tuumis

Tammikuu

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 25.01.2016 16:41

Todella, Herra, siunaa ne sanat mitä täällä kirjoitetaan jollekulle aina lohdutukseksi, ohjaukseksi, tarpeeseen kuitenkin.
Rinelle taas kiitos tuon ohjelman linkin panemisesta, minä kun en ole sitä oppinut. Pitäisi saada vierelle istumaan
kärsivällinen kädestä pitäen näyttäjä :lol:
Olen jo kahtena sunnuntaina yrittänyt saada esiin Ryttylästä jumalanpalveluksen, vasta eilen se onnistui. Kun avaimia. netin jälkeen piti panna myös jumalanpalvelus ja oleva päivämäärä, muuten se näytti vain tulevia....
Kantapään kautta, yritys ja joskus sitten onnistuminen. :roll:
Eilen sitä ennnen jo kuuntelin klo 11 Raamattuopiston jumalanpalveluksen. Ansaitsematon armo oli eilisen pyhän aihe.
Pohdittavana oli myös pelastuminen armosta, ja entä teot sitten? On tässä ojaa ja allikko, voi olla tekoja, mutta ei ole armoa, voi olla armoa, jota eivät seuraa teot, tai sittten ettei ole kumpaakaa.
Itselleni tuli mieleen se, täällä presidentillä on vangeille armahdusoikeus. Perusperiaatteena silloin on, että vanki on myöntänyt syyllisyytensä.
Ei Jumalakaan voi antaa meille armoansa, jos emme myönnä syyllisyyttämme hänen edessään ja tarvitsevamme sitä.On siis hyvä huomata oma syntisyytensä ja armahduksen tarve, juuri omamme, silloin osaamme paremmin olla armollisia myös toisille.
Eipä ole meillä vielä näkynyt lunta, yöllä plus 1, nyt päivällä 3 tai 4. Mutta ekan punavukon näin tuolla tien varressa, tosi aikaisessa se, kun näillä main ei vielä näen mantelipuun kukkiakaan kuin jokusen,
Lämpöä, iloa lumiseen talveenne, ja meille sateiseen.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja amanda » 25.01.2016 17:18

Talvemme on tasaantunut tavalliseksi, nyt sitten vaihtelevaa säätä ja tulevat liukkaat kelit,
pitää panna kenkien pohjaan nastoja. ;) Minun elämäni on todella hiljaista. Koira ja oma perhe silloin tällöin ilahduttaa, sunnuntaina oli pikku mussukat vanhempiensa kanssa. Poika heti etsimään missä se imuri on ja niin taas siivottiin, lsä paini lapsien kanssa sohvalla ja hauskaa oli. Miniän massu kasvaa kolmas lapsi on tulossa nyt kuulemma poika. Väsyyneksi tunnen itseni, ihan hengästyin kun luin mejun hurjaa menoa kaupunki kierroksella. Kiitoksen kanssa saat vastaanottaa kun Herra järjestää kaikenlaista tapahtumaa.

Aikaani seuraan netin avulla, paljon hyvää ohjelmaa löytyy, seuraan tietenkin Lähi-Idän tapahtumia,mitä kuviota vielä on ennenkuin Kunnian Kuningas saapuu ja panee kaiken kohdalleen. Uhkaavia asioita on ympärillä, mutta meille on käsky, kun näette kaiken tämän tapahtuvan, nostakaa päänne sillä teidän vapautuksenne on lähellä.
VALOA ILOA ELÄMÄÄNNE!!!!!! :D
Avatar
amanda
 
Viestit: 336
Liittynyt: 18.12.2013 18:46

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja lissu » 25.01.2016 19:11

Heippa rallaa pitkästä aikaa. Viikko sitten kirjoiti pitkän jutun,mutta se karkasi taivaan tuuliin. Perjantaina sitten tuli se eläke päätös ja nyt olen sitten ihan virallisesti eläkelläinen. Suunilleen tonni jää käteen.
Tällä kuulla olen jo tehnyt muutaman yön ja yhden iltavuoron.
Kovilla pakkasilla meiltä jäätyi vessan vesijohdot,mutta eipä se juurikaan haittaa kun meillä on sähkövessa joten vettä ei siinä tarvitse.
Pikkumies on ollut papalla ja mummolla hoidossa ja huomena myös tulee hoitoon.
Mulla on soinut monta päivää semmoinen laulu jota laulettiin silloin paljon kun tulimme uskoon. En muista tosta laulusta kun muutaman värsyn. Jos joku muistaa sen niin olisi kiva jos saisi sen sanat. laulu menee jotenkin näin

Enkelit tänääkin laulaa kun kääntyy syntinen. Viesti se on muuttumaton henkilö kohtainen
Tämä laulu kaikui monena pyhänä Vammalan vappaakirkolla vuona 1978. Silloin oli herätyksen tuntua kun meitä nuoria tuli uskoon toista kymmentä ihan lyhyen ajan kuluttua.
Rukoukseni on se,että saisimme kokea herätyksen tuulten puhaltavan koko Suomen siionissa. Sitä jäämme odottamaan rukoillen
.
Avatar
lissu
 
Viestit: 48
Liittynyt: 11.12.2013 19:18

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 26.01.2016 10:21

Onneksi olkoon Lissulle eläkeläiskerhoon pääsemisestä.
Amanda puhuu pienistä ympyröistään...entä sitten meikäläisellä, jolla ei ole perhettä, ei koiraa, ei edes kissaa ;)
Naapureita kyllä. ja ystäviä kauempana.....
MUtta iso maailma lähellä telkin uutisten ja nettin kautta.
Eilen soitin Suomeen eräälle ystävälle, joka kuukauden on itkenyt koiransa kuolemaa. Nyt hän on hankkimassa ja saamassa uuden koiran ensi kuun alussa. Isralissa ollessaan hänellä oli parikin koiraa, otti kodiittomia hylättyjä.
Omakotitalossa hyvä pitää koiraa siellä Suomessa.
Tänä aamuna klo 6 ilmoitettiin uutisissa, ettei ole Jerusalemissa lunta paljoa, joten koulut alkavat normaalisti, myös Juudean kunnan koulut. Ja Tel Avivin tie on auki.
Ein Gedin liepeillä ja muuallakin tulvien takia teitä poikki ja suljettu liikenteeltä.
Yöllä kai oli miinus yksi aste, nyt kyllä mittarini näyttää 6 astetta, vaikka ei niin paljoa luvattu.
Sisällä lämmityksestä huolimatta 17 astetta, mikä tuntuu viileältä. Jostakin jouduttu viemään viikon ikäinen lapsi sairaalaan hypodermian takia.Ja toisessa paikassa osa perhettä happivajauksen takia....lämmitetty kaasulla eikä tarpeeksi tuuletusta. Erilaisia ongelmia nämä kylm :roll: ät ilmat tuovat.
Täällä säätilasta ulkona puhuvat ovat toppatakeissa ja paksuissa myssyissä, useimmat miehetkin. Suomessa nuoret kulkivat ennen paljon paljain päin talvipakkasellakin :roll:
Vanginvartija yhdessä koko talonväkensä kanssa riemuitsi kun nyt uskoi Jumalaan.
Kiitos Herralle uskon lahjasta, perheväkemme puolesta jatketaan rukousta. :idea:
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 27.01.2016 10:37

Voi, voi ,Tiina täällä edeleeb, ja sääsät tietysti niinkuin joskus ainakin englantilaisist ;) a sanottiin.
Ei tullut monien pettymyksistä lunta Jerusalemiin, muuta kuin aiemmin vähän, vaikka viime yönä oli miinus 2 astetta,
Ja sisälämpötilani on laskenut 16 asteeseen
Vstoin tapojani laskin eilisiltana ns trissit eli puiset sälekaihtimet alas isojen ikkunoiden eteen, ja siinä ovat vielä nytkin. Sähkövalot siis päällä.
Mutta ei oikein tee mieli valitella kuitenkaan. Eilne luin Jerusalem Postin viikonloppuliitteestä syyrialaisten pakolaisleireistä Turkissa, Libanonissa ja Jordaniassa. Samat ulkolämpötilat, miljoonat asuvat leireissä, teltoissa, ei aina patjoja, huopiva, talvivaatteita. Ja osa huonoissa asunnoissa esim Istanbuliss, ei kunnon lämmitystä, ei rahaa, ei ruokaa, lapset kerjäävät kaduilla, lumessa sandaaaleissa.....Herra armahda. Auta hyväntekeväisyysjärjestöjä löytämään eniten tarvitsevat.
Ja jos vähän välillä valittelee, niin muistaa, miten tämä on suhteellista. Toisten kärsimyksiin verrattuna.
Kiitän lämpimästä peitosta, vuoteesta, vaatteista, ruuasta, ystävistä.....
Ja kivoista yllätyksistä.
Eilen yksi pariskunta naputteli ovelle, saako tulla siivoamaan!!!!!!! Saivat ilolla. Menin siksi ajaksi naapuriin. Ja kotiin palattuani sain tältä naapurilta vielä lautasellisen soppaa. :roll:
Jumala antaa joskus ylläreitä , ihmisten kautta. Niitä toivon teillekin kaikille.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja meju » 27.01.2016 11:39

Ps. 127:1 Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.

Tämän sananpaikan sain aamulla kun tuli sellainen toivoton olo, tai miten sen kuvailin. Katselin tämän kuukauden kirjoitusmäärää ja huomasin että taidamme tehdä ennätyksen mutta ei niin toivottua vaan vähiten vastauksia tullut tähän mennessä ja olotila että loppuukohan tämä kun kirjoittajien into laantuu. Väkisinkään ei viitsi kirjoittaa jos ei niin koe jne.....ajattelin etten tänään kirjoita kun ei mitään juttuja. Tulin äsken kurkkaamaan ja huomasin Tiinan kirjoituksen ja siitä koin saaneeni Pyhältä Hengeltä oppitunnin. Tiina on ollut niin uskollinen, eikä hänen valvomisensa ole turhaa. Koen että Hanna heitti viitan lähtiessään hänen harteilleen sillä Hannallehan oli tämä tuumis tärkeä . Oppini oli se että omin voimin ian turha mitään rakentaa saati ylläpitää ellei Herra ole huonenn rakentaja, samoin tämän tuumiksen kanssa jos Herra ei ole rakenna niin turhaan vaivaa näemme ja tästä tulee "ruumishuone", luin yhden kirjoitukseni ja olin siihen kirjoittanu tuumishuone jonka luin tietenkin väärin, ihmettelin mitä oikein hourin, tämäkin virhe puhutteli että rukoillaan että saamme olla eläviä elävänveden lähteellä olijoita.

Tiinalla ollutkin opetusta kuinka huolehditaan ihan arkisista asioista kuten siivojatkin tulee oven taakse. Kiitos että jaat meille näitä ihmeitä mitä koet sielllä Kuninkaan kaupungissa.
Liisalle alkanut elämän paras ajanjakso kunhan vaan teet oiekita valintoja niin että annat aikaa myös itsellekkin ja ymmärrät saat olla vaan ja tili tulee kerran kuukaudessa :lol: Oikeesti olen onnellinen tästä olotilasta, jotenkin tuntuu ettei tämä voi olla totta ettei tarvitse lähteä lumeen tarpomaan eikä seistä kassan äärellä tunti tolkulla. Kuitenkin olen kiitollinen että koko ikäni olen saanut pitää työpaikan sekä tästä terveydestäni yms. Tiina toikin aiheen kuinka paljon meillä on kiitoksen aihetta jota pidämme itsestään selvänä.

Karvakuono tuossa vieressäni loikoilee ja odottaa milloinka maalle lähdemme. Mieheni toi sen aamulla aikasin tänne kaupunkiin kun lähti tankkaamaan Venäjän puolelle vanhimman poikani kanssa. En muuten ole poikaani nähnyt pitkiin aikoihin, joskus ennen joulu. Onneksi isänsä kanssa yhteyttä pitänyt ja nyt tulee ensi viikonlopuksi maalle kotimieheksi kun me lähdemme perinteiselle synttärimatkalle 12 vuotiaan kanssa Leppikseen. Hyvin teette jos joskus muistatte rukouksin perhekuntaani sillä monia vaikeuksia on joita eijärki ymmärrä miksi.
Kuuntelin yöllä Norvannon puhetta Ruutin kirjasta ja siitä taas sain opetusta sekä lohtua. Noomin elämä ei ollut helppoa mutta silti hän oli johdatuksessa kuten tiedätte lopputuloksen. Moni varmaan ajatteli että Noomia Jumala rankaisee kun noin paljon koettelemuksia mutta siunaus tuli hänen kauttaan meillekkin. Taas uusi ahaa juttu kun tajusin että Beetlehemistä he lähtivät leivän talosta ja palasivat tyhjin käsin kuin tuhlaaja poikakin. Ennen en ole tajunnut tätä Beetlehemi juttua että sieltä he olivat ;) Kyllä Raamattu on niin ehtymätön lähde ja mielenkiintoista kun jokin asia avautuu.

Lunta tuli eilen tosi paljon ja nyt varmaan vain jotain -6 astetta eli kohta suvikeli. Hiihtämään en ole vielä päässyt mutta uimassa olen sitäkin ahkerammin käynyt. Pakannut olen "reissukassini" , eli pariksi päiväksi maalle sitten sinne reissuun. Tosin tämä reissukassi on ollut koko ajan käytössä siitä asti kun eläkkeelle jäin, omaisuuteni mahtuu siihen mitä tarvitsen. Maalla ei ole komeroita kuin yksi jossa mieheni vaatteet niin pidän sängyn alla tätä kassiani jossa vaihtovaatteet yms, sit kun tuun kaupunkiin niin toisen sängyn alle sen laitan ja päivitän sitä välillä. Ystäviäni naurattaa tää minun elämäni :lol: Kyllä tämä siirtyminen paikasta toiseen jonkin verran ahdistaa, nytkään en millään lähtisi maalle kun kotiuduin taas tänne ja viihdyin itseni kanssa :idea: Kunhan reissun teemme niin ajattelin taas pitemmän jakson olla kaupungissa kai......... Meikä oikeesti ei tiedä mitä mieli sanoo sitten ensi viikolla missä on paras olla. Maalla on parempi lasten kanssa olla ja mielummin siellä heitä hoitelen.

Tässäpä tätä tulikin höpinöitä ,*vilkvilkvilkvilkvilk* vilkuteukset teille.
Avatar
meju
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 24.11.2013 10:19

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja rine » 27.01.2016 18:39

Meju ikävöinyt kirjoituksia, niin meistä varmaankin jokainen, toivoisi että oman kirjoituksen jälkeen olisi
rivi tullut jonkun toisen kynästä ;)
Minulla tasaisen tappaavaa arkielämä, josta työpäivä nielaisee valtaosan,
olenko meistä ainoa, joka ei ole ansaitulle elääkkeelle päässyt?
Viime aikoina on veto ollut poissa muutenkin, läheisten sairaudet ja vanhuudenvaivat,
apuani tarvitaan, se myös sitoo, etten voikaan tehdä sitä mitä haluaisin ja mennä mihin mieli tekevi.
Nyt olen lomalla, tytär pyysi Tampereelle, mutta mihin äiti laitetaan ja parin päivän takia
ei kehtaa pakata. En haluaisi valittaa, vaan hyväksyä sen että tämä on elämäni tilanne tässä ja nyt,
ei voi kiemmurrella toisaalle.
Lunta satoi eilen valtavasti, riitti lumitöitä, tänään lähes nollakeli.
Tiinalla on tosi viileät huoneet, no täällä on oltava kunnon uunit ja takat joilla saa lämmintä,että
pärjää pakkasissa.
Tässä uutisoitiin oliko se thaimaassa ollut 3 astetta pakkasta ja ihmisiä oli paleltunut kuoliaaksi.

Maailmalla soditaan ja pakolaisia virtaa ennätysmäärin, tänne pohjolaankin, venäjä laittaa
näitä maahansa tulleita mamuja nyt suomeen, pohjoisen raja asemien kautta.
Maamme päättääjät käyvät neuvotteluja tilanteesta, joka on perin outoa.
Ensin menivät norjaan se sulki rajansa.
Todelliset pakolaiset jäävät sinne telttakyliin, näitä tianteita toisten hätää käytetään sumeilematta hyväksi,
ja maahan pyrkivät myös keplottelijat.
Ahdistus lisääntyy kaikkialla sen aivan aistii. Ilman henkilökohtaista uskoa Jeesukseen ja iankaikkisen elämän toivoa
ei elämällä ole mitään tolkkua.
ps:121
1 Matkalaulu. Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu?
2 Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
3 Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
4 Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
5 Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
6 Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
7 Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
8 Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.


Laitan alle linkin, en ole varma aukeaako se Tiinalla, mutta katsoin ohjelman eilen,
jossa amerikkalainen pastori kiersi pohjoismaissa ja kyseli ihmisiltä mihin he uskovat?
Aivan käsittämättömiä vastauksia,,, ja kertoo aikamme hengellisestä tilasta.
http://areena.yle.fi/1-2199722#autoplay=true

Siunausta elämäänne ja Taivaan Isän lohdutusta hegen , sielun ja ruumiin kipuihin.
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja eva » 28.01.2016 09:48

:D Täällähän minä, täällähän minä- näinhän lauloimme joskus lapsena.
Ja kirjoittamisiin.
Katsoin Rinen antaman vinkin. "Älä pelkää pieni laumani." Voi näitä aikoja. Ihminen yrittää olla enemmän kuin Jumala tai ainakin saman vertainen. Onhan paljon valopilkkujakin. Tv7 :sta olen kyllä kiitollinen.

Kävin silmälääkärissä. Juuri ennen, kuin lähdin fb ilmoitti, että lääkärilläni on syntymäpäivä. Hän joskus pyysi fb kaverikseen, itse en olisi rohjennut. Hän on sairastanut syövän ja nyt kirjoittelee terveysvinkkejä. Minullekin kysyi vitamiinit, marjat yms. Uusia laseja ei tarvitse. Mennään vanhoilla, jotka ostin -03. Sangat ja kotelo ovat jo kuluneet, mutta käytän niitä niin harvoin, että pärjätään. Halvaksi tuli. Silmässä olevaa luomea pitää seurata kylläkin.

:( Arvoton. Kävin viemässä terveiset lähellä asuvalle koulussa olleelle keittäjälle. Terveiset koulun entiseltä opettajalta, jonka kautta tutustuin tähän ihmiseen. Tämä henkilö alkoi kertoa kuinka hän on arvoton. Pitkään sitten keskustelimme ja toisenkin kerran kävin siellä ja vein mustikoita, joita hänellä ei ollut enää. Sitten hän uskalsi meille jo syömään silakkalaatikkoa. Tuntui, että mieli oli ainakin vähän muuttunut. Kyllä hän yritti sanoa vieläkin; kun minä olen vaan tällainen.
Luokkakaverini kirjoitti minulle: Kukkaan ei oo mittään. Oli kanssa alavireessä. Minä kysymysmerkkejä latasin. Nyt suunnittelemme luokkakokousta yhdessä synnyinpitäjään. Hän oli keskikoulukaveri.
On suunnitteilla toisetkin luokkakokousjuhlat. Kun valmistuimme täältä, siitä on kulunut keväällä pyöreitä vuosia.

Meillä on naapuruston kanssa surua. 17 vuotias lapsen lapsi kuoli. Poika oli urheilulukiossa ja joku sydän juttu tuli. Meidän pojan koulusta kuoli myös saman ikäinen rinnakkaisluokalta. Ei täältä lähdetä järjestyksessä. Kyllä asia puhutteli nuorisoakin.

"Sä arvokas oot, sä osaat ja voit. Mä tuollaisna rakastan sua!!"
Avatar
eva
 
Viestit: 523
Liittynyt: 24.11.2013 18:10

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja Tiina » 29.01.2016 16:21

Rinelle kiitos Ylen linkistä, ja se näkyi ja kuului. Mielenkiintoinen tosiaan. Kiinnitin huomiota myös toissijaiseen asiaan, tulkinta ruotsiksi oil Suomenruotsia. Itselleni jäi kielen nuotti sieltä lapsuudesta.
Se kopiouskovien ryhmä tosi erikoinen. Pyhyyttä oli yhdessä kopioiminen. Mitähän he kopioivat.
Ja metallimusiikista ja messusta minulla kyllä myös jyrkempi mielipiden kuin tuolla pastorilla, joka vain esiintyjien liikendintää vähentäisi. Minulle musiikissa, jos siinä
kerran on sanat, niin niiden pitäisi kuulua kans.
Täällä on harmaa päivä, vileähkö. Eiliset pyykit eivät talon alla ole kuivuneet. Pitää varmaan ottaa sisälle, ripustella tuolie
n karmeille ja joka paikkaan, myös patterin päälle.
Tällä viikolla katselin Patmosta livenä. kun joka ilta tuli jotain asiallista holokaustiin liittyvää.
Eilen luulin, että saanko mitään esille, kun taas alkoi näyttää, että battery low, battery low...ja jatko, että yhdistä ulkopuoliseen sähköön.....Ennestään jo tiesin, että joku johto irti tai adaptorissa vika. Johto oli vähän irronnut. Pitää kai ostaa myös vara adaptori.
Onkohan jo tietokoneapunaapurini jo tullut takaisin evankeloimisreissultaan, kohta tarvitsen häntä.Jotakin Windowsin loppumisesta, tukemisesta, enkä ymmärrä, mitä tehdä.
Näin sitä tulee riippuvaiseksi läppäristä ja netistä....
Päivä kerrallaan kohti kevättä, Jumalan armon varassa.
Niin, ja jostain syystä kutsuttiin uudestaan kuulotutkimukseen, reilun viikon päästä. Miksi, kai ratkeaa silloin.
Avatar
Tiina
 
Viestit: 1140
Liittynyt: 17.12.2013 13:26

Re: Tammikuu

ViestiKirjoittaja rine » 30.01.2016 11:49

Kiva kun Tiina sai katsottua ohjelman, saamme yhdessä hämmästellä aikaamme,
mutta vielä tulee aika jolloin Herra on vuodattava henkensä kaiken lihan päälle:
Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.
Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.


http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet ... 4138498803
Myös apt:2

Eilen ja tänään on kolattu suojalunta se tarttuu kolaan ja on todella raskasta,
katolta tulee oma annoksensa ja tieaurat bläjäyttävät oman kasansa portille.
Eilen jopa aurinko näyttäytyi ja pieni pakkanen illasta, polkaisin asioille kaupunkiin,
nautin suunnattomasti matkastani ja palkitsin reissuni kookospullalla :o
Oletteko syöneet? aivan ihanaa tuoreeltaan.
Loma päättyy, koen että olen saanut henkisesti levätä, valvoin viime yönä EM-taitoluisteluiden tiimoilta
Kiinnostavat ja ei nukuttanut. Olen huomannut että on useita kilpailijoita tullut Israelista, ovatkohan
Venäjältä muuttaneita Juutalaisia Israelin maahan? Ajattelen näin koska nimet viittaavat sinnepäin.
Siunausta teidän jokaisen elämään!
Avatar
rine
 
Viestit: 1693
Liittynyt: 24.11.2013 14:09

EdellinenSeuraava

Paluu Tuumailuja

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron