaus. Matkassa oli kaikkiaan 41 ja tosi kiitollisia. Sen arvaatte, jotka Liisan tunnette, että hauskaa oli. Liisa ehti tehdä hämäläisen pitoaterian ja puhua evankeliumia. Valtavan upeita käsitöitä ja leivonnaisia oli ostettavaksi. Miten ihmeessä hän ehtii kaiken sen. Pihakin oli ihan "tip, top." Sää suosi ja oli niin ihanaa ja kaunista. Pyhän Ristin kirkko on oiva retkikohde. Opas säesti, kun lauloimme Suvivirren. Se oli huikaisevahetki kirkossa. Erkki isäntä opasti meitä ja kertoi Härkätiestä ja Tammelasta. Liisan ja Erkin koti oli kerran ohjelmassa "Suomen kaunein koti". Ajatelkaa, noin monelle oli katettu paikka. Oli sininen huone, sali, isännänhuone ja kammareita. Yrjö Niemi oli toivotusti tullut Puralle ja puhui, paitsi Siperiasta myös koskettavasti ajan ilmiöistä.
:) :) Huomenna lähdemme jo kaupunkiin, kun on SenioriFoorumin tiimikokous. Mietittävä syksyn ohjelma ja sitten menemme illalla rantanuotioiltaan. Ihana mennä, kun Saarnaajan puolituntisen pitäjä (radio Dei kk ensimmäinen pe) on kutsunut rantaansa. Pe on tytöllä valmistujaisjuhla. Jatko-opinnot päättyvät ja ajattelimme tarjota kaikille ruokaa ravintolassa, kun minulla vielä lahjakortti käyttämättä.
La aamuna aikaisin lähdemme Orolle. Eli olemme vain yhden yön, kun tytön päättäjäiset ovat tärkeät. Saimme vain aitta majoituksen, mutta lämmintä on luvattu. Saadaan katsoa näytelmä. Taidetaanpa tavata Mejun kanssa. Voi, kun Vehnä olisi tullut Puralle! Mutta nähdään sitten Kangasalla viikkoa ennen Juhannusta!!
"Ah, kuinka kevät hohtaa ja kukkii, tuoksuu maa."
On todella kaunista. Malttaisikohan mennä lainkaan nukkumaan. Vahvistumista Herrassa! Ilo, kun olette! :D
Eeva
 

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja meju » 24.05.2016 09:59

Vartija
Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua. ps 130:6
http://sley.fi/node/854

Hepskukkuu vartijat, oletko paljon vartijana? Täällä taas mietitään avainsanan merkitystä ja opiskelaan kotiopettajan johdolla . Ihmettelette varmaan mitä höpisen joten pikkasen selvennän, nimittäin saan jonkun sanan ajatuksiini joka aivankuin olisi päivän manna annoskseni jota sitten mussuttellen jaan täälläkin. Tänään tuli tämä "vartija" ja löysinkin tuon linkin jonka ahmin näin aluksi.
Ystäväni sanovat että olen ahmija joka ei hyväksi, nimittäin ruokaillessakin ekana on lautaseni tyhjänä ja sit on niin pitkästyttävää odottaa toisia että saisivat syötyä. Olisko tässä sanankin mussuttelussa samaa että ahmin mutta liian isoina paloina nieleksin ettei kerkii sulatella vaan ei kun uutta lisää......hmmmm tässäpä tätä ajattelemista onkin mutta yritän varijana olla paikallani.

Eevalla on ollut antoisa reissu, kiitos että jaksat kertoa meillekkin näistä menoistasi.
Tiina ja Amandakin kiireiltään ehtineet kirjoituksen tuomaan, oi kuinka ihanaa kun huomaa uuden kirjoituksen tulleen. Siksipä itsekkin yritän jotain höpistä jos jostain toisestakin tuntuu
samalle kuin itsestä lukiessa kuulumisianne.

Voihan harmitus, hoksasin kellon olevan kohta 9 joten lopetettava kun telkkarissa alkaa hömppäsarja johon koukussa, sukkaa samalla kudon että sekin juttu vielä kuvioissa.

Heipat teille höpönassut ♡♡♡
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 24.05.2016 21:06

Voi itku. Kirjoitin pitkän jutun ja meni taas sinne mustaan aukkoon. No nyt lyhyemmin sitten.
Katsoin Eliinan evväät viimeisen jakson, pyysi halaamaan, jos tapaa hänet. Halatkaa puolestani, jos hän on siellä Oronmyllyllä
Opin siitä yhden viisauden.Oppia ikä kaikki. Joku on sairas, vaikka olisi vain yksi tauti. Joku on terve, vaikka olisi monta sairautta.
Haluaisiko sitä vaihtaa sairautensa johonkin toiseen....tai olisko mieluummin elänyt toisenlaisen elämän?
Itse en ole osannut suunnitella elämäääni, olisin kyllä mielelläni jättänyt jotkut omat mutkat tällä taivastiellä pois, jälestäpäin ajatellen.
Tännekin on tullut Suomen lehdissä mainittu aikuisten värityskirjajuttu. Huomasin kirjakaupassa käydessäni Muumivärityskirjan, englannninkielisten pöydällä. En ostanut.
Mejua olen joskus kadehtinut kun sanoo menevänsä katsomaan lemppariohjelmaansa....Yle Areena usein sanoo mulle, ettei näy ulkomailla.
Yhden ohjelman alussa oli mietelause....Tietä käyden tien on vanki,
vapaa on vain umpihanki. Mutta jos umpihangessa ei ole suuntaa niin on hunningolla. Parempi kulkea tietä, josta tietää mihin se johtaa. Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja Eeva » 24.05.2016 23:54

En minäkään ole ostanut värityskirjaa. Ovat jo alennuksessa. :)
Sanoin myös; älkää ostako minulle. Mieluummin teen sukkia ja lapasia.
Nyt ollaan kotona ja huomenna pienoinen palaveri. Meillä on meneillään myös luokkakokoussuunnittelut. Tai kutsut on lähetetty jo Pääsiäiseksi. Valmistuimme täältä ja pidämme nyt täällä "kokouksen" 2.6. Aika hassu sana tuo kokous. On pelkästään höpöttämistä. Meitä valmistui vain 12 ja nyt tulee 7 ja joidenkin miehet.
Nyt olen kiikissä lehtitilauksen kanssa. Tilasin ennen joulua yhden 3 kk: n tarjous. Yritin peruuttaa netissä, mutta siihen tuli teksti: ei voi peruuttaa netissä. Niin maksoin sen ja lähetin koko lapun postissa takaisin ja siihen kiellon, etten tilaa jatkoa. Nyt taas tuli maksulappu siitä jatkosta. :mrgreen:
Huomenna sitten yritän puhelimella.
Nyt näkyy ikkunasta jo pilviä. Oli niin kaunista, ettei malttanut melkein lähteä mökiltä.
Mietin asiaa. "Kuka voi olla sinua vastaan, jos kaikin voimin pyrit tekemään hyvää." ja vielä, jos Herra on puolellani. Kulkea kaksi virstaa? Kyllä se ajan mittaan varmaan avautuu.
Huomiseen ja isän käteen! :P :P
Eeva
 

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 25.05.2016 21:19

Tinapa ei voi olla kertomatta, mitä hienoa Radio Patmoksesta kuuli.....siis vähän parannusta kuulossakin, kun kuulokkeilla kuulen nettiä....niin Timo Keskitalo puhui tuhlaajapoikavertauksesta, vän niinkuin muslimien näkökannalta. Miten he noita asioita ymmärtävät ja miten heille julistaa. Monia uusia vivahteita siinä tuli. Itämailla ennakkoperinnön pyytäminen on loukkaus, se ikäänkuin kertoo, ettet kunnioita isää, vaan pidät hänet kuolleena.Ja orja,palvelija asema, tässäkin maailmassa.Olemme maailman ruhtinaan orjia Aadamin lapsina......saamme palata Isän tykö, ja hän ottaa meid
ät taas lapsikeen.
Keskitalo kertoi myös, miten kerran oli Lontoossa Hyde Parkissa, jossa saa sunnuntaisin kai, nousta puhumaan kuka tahtoo. Oli siellä palestiinalaisen entisen muslimin kanssa. Tämä ensi nousu talousjakkaralle puhumaa, ympärillä muslimeja paljon. Buuasivat alas, siten Timo jatkoi siitä, pian hänetkin pantiin lopettamaan, mutta yleisöstä npusi vielä yksi, tarttui näiden kahden käteen, nosti ne ylös ja huusi, kolme kättä ylhäällä, palestiinalaisen, eurooppaaisen ja messiaanisen juutalaisen, ja me kaikki rakastamme Jeesusta. :) :) Nousi mellakka ja poliisit tulivat hajoittamaan...kyselivät mikä on??
Kokot palavat pitkin maata...meinasin, että minun pitäisi polttaa tarkastamani visakorttiostospaperit :mrgreen:
Ne Eliinan evväät saivat minuun voimaa, että tarkas
tin monen kk paperit.
Jumala käyttää näin toisiamme toisillemme.....lämmi ntä viikkoa teille.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1139
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Toukokuu

ViestiKirjoittaja meju » 26.05.2016 12:27

Usko
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet ... 4238740019

http://www.kristillinenyhteiso.net/35
  " Usko ei ole mikään uskonnollinen liike. Se ei ole kirkkokunta. Usko on hengellisen maailman sisältö ja sitä tarvitaan, jotta voisi olla Jumalalle otollinen. Usko ei ole systeemi tai taikasauva - usko on elämäntapa. Raamattu ilmoittaa hyvin selkeästi, että "vanhurskas on elävä uskosta."
        Kautta historian Jumala on etsinyt uskonmiehiä ja -naisia toteuttamaan Sanaansa. Epäusko ja epäilys eivät koskaan liikuta Jumalaa. Raamatun mukaan uskoa tarvitaan pelastuksen, parantumisen, Pyhän Hengen ja pyhityksen vastaanottamiseksi. Ilman uskoa emme ole Jumalalle otolliset, emmekä saa Häneltä vastauksia pyyntöihimme. Ilman uskoa Jumalan sana ei hyödytä meitä millään tavoin. Usko kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Meille annettua uskoa kutsutaan "kallisarvoiseksi uskoksi". Uskovina meidän tulee arvostaa uskoa Jumalan antamana lahjana jokaiselle uudestisyntyneelle ihmiselle.
       . Ei ole olemassakaan voitokasta kristillistä elämää ilman todellista, elävää uskoa. Ilman uskoa on mahdoton saada aikaan mitään, mikä on otollista Jumalalle ja Hänen valtakunnalleen. Jumalan sanaa kutsutaan myös nimellä "uskon Sana".

Huomenta uskovaiset ♡ Toivottavasti näin on että voimme itseämme Jeesukseen uskoviksi kutsua ja rukollaan että olisimme uskossa kestävät. Uskoni kyllä horjuu tämän kirjoittamisrn kanssa sillä tänään olen kirjoittanut 2 pitkää juttua ja suitsait hävisivät, yhden syy oli kun virta loppui akusta.
Meinasin luovuttaa mut hetken muuta touhuillessa sain uutta virtaa ja kai ....uskoakin.

Eilen tapasin kauppareissulla sellaisen puolitutun jonka usein bongannut eri seurakunnan tilaisuuksista ja ev.lut tilaisuuksissa hän usein kahvituksessa auttamassa eli sellainen "martta". Hämmästyin hänen kommenttejaan kun sanoi ettei usko Jumalaan jatkaen eläkä sinäkään hyvä ihminen höpöjä usko. Hän jatkoi että seurannut uskovia ja vaan näyttelevät ja normieloissa niin itsekkäitä rahan ahneita yms. Olin järkyttynyt enkä tiennyt mitä vastaisin mutten uskoani kieltänyt vain hämmästelin että hän niin viihtyy seurakunnan tilaisuuksissa ja luulin että uskossa on. Kertoi että siellä käy hän kuitenkin paremmin viihtyy kuin ravintoloissa. Jos Jumala ei vedä niin tuskin viihtyisi. Onneksi keskustelumme meni niin että hän sanoi että olipa mukava jutella ja toivottavasti taas kohdataan mutta muista elä usko.
Tätä kohtaamista miettinyt ja laitoinkin tuon uskon luvun alkuun joka jaksaa niin lukekaa monta kertaa Heb 11 luvussa mainitaan "usko".

Mieheni äsken soitti että oli silmälasit menneet kappaleiksi ja nyt kohta tulee minut hakemaan makutuomariksi kehysten valintaan. Harmitus sillä budjettiin ei oltu tälläistä menoerää merkattu, aina jotain lilloin auto lunastuskuntoon ja nyt silmälasit roskikuntoon. Harmi kun varmaan viikko tai parikin menee ennenkuin uudet saa. Aurinkolaseissaan on vahvuudet eli ne vähän auttavat.

Vielä kaupunkieloa vietän eri mielialoin, nyt on sellainen alakulovaihe mutta yritän liikkua ja tulenkin kaupungista sauvakävellen niin saan hyötyliikuntaa ja ehkä illemmalla uimahalliin.

Kiitos kirjoituksistanne, jäänpä niitä uusia juttujanne odottamaan.
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1266
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron